maanantai 30. kesäkuuta 2014

Viisi kuvakulmaa kodistani

Luin Suvin Valkoinen Harmaja-blogista mukavasta haasteesta. Päätin ottaa osaa, vaikka Suvi ei haastanutkaan minua. Joka lukee tämän ja haluaa toteuttaa saman, voi vastata haasteeseen.
Kuvaa kodistasi viisi uutta kuvakulmaa viidessä minuutissa.
Juuri sillä hetkellä, kun innostuin kuvaamaan taivas meni synkkään pilveen ja satoi aika rankasti.
Ja juuri nyt, kun postaan, paistaa aurinko kirkkaasti ja valaisee koko kodin. Tällä tuurilla on kuvat otettu.
Ensimmäisen kuvan otin viistosti keittiöstä kohti ruokailutilan nurkkaa. Kuvasta välittyy kolmen ikkunan reunustama tila.  

Siirryin olohuoneeseen ja käänsin kameran takkaa kohti. Sieltä löytyivät kynttilät, jotka ovat Helsingin tuliaisia Granitista. 
 Edelleen olohuoneessa ollaan ja kuva on sohvan taustanäkymä ikkunalle, jossa ennen oli iso rönsylilja. Nyt siinä ovat maljakot ja ficuksen alla pino lehtiä.
Työhuoneeni oli aika pimeä kuvaushetkellä. Mahdutin samaan kuvaan kattovalaisimen ja huoneen ainoat taulut.
Ennätin vielä makuuhuoneeseen, jossa sänky on puoliksi petattuna. En ole ennen kuvannut vuodetta
tässä asussa.
Tässä tämä hätäinen kuvaussessio.   

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Harmaamustaoranssi

 Kerran Helsingissä, 11.11.2012, kuvasin Amos Anderssonin museon
pikkuikkunan, jossa olivat Minna Parikan kengät taideteoksena ja taideteoksessa.
Hienoa kollaasitaidetta.
 Tämä kollaasi on koottu tänään valokuvista vv 2014-2013.
*

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Toisten puutarhassa

 Vierailin tänään puutarhassa. Oli mukava katsella kaikkea kaunista. 
Minulla ei ole enää omaa puutarhaa, mutta tällaiset vierailut korvaavat puutarhan.
Voin nauttia ilman työvelvoitteita ja ihailla  unikkojen kukintaa.
 Nämä siniset akilleijat kukkivat myös lapsuuden puutarhassani.
Keltaiset päivänliljat sopivat hyvin sinisten taustalle.
 Valkoiset sormustinkukat kurottavat korkeuksiin.
Orvokkiruukku levähtää tuolilla.
 Päivänkakkarat viihtyvät kuusen katveessa.
 Pienikukkainen petunia viihtyy hyvin auringossa aidan vierustalla.
 Ruohosipuli on kaunista kukkivana.
Patsas vartioi kukkia. Ajuruoho on toiselta nimeltään timjami ja  tuoksuu.
 

torstai 26. kesäkuuta 2014

Ikkunalaudalla

 
 Orkideat jatkavat kukkimistaan. Siirsin ne työhuoneesta ruokailutilan ikkunalle.


Enpä tiennyt siirtäessäni jokunen aika sitten orkideoita,
että työhuoneen ikkunapaikan valloittaisi valkoturkkinen Onni.
Onni keksi, että ikkunasta voi seurailla kaupungin katuelämää.
Välillä sopii torkahdella päivänokosia, kun alkaa pitkästyttää.
Onni on vielä pentu, reilut kuusi kuukautta.
Onni on iloinen ja seurallinen. Aluksi rappujen kiipeäminen oli pelottavaa,
mutta parissa päivässä opittiin sekin taito. 

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Sinistä




Nanny Stillin muotoilemaa lasista runsautta
Grapponia pullossa on ryhtiä, olkapäät ovat tukevat.
Osaapa tämä pullo lysähtää kauniisti.

MakroTex  haaste = Sininen


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Heiniä ja kukkia




 Tulppaanien kuihduttua kaupungin puutarhaosasto istutti nämä "jättiheinät".
Parisen viikkoa ne ovat nyt kukkineet. Alkuillasta kävin kuvaamassa ne.
Pidän näistä jättiheinistä. Aina ei tarvitse olla perinteistä kukkivaa.
 Kauniisti kukkivat myös luonnonheinät keskellä kaupunkia 


Daaliapenkissä on myös heiniä. Ne eivät ole kylmästä  säästä
kärsineet, mutta daaliat ovat saaneet kylmää kyytiä. Osa on jo nuukahtanut.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vessa, vesiposti ....


Liisankadulla
samassa talossa kuin Mikko Monosen ruumisarkkuliike
on mun kotini: vessa, vesiposti, keittokomero ja huone.
On mun kotini ja muijan koti, ja neljän ikioman lapsen.
Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone.
-
Nämä laulunsanat eivät kohdallani pidä paikkaansa. Tosin kerron nyt teille meidän vessasta ja vesipostista, joka rakennettiin jo viime vuonna.
Aloitan kuvalla, jossa näette tekemäni kollaasitaulun. Kokosin sen ylijääneistä, rikkoutuneista ja rikotuista kaakeleista. Valkoinen on seinäkaakelia ja musta lattialaattaa. Keltaiset pienet mosaiikit löysin laatikostani. Siinä se kollaasi nyt on ja pysyy. Aluksi se ei pysynyt seinässä. Käytin vahvaa kaksipuoleista teippiä ja niinpä laatta toisensa jälkeen putosi alas. Kuului vain kolinaa ja sain kerätä laattoja lattialta. Aluksi olin niin naiivi, että lisäsin teippiä ja kiinnitin uudelleen. Alashan ne tulivat. Nyt ovat sellaisella liimalla kiinni, että pysyvät. Tässä putoamistragediassa oli myös hyvä puolensakin. Alunperin kollaasi oli isompi, mutta uudelleen työstäessäni päätin pienentää kokoa.
 Vessan koko kuva aukeaa edessänne ovelta katsottuna, eipä sitä muuten voi kuvata, on liian ahdasta.
Ainoa valonlähde on Work-lamppu ja se riittää oikein hyvin. Hana on Hans Grohen, pönttö Gustavsbergin ARTic ja lavuaari laatikostoineen Aspenin.
Vanhoissa sähkötolpan nupeissa roikkuvat käsipyyhkeet. Nyt ne ovat Luhdan. Ostin kaupunkimme  Luhdan loppumyynnistä turkooseja, sinisiä  ja keltaisia käsipyyhkeitä edullisesti.
Peili on teetetty Turussa asuessamme puusepillä ja samoin peilistä näkyvä korkea kaappi, joka toimii myös lääkekaappina. Kaappi on seinäkiinnityksellä ja öljyttyä tammea, kuten peilinkehykset.
Tässä vielä lähempää Aspenin laatikosto lavuaareineen.  Laatikosto aukeaa sisältä  kaksiosaisena, vedin puuttuu vielä. Se pitää kiinnittää.
Seinä- ja lattialaatat ovat Pukkilan. Lattialaataksi valitsin viisikulmaisen mustan. Pinkki matto on  Ikean, se oli jo Turun vessassa.
Seuraavaksi pitäisi saada valmiiksi makuuhuoneeseen ikkunavalaisimet. Olen niitä aloitellut, mutta lopullinen toteuttamistapa on vielä auki. 

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannuksena

 Eilen, juhannusaattona, ajelimme kotikylän raittia.
Sain kyläkuvia alkupäästä ja sitten alkoi sataa. Tämä on projektin alku, joka 
jatkuu kunnes koko kylä on läpikäyty.
Kuvassa Perhonjoen rantaa.
 Viljapeltojen vihreyttä. Näissä peltomaisemissa näkyy menneiden sukupolvien kädenjälki.
 Autiotalon pihapiirissä on hiljaista. Koiranputket kukkivat.  
Liiterin punamullalla sivellyt seinät ovat ajan patinoimat.
Seinällä ei kiipeile jänis, susi eikä muukaan eläin, 
vaan siinä kiipeilee luonnon muotoilema puuveistos.   
 Lähes jokaisen talon pihalla kukki juhannusruusu.
 Puutarhassa on kesäisen vihreää, vaikka sää on kolean talvinen.
Poimin koiranputkia juhannuskukiksi.

torstai 19. kesäkuuta 2014

On juhla ja Juhannus

 Juhannusruusut kukkivat 
 syreenit tuoksuvat
 ulko-ovien pielissä seisovat
vastakaadetut koivut
suomenliput liehuvat
On Juhannus

Aurinko paistaa
on sopivan lämmintä
tyyntä tuoksuvaa
 poutapilvet purjehtivat taivaalla
purjehtijat merellä
veneet eivät kaadu
Kukaan ei huku

Autot pysyvät omilla kaistoillaan
Kukaan ei kolaroi
Ketään ei lyödä
puukolla kirveellä nyrkillä
Sairaalan ensiavussa on hiljaista

Tulipalot eivät syty
juhannuskokot räiskyvät
sammuvat vahingoitta

On Juhannus
Kukaan ei kuole

*****

Oikein mukavaa Juhannusta kaikille

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Vihreää




 Enkelinsiipi. Lehdet muistuttavat muodoltaan enkelinsiipeä.
Valkoiset pilkut tuovat mieleen sadepisarat tai lumihiutaleet.
 Orkidean lehden kiiltävä, vahamainen  pinta.
Timjamin hennot oksat lehtineen.

******************