maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kaupungilla

 Villiintyneen pihan sinililjoja kuvasin eilen iltakävelyllä. Täällä kaupungissakin jo kukkivat kevään ensimmäiset kukat.
Olenko käynyt kuussa. Maisema näyttää samettisen vihreältä laaksoineen ja kukkuloineen. En nyt kuussa kuitenkaan kulkenut, vaan ihan katua kuljin kuulaassa ja hiljaisessa kevätillassa. 

























Piipahdin ihastelemassa kaunista puutarhamyymälää. Ostinkin eteisen ikkunalle ruukullisen pikkuorvokkeja. Nyt en enää voi kuvata niitä, on liian pimeää. Kävin katselemassa jo etukäteen sopivia havukasveja piharyhmään.
Katselen ikkunasta pimentynyttä iltaa. Vapunvietto on alkanut autoliikenteestä päätellen.
Iloista ja aurinkoista vappua teille kaikille.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Sinistä, pinkkiä ja jotain muuta

















Muistikuvat eivät aina osu oikeaan värisävyjen suhteen.
Muisti kertoi värien sävyt näin.
Napin vasen reunaväri näyttää haastesivulla beigeltä, tähän se tallentui vihertävänä.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Nyt on kuvien vuoro kertoa

 
 
 
 
 
Tänään kello 15.30.
Nyt lähden keittiöön. Parsaa ja karpaloita kinuskilla.
Mukavaa iltaa kaikille.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kohtalona peltipurkit

 Mauri eli aivan tavallisen lapsuuden tavallisessa perheessä. Puutetta ei ollut ruuasta eikä vaatteista. Nyt taaksepäin tarkasteltuna puutetta oli vanhempien ajasta. Mauri sai olla paljon yksin. Ensin oli tarha-aika, kouluaika ja sitten Mauri olikin jo työelämässä. Vanhemmat olivat usein  töiden jälkeen niin väsyneitä, että Mauri unohtui huomaamattomaksi.

Ongelmat alkoivat ammattikoulussa. Mauri joutui huonoon seuraan, niin vanhemmat uskottelivat itselleen ja muille. Alkoholi astui mukaan Maurin elämään. Se oli mukavan rentouttavaa ja sai elämän näyttämään kevyeltä ja helpolta. Mauri oli hyvä ammattimies ja hyvistä hitsareista oli jopa pulaa. Työpaikan löytyminen ei tuottanut vaikeuksia.
Raskaan työpäivän jälkeen kaveriporukka veti Maurin mukaansa. Pitihän työstä rentoutua ja paineet purkaa. Ja Mauri rentoutui oikein kunnolla. Vuodet kuluivat ja rentoutuminen alkoholin kanssa muuttui jokapäiväiseksi.

Niinhän siinä lopulta kävi, että Mauri rakastui. Ei suinkaan naiseen, vaan  peltipurkin ruskeaan sisältöön.  Se oli menoa, joka vei mennessään ja sulki pois Maurin elämästä lopulta kaiken muun. Ensin meni työpaikka, sillä hitsarit kädet eivät saa vapista ja töihin on tultava viikon jokaisena viitenä päivänä. Osa ystävistäkin jäi. Kotiin Mauri ei ollut yhteydessä enää vuosikausiin. Kukapa niitä moraalisaarnoja kuuntelemaan menisi, Mauri tuumi.

Mauri eleli päivärahoilla. Tärkein päivittäinen ostos oli olut ja alkukuusta jaloviina. Niiden jälkeen ostettiin lenkkimakkaraa ja hernekeittoa.  Loppukuukaudesta rahat olivat huvenneet, Maurin oli turvauduttava ystäviin. Usein sieltä peltipurkillisen sai. Jos ei ystäviltä herunut, Mauri kulki käsi ojolla kerjäämässä euroa. Perustelut rahan tarpeelle olivat mitä milloinkin. Rahapussi oli hukkunut, bussirahaa tarvittiin kotimatkaa varten, milloin hampurilaista, milloin lääkkeet olivat loppuneet.

Peltipurkilliset rampauttivat lopulta Maurin todellisuuden ulkopuolelle ikään kuin pois elämästä.  Kunnes eräänä päivänä todellisuus toteutui konkreettisesti. Mauri oli kesäillan päättyessä nukahtanut joen rannalle, kierähtänyt jokeen ja hukkunut. Sitä ei saatu koskaan tietää oliko se tapaturma vaiko ulkopuolisten tekemä surmatyö.  

**************
Pakinaperjantai 283. haaste = Rakkautta peltipurkissa   

torstai 26. huhtikuuta 2012

Haun avainsanat - koivumetsä


























Koivumetsä

Tuohenvalkoisten runkojen 
kätköissä virtaa mahla 
kirkkaana kuin lähdevesi.
Keväällä se maistuu 
makealta kuin mesi.
Kesällä tuoksuu
lehtien tahmea vihreys
raikkaana kuin kimaltava järven selkä.
Hiljainen pyhättö,
lintujen liverrys kiirii
kuin ylistyslaulu yli latvojen kohti taivasta.
Liverrys, tuulen humina, tuoksut, hiljaisuus.

blogiini  tänään tullut hakusana koivumetsä

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kirjaimia ja sanoja

Mainoksen kirjaimia.

 Onnea tai lykkyä.
Kirjahyllystä löytyi Victor Canningin tyylikäs trilleri taideväärentäjästä tiedustelupalvelun verkoissa.

************************
Makroviikot 56. viikkoKirjain/sana

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Suuri tuulipuisto

Mites on Suomen tuulipuistojen laita. 1990-luvulla tutkittiin mahdollisuuksia tuulivoimaloiden sijoittamisesta tänne Pohjanmaan lakeuksille ja merelle. Todettiin, liian kallista  energiaa, tuulivoimaloiden takaisinmaksuaika on aivan liian pitkä. Tappiollista koko touhu. Mutta energiaa pitää saada entistä enemmän  lähinnä teollisuuden käyttöön. Aloitettiin ydinvoimaloiden rakentaminen. Niitä on tulossa vielä ainakin yksi lähivuosina. Ydinvoimaenergia on sopivan hintaista - kai.

Muut pohjoismaat ovat tänä aikana kehittäneet tuulivoimatuotantoa. Fortum ostaa sitä tänne Suomeen ja myy kotitalouksille. Tuulivoimaenergian hiilijalanjälki on 0%. Omalta osaltamme ostamme Fortumilta tuulivoimaenergiaa kotiimme.
Kun avasin tänä aamuna Keskipohjanmaa-lehden, etusivulla oli iso otsikko Suuri tuulipuisto Ullavaan. Outi Airolan uutinen jysähti alkuun näin..
Ruotsalaisyhtiö Saba Wind Oy haluaisi rakentaa noin 40-60 turbiinin tuulipuiston Ullavaan 1800 hehtaarin metsäalueelle. Tuulipuisto tuottaisi 150 megawattituntia sähköä, mikä vastaa noin 50000 omakotitalon  energiatarvetta.
Ja neuvottelut maanomistajien kanssa ovat jo käynnistyneet. Lupaprosessi kestää pari vuotta, jonka jälkeen yhtiö on valmis käynnistämään hankkeen välittömästi.
Yhtiö on löytänyt omin avuin tämän tuulipuistoalueen. Se on jäänyt aikoinaan kokonaan Keski-Pohjanmaan  Liiton selvityksestä huomioimatta. Alue ei sijainnut rannikolla, vaan tiheässä korvessa. On kuviteltu, merituulien puhaltavan tehokkaimmin voimaloihin energiaa. Vaan toisin on asia.  Nyt löydetty alue on kumpuilevaa 10-130 metriä merenpinnan yläpuolella. Noin 125 metrin tuulivoimalatornilla päästään  jopa 200 metriin. Johan on tuulisuus yhtä hyvä kuin rannikolla.
Jotenkin tuntuu siltä, että suomalaiset eivät ole ehtineet tähän voimalajunaan ollenkaan. Nyt seistään asemalaiturilla ja ostetaan ruotsalaista energiaa.




















Lokit rakastavat merta, mutta viihtyvät myös makean veden äärellä. Suntin rannoilla on mukavaa suunnata  kohti keskustaa. Ruoka ratkaisee kulkusuunnat.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Merkkejä

Purkista vedettävä pakkausnaru on merkkiä Spaghetto.
 Kahden käden punainen patalappu on saanut nimekseen President. 
En tiedä miksi. Mukavahan Presidentillä on kädet suojata.

Kenkiä ei enää ole. Sen sijaan jäljellä on niiden laatikko
ja kenkämerkki sen kyljessä.

***********************

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Viisi väriä kollaaseissa


























Ajankohtaisia asioita edelleen. Tulppaanikausi lienee jo ohitettu.
Samoin talitinttien tilalle ovat tulleet uudet linnut.
























Kuramattoa tarvitaan eteisessä päivittäin. 
Säät vaihtelevat eikä kuivin jaloin selviä joka päivä.

************

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Vielä viisi asiaa

Sain noin viikko sitten Pappilan elämää blogin Mummolta Hyvän mielen-haasteen. Tehtävänä on kertoa kymmenen asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä. Jos taas on jo aikaisemmin vastannut tähän haasteeseen kymmenellä asialla, nyt riittää viisi. Jokin aika sitten vastasin tähän haasteeseen. Täältä linkin takaa löytyvät aikaisemmat hyvää mieltä tuottavat asiat.
1. Kukat ilahduttavat aina. Niitä on ilo saada ja antaa. Ilo on myös ostaa niitä kotiin. Kesällä on nautinto kulkea kukkaniityillä, metsässä ja ojanpientareilla ja valita kukkakimppuja kotiin. Olen jo aloittanut kukkien metsästyksen täällä kaupunkimaisemassa. Aikomukseni on herättää eloon Turhan tarpeellista-blogini ja kuvata sinne kaupungilla bongaamiani villejä kukkia ja kasveja. Vielä ei ole löytynyt kuvattavaa. Kunhan kevät ehtii niin luulen löytäväni.
2. Paljon iloa olen saanut pienestä askartelupiiristämme. Olemme kokoontuneet vasta kaksi kertaa ja yksi retki on tehty Kauhavalle. Toukokuussa on aikomus kokoontua yhden jäsenen pihamaalle. Sieltä löytyy mukavaa puuhaa.
3. Lintujen laulu, sitä kuuntelen mielelläni. Mitä pidemmälle kevät ehtii, sitä lukuisampi joukko on lintuja livertämässä.

4. Koti on valmistumassa vähitellen muuton jälkeen. Jokainen uusi kohennus ja hankinta on ilon aihe. Tämä voi tuntua joistakin turhamaiselta, mutta minusta ei. Kotona vietetään suurin osa ajasta, mikäpä sen mukavampaa kuin viihtyisä koti.
5. Hyvät ystävät ovat elämän suola. Vuosi vuodelta heitä arvostaa entistä enemmän. Vanhojen tuttujen uudelleen tapaaminen taas vuosien tauon jälkeen on ilahduttavaa ja antoisaa.
Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. Toivon voimia kestää vastoinkäymiset, joita elämä väistämättä tuo eteen. Samalla on muistettava kiittää kaikesta siitä, mitä hyvää elämä on antanut.
Voimia ja kiitoksia teille kaikille.  
Joka haluaa voi jatkaa  tätä Hyvän mielen haastetta.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Edwin Casanova

 Edwin Casanova oli aikoinaan iloinen nautiskelija, oikea naistenmies. Siitä on jo aikaa. Nyt kunto on rapistunut, askel lyhentynyt eikä muistikaan enää pelaa kuin ennen. Tai määrätyissä asioissa muisti pelaa oikeinkin hyvin.

Muutaman avioliiton jälkeen ja leskeksi jäätyään E. Casanova on päätynyt vanhusten hoivakotiin. Mikäpä miehellä on siellä eläessä. Täysihoito pelaa ja hoitajat ovat sopiva silmänilo.  Vaikka E. Casanova ei aivan kaikkea enää muista, on yksi asia, joka on säilynyt kirkkaana mielessä ja ajatuksissa. Siitä hän myös puhuu ja toimii päivittäin kykyjensä mukaan. Hoitajat saavat milloin taputuksen kädelle, silityksen poskelle ja hieman pullukka Elli taputuksen pyöreälle takapuolelleen. Eivät suutu Casanovalle. Päinvastoin laskevat leikkiä  ja taputtelevat takaisin. Siitäkös Casanova innostuu ja puhuisi naisistaan vaikka kuinka pitkään. Harmi vain, nämä tarinat on kuultu jo niin moneen kertaan, että kukaan ei jaksa jäädä niitä enää kuuntelemaan. Paitsi kodin muut miehet.

Mieskööri kokoontuu aulan sohvaryhmälle joka päivä, pääroolissa on  E. Casanova. Hän kertoo päivästä toiseen  niitä elämänsä hetkiä, joissa toisena osapuolena oli nainen. Naiset ovat vaihtuneet tiheään ja miehistä tuntuu, että Edwin lisäilee joskus tarinaansa uusia juonteita. Se ei haittaa, mukava on eläytyä värikkääseen elämään. Jonkun mielessä  häivähtää pieni kateuden piikki, oma elämä ei ole yltänyt Edwinin kokemuksien tasolle. Mutta tarinoita kuunnellessa kateuskin häipyy ja mielikuvitus siivittää ajatukset huimiin kokemuksiin Edwinin lailla.
Edwin Casanovasta on tahtomattaan tullut  taitava terapeutti.

*********************
Pakinaperjantai  282. haaste = Outolemmen narinoita

torstai 19. huhtikuuta 2012

Kevään hulluus


























Se tulee keväällä kuin
puhkeava
 koivun hiirenkorva,
iskevä
tulinen salama,
lankeava
lempeä kevätsade,
lumoava
kukkien loisto,
kutsuva
tyyni lummelampi,
huvimaja,
hullaannuttava
räjähtävä rakkaus.

Se on kevät.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Keskiöitä

Keskiö löytyi hyvin läheltä työpöydän valaisimesta.

Tämäkin oli aivan yhtä lähellä tietokoneen alla.
Tämä on edellisen postauksen kylpyhuoneen Button kattovalaisimen  keskiö.

lllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllll
Makroviikot 55. viikko = Keskiö

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Valkoista sisällä ja ulkona

Tänään satoi lumensekaista räntää sen verran, että maa ja puut olivat valkoisenaan.  Ylimmän kuvan katulamppu pehmeni heti kertaheitolla lumesta. Koivut näyttävät talvisen lumisilta.
Kauniiksi lumi peitti myös nämä pallokatulamput. Nyt on lumisade lakannut ja lumi on jo melkein sulanut pois. Kevät jatkuu taas.
Tulipa mieleen katulampuista, että meillä on pallolamppu työhuoneen katossa. Sen valaistusteho on erittäin hyvä, tehoa voi säätää himmeninkatkaisijasta.  Globall on Jasper Morrisonin suunnittelema. Samaan Globall sarjaan kuuluu pöytä-,  jalka-, katto-, seinä- ja kylpyhuonevalaisimet. Valmistaja italialainen Flos

Toinen tai neljäs Flosin valaisin löytyy kylpyhuoneesta . Katossa on valaistusteholtaan tehokas Button, suunnittelija Piero Lissoni.  Muuten kylpyhuoneessa on vielä hieman remontoitavaa, katto pitää maalata, suihkuseinä asentaa ja pyyhekoukut ostaa.
Kylpyhuoneen peilin päällä on myös Flosin All Light valaisin ja olohuoneen ikkunalaudalla on Romeo Moon  pöytävalaisin.  
Toisen työhuoneen katossa on Marsetin plafondi, se muodostaa hauskan kuvion kattoon valaistuna.
Kävin Marsetin sivuilla ja huomasin, että tätä valaisinta ei enää valmisteta.
Tämmöistä valkoista tällä kertaa. Mukavaa viikonjatkoa kaikille. Moikataan kun tavataan.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Sade ropisee ikkunaan



























Aamulla katsoin ensimmäiseksi ikkunasta ulos. Oli luvattu säätiedotuksen mukaan, että täällä sataa perjantaiyönä lunta tai räntää, sade jatkuu vielä lauantain. Eipä pitänyt säätiedotus ihan paikkansa. Aamulla ei satanut, sade alkoi aamupäivällä ja se oli vettä. Niinpä toteutin aikomuksen. Otin vaaleanpunaisen pihaharavan ja lähdin haravoimaan pihaa. Se oli mukavaa puuhaa. Sain täysin lumettoman osan pihasta haravoitua. Tein myös hiukan puhdistusta pensaikossa. Ikivanhojen syreenipensaiden rungot oli sahattu pari vuotta sitten tyngiksi, liian korkeiksi tyngiksi. Tosin nyt niistä vesoi uutta kasvua, mutta harmaantuneet tyngät eivät ole kaunistus.
 
Ensimmäinen  pensas oli täysin laho, potkaisin sitä pari kertaa, johan tyngät levisivät. Eikä elonmerkkejä ollut. Seuraavassa oli pari haaraa samoin lahoja ja vielä kolmannessakin. Muut neljä olivat tiukasti maassa kiinni. Sainpahan edes nuo tyngät roskikseen. Toivon, että pihaan jätettäisiin vain kolme pensasta ja muut kaivettaisiin pois. Katsotaan miten käy. Suunnittelin uutta istutusaluetta siinä haravoidessani, ja pihapolkua. Laatoitus voitaisiin siirtää pihan muulta alueelta pihapolulle.
Ruusupensasaita on aika heinittynyt ja vallaton, sille pitäisi tehdä jotain. Ei, en minä yksin päätä, enkä toteuta. Muiden kanssa on sovittava, katsotaan mitä tästä tulee.
Ja sitten alkoi sataa räntää. Siirryin sisälle ja näppäilin ikkunan takaa kuvia pihakoivuista.

 
Pisaroita ja räntähiutaleita tipahteli ikkunaruuduille ja puiden oksille.

Muutama postaus sitten kerroin, että keittiön katossa kulkeva liesituulettimen poistoputki maalataan. Idea lähti kehittymään Tyylivarkailta. Keittiön ikkunassa roikkuu Muuton E27 valaisin ja siinä on keltainen johto. Joten ilmastointiputki sopinee myös keltaiseksi. Kun sitä ei voi peittää, se maalataan näkyvämmäksi. Jossain vaiheessa tämäkin projekti valmistunee.