perjantai 26. joulukuuta 2008

Viimeiset joulunajan päivät

Jouluaatto ja sitä seuraavat päivät on vietetty muutaman asteen pakkasessa. Ulkona ei ole lumen hituistakaan. Vedet virtaavat jäästä vapaina. Mutta taivas näyttää ihanan jouluiselta, horisontin taustaväri on hennon vaalean punertava ja sen jälkeen pilkahtaa vähän talven kirpeän jään sinertävää. Kuulas Tapaninpäivä on meneillään.
Sisällä kukkivat joulukukat. Hyasintit avautuivat juuri jouluksi ja niiden tuoksu täyttää huoneet.

Punaiset joulutähdet ovat tietysti jouluiset valkoisten kynttilöiden seurassa.

Vieraiden lähdön jälkeen on olohuone trimmattu taas ojennukseen. Vihreät tyynyt antavat sopivasti uudenlaisen ripauksen sohvaryhmään.Vielä saadaan nauttia ihanasta joulunajasta.

7 kommenttia:

  1. Tapanin jatkoa sinulle Arleena!
    Meillä ei ole vielä laitettu paikkoja kuntoon, tänään petattiin sängyt kuitenkin, eilen olivat koko päivän auki..

    Tänään paistoi aurinko pitkästä aikaa. Aaton pakkaskelit muuttuivat parin asteen plussakeliin, lumi sulaa..

    VastaaPoista
  2. Oikein kivaa loppuvuotta !! Meillä onkin lunta jonkin verran ja melkein tänään jo valonpilkahduskin taivaalla. Hiven pakkastakin niin oli oikein kiva ulkoilla :)

    VastaaPoista
  3. Kun blogisi avautui, tuli aivan selvästi jouluhyasintin tuoksu. Ihan mieto, onneksi, mutta hento ja hieno. Ihme juttu?
    Kauniita ovat kukkasi ja erityisesti hyasintti on kaunis katsella, vaikka lähempää en voikaan haistella.

    VastaaPoista
  4. Sooloilija,
    Siellä on ollut lunta, toivottavasti sitä on edelleenkin eikä se sulaisi.

    Mukavaa joulun jatkoa sinnekkin.

    Eija,
    Täällä on varmaan Suomen ainoa kolkka, jossa ei ole lunta.
    Leppoisaa loppuvuotta sinne.

    Leijonainen,
    Niin, kyllä jouluna tuoksut leviävät netin kautta, se on tätä joulun taikaa.

    Hyvää loppuvuotta myös sinne kotiisi.

    VastaaPoista
  5. Sinä kun vierailet blogissani niin varmaan ymmärrät sen rauhan ja tyyneyden joka valtaa mieleni kun käyn täällä, tulee juuri niin seesteinen olo kuin priimakunnossa olevalle sohvallesi, kuin olisi pääni sisällä tehty suursiivo.

    VastaaPoista
  6. Sirokko,
    Sohvani on lähes kymmenen vuotta vanha, pääliset pyykätty moneen kertaan. Mutta totta siinä on mukava loikoilla. Ja kyllä siinä loikoillaankin.
    Tyynyjä taas vaihtelen kulloisenkin ajankohdan mukaan. Nyt tyynyt ovat ojennuksessa - ainakin hetken.

    Kiitos sinulle sanoistasi.

    VastaaPoista
  7. Tuo hyasinttiasetelma on kyllä todella kaunis. Katselin eilen hyasintteja kukkakaupan nurkalla sillä silmällä, mutten jaksanut ostaa, vaikka mieli tekikin.

    Teillä näyttää kauniilta ja avaralta!

    VastaaPoista