torstai 18. joulukuuta 2008

Pienen pieni joulukuusi....

Joulun lähestyessä on hauska sujauttaa huoneisiin kaappien kätköistä jotain jouluista joulutunnelmaa tuomaan. Eteisen perintölipaston päälle nostin komerosta pienen joulukuusen.
Olen monta vuotta sitten saanut tämän kuusen joululahjaksi. Sen on tehty kankaasta ja täytetty vanulla. Tämä malli on perinteinen. Luulen, että lukijoista monet ovat joko itse tehneet näitä tai ainakin törmänneet vastaaviin. Pidän tästä kuusesta ja nostan sen esille joka joulu. Se on niitä ikuisesti kestäviä lahjoja. Hyvä design ja huolellinen työ takaavat sen.

Kuusi on koristeltu pienin kultakelloin ja kävyin, latvassa on punainen rusetti. Kangasvalinta sopii hyvin joulukuuseen.
Käsinvaletut kynttilät valuttavat jonkin verran talia, mutta se näyttää sopivan juuri tähän ympäristöön.
Nämä valkoiset pienet sydämet eivät ole marsipaania eikä valkuaisvaahtoa. Ne ovat styroksista muotoiltua pakkaustäytemateriaalia. Ne heitetään roskiin pakkauksia purettaessa. Otin talteen niitä pienen pussillisen. Mietin, mitä niistä tekisin.

10 kommenttia:

  1. Seurakunnan kerhossa 70-luvulla me pisteltiin lankaa noiden styroksijuttujen läpi ja tehtiin kivasti pyöriviä ikkunakoristeita, hihihii :D

    Joka kerta kun avaan paketin, josta tulee noita styroksin palasia, tulee kerho mieleen. Ikkunakoristeet on kyllä jäänyt askartelematta.. jostain syystä ;)

    VastaaPoista
  2. Kuusi on todella kaunis. Siitä on iloa vuodesta vuoteen.
    Tiedän, että sinulla on kiire joulunaikaan, mutta toivoisin, että kävisit kurkkaamassa blogini kuvaa ti 16.12. Ehkä löydät siitä jotain tuttua. Suurinpiirtein.

    VastaaPoista
  3. nanna,
    Juu näistä strox-paloista on askarreltu kautta aikojen.

    Leijonainen,
    Kurkkasin blogiin, kiitos vinkistä. Oli mukava nähdä työsi.

    VastaaPoista
  4. Söpö pikku kangaskuusi. :) Jotenkin joulukuusi, oli miten pieni tahansa tuo ihan omanlaista joulutunnelmaa huoneeseen. Aion ikuistaa meidänkin pienen pöytäkuusen tänä iltana.

    Styrox-palat ovat todella hyvä idea, vähän vaikka kimalletta pintaan ja ei muuta kuin naruihin roikkumaan :)

    VastaaPoista
  5. Meiltäkin löytyy samanlainen kuusi,lahjaksi aikoinaan saatu. Ja joka joulu se nostetaan esille.

    VastaaPoista
  6. kazza,
    sydämet ovat saaneet jo pintaansa maalia. Enää puuttuu vaan lopullinen toteutus.

    Minusta joulunodotukseen kuuluu pieni askartelusessio.

    VastaaPoista
  7. pioni,
    arvasin, että nämä kuuset ovat levinneet moniin koteihin. Itse pidän tästä ikuisesta kuusesta.

    VastaaPoista
  8. Niin nätti kuusikoriste. Mites meidän huusholliin ei ole yhtään tuommoista ikinä rantautunut?

    VastaaPoista
  9. krisu,
    jos niitä ovat saaneet vain oikein erikoisen kilttinä olleet
    Ei vaiskaan, kyllä Melukylässäkin on kilttejä oltu

    VastaaPoista