Matto ominkäsin

Sain jokin aika sitten mielenkiintoisen kirjan. Innostuin heti kirjan sisällöstä. Olin jo haaveillut

matonteosta, en vain vielä ollut ehtinyt suunnitteluasteelle.

Matto x 30 kirjan ovat toimittaneet  Ritva Tuomi ja Susanna Uusitalo. He ovat myös suunnitelleet mallit ja ohjeet. Kustantaja on Moreeni.

Valitsin kolme mattoa, jotka toteutan sopivassa tilanteessa. Otikkokuvassa on Neulottu matto, joka  kudotaan puikoilla ontelokuteista, 75 cm leveänä ja 105 cm pitkänä. Oma mattoni tulee olemaan neliö 60x60.

  

Numero 20 on kirjassa Lettimatto, joka letitetääm matonkuteista. Matonkuteiksi voi käyttää vanhoja lakanoita valmiiden matonkuteiden rinnalla tai muita poisheitettäviä kankaita tai trikoovaatteita.

Kirjan ohjeet ovat tarkat, joten niiden mukaan kokematonkin onnistuu saamaan hyvän lopputuloksen.

Numero 23 on Ristipistomatto, matto syntyy villasta valmistetusta huopalevystä. Ominkäsin  kirjotaan mattoon kuviot. Tässä matossa ne tehdään ristipistoilla. Makuuhuoneeseeni, sängyn molemmille puolille, sopii valkoisesta huovasta mustalla kirjotutut ristipistomatot. Talven kylminä pakkasiltoina aika kuluu sopivasti lämmintä mattoa kirjoessa.

 

Kirjan lopussa numerolla 28 on Betonimatto. Talven jälkeen tulee aikanaan kevät ja kesä. Alkaa puutarhakausi ja sopiihan puutarhaankin matto, vähän tukevampaa tekoa vain.

Tämän kirjan ohjeet ovat selkeät ja tekijälle jää mukavasti omaa ideoitavaa. Värimaailman valitseminen on mukavaa ja käsillätekeminen rentouttavaa.

Kiitos kirjantekijöille. 

Kaikki kuvat on otettu kirjasta.

Vaikka aamuun on vielä aikaa

Aloitin kirjahyllyn järjestämisen. Homma vaan keskeytyi useaan otteeseen, kun pysähdyin selailemaan ja lukemaan kirjoja. Varsinkin runokirjat veivät aikaa. Oli pakko kurkistaa runoihin.
Otin työpöydälle Pertti Niemisen runokirjan, jonka nimi on otsikossa. Aloitan ensimmäisen runon ja
liitän sen tähän luettavaksenne.
Vielä kukkivat viimeiset jouluamaryllikset maljakossani.

Tähän aikaan,

tähän konsensuksen aikaan

joka opettaa köyhälle

        rakkautta rikkaaseen,

          käsketylle käskijäänsä,

    potkitulle potkijaan

               ja meille kaikille nöyryyttä

vallan ja voiman ja kunnian edessä,

tottelevaisuutta ja kuuliaisuutta:

tähän aikaan

kaivataan repijää,

tarvitaan tuhat, kymmenentuhatta

totista ja rehellistä raastajaa.

En rakasta rikasta,

rakastan näitä köyhiäni vain.

Emme me tottele

valtaa voimaa, kunniaa

yhdessä emmekä erikseen,

emme edes toisiamme.

Helmikuu

Arkturuksen alla

helmikuussa:

jäässä kaikki,

eivät enää

vain ihmismielet.

Kevättä ennakoivat maljakon tulppaanit.

Sipulikukat - lumililjat, krookukset,  kevättulppaanit,

odottavat jo, milloin on aika nousta, herätä,

puhjeta kukkaan.

Matkalla merenlahden ohi

Ajelimme tietä läpi merenlahden, ylitimme sen seitsemän siltaa.

Aurinko paistoi. Merellä jäät olivat eronneet jo pieniksi lautoiksi.

Muutaman päivän kuluttua jäät vapauttavat veden ja jylisevät horisonttiin

Laiturilta mutkitteli vielä polun viimeinen jälki rantaa kohti.

Tulomatkalla otan kuvat joutsenparista.

Se kuherteli nyt jääsuvannossa.

Tulomatkalla huomasin  jotsenten uineen kauas niemenkärjen suvantoon.

Enkä saanut enää niistä kuvia.

 

 Otin laineista kuvan ja kimaltavasta, aurinkoisesta merenpuolikkaasta.

Mieleeni tuli Viljo Kajavan runo Laine 

Etäältä tuli laine,

kosketti jalkojani,

ne olivat lujasti

maan ja meren rajalla.

Laine oli kaukaa saapunut,

ja hetken olin osana

laineen kertomusta.

Varpaat koukistuivat lähtöön,

mutta hiekka

pysähdytti ne veden viivalle.

Laine liittyi toisiin laineisiin,

ja vesi liikkui edes takaisin,

tahtoi sinne

mistä oli tänne tullutkin.

Aurinkoista viikonloppua kaikille.

Jotta me muistaisimme

Tänään on isäni syntymäpäivä. Isää ei enää ole, mutta juuri tänään veljeni tuli meille. Kumpikaan meistä ei muistanut syntymäpäivää - vai muistiko veli ? Sain häneltä tuliaisiksi kaksi kirjaa. Niistä syntyi otsikko tähän postaukseen. Selailin matrikkeliosuutta ja pysähdyin isäni kuvan kohdalle, siitä sen luin - syntynyt 4.8.
Nyt saamme elää rauhan keskellä, itsenäisyyttä puollustaneet aseet ovat vaienneet kauan sitten.

Vaan sodat eivät ole vaienneet maailmassa. Syyriassa käydään ankaraa sisällissotaa, sen kansalaiset sotivat keskenään, kysymys on vallanhimosta ihmishengistä ja kärsimyksistä piittaamatta.
Maamme sodat on käyty itsenäisyyden saavuttamiseksi ja sen säilyttämiseksi. Olemme maksaneet siitä kalliin hinnan. Meidän tulee muistaa esi-isiemme uhraukset, niiden ansiosta meillä on vapaus ja rauha.

Isänmaan vapaus - kallis perintömme kirja  sisältää matrikkelit sotiin 1918, 1939 - 1940 ja 1941 -1945 lähteneille kaustislaisille. Selailin kirjaa, katselin kuvia ja luin sotatantereella kirjoitettuja päiväkirjoja, kirjeitä ja kokemuksia. Kertomusta perheestä, josta sotaan lähti kuusi poikaa ja vain kolme palasi. Sankarivainajista, jotka lähtivät aivan liian nuorina eivätkä palaneet. Heistä tuli sankarivainajia 18-20- vuotiaina.
Kirjan julkaisivat Sotainvalidien Veljesliiton Kaustisen osasto ja Kaustisen Sotaveteraanit ry, julkaisuvuosi 1992.

Mieleenpainuvin muistoni - sotavuosilta 1939-1945 kirjassa on käytetty Sadutus-menetelmää. Se on kertomuksellinen menetelmä, jossa tarinan ylös kirjaaja (saduttaja) ja tarinan kertoja (sadutettava) saattavat tarinan kirjalliseen muotoon juuri niin kuin sadutettava on sen kertonut eli käytetyn kerronnan sanontojen ja murteiden mukaisesti.
Lainaan tähän kaksi tarinaa. Kaikki tarinat ovat hyvin koskettavia ja mieleenpainuvia.

Ihan naapurin poika ku päästiin ripille, niin sitte ku sota alako niin se meni vapaa-ehtosena. Yhen kerran se kävi lomalla ja ku me oltiin naapuruksia, niin se tuli mun ikkunan taa ja minä menin sitte avaamaan oven. Siinä takan ääressä me sitte istuttiin ja hän sano, että minusta tuntuu, että mää en enää palaa. Ja tuota ni, niin se sitte kaatu aika pian sen jälkeen ku se lähti sinne sotaan. Nii se ei palannu. Niitä oli 9 lasta, tämä oli vanhin ja se ei ollu vielä ku 18. Että kyllä se oli niille kovaa. Ja sitte oli, että ei saa avata sitä arkkua, mutta kyllä ne isä ja äiti sitte meni avaamaan. En sitte tiä mitä siellä näky, mutta kauhia itku alako kuulua ruumishuoneelta. Koko elämän se on ollu niinku mukana ollu, että ku hän tiesi sen, ettei hän palaa. Ja vielä ku vapaa-ehtosena meni.   Kertonut Elli Saari, 85vuotta,  22.7.2009, Veteli.

Asuin mummolassa Rautiossa. Mummolla oli kolome poikaa sodassa. Hänen nuorin poikansa kaatui. Se on jääny mieleen, ku piti olla ikkunat peitossa ja oviakaan ei saanu raottaa. Sillon Kalajokea pommitettiin. Kerran minä lähin käymään naapurissa kaverilla kylässä. Sinne tuli kirkkoherra Vihma ja kaikki rupes itkeen, hän toi kuolinsanoman. Minä juoksin kotia ja sanoin mummulle, että oli se kumma paikka ku naapuriin tuli pappi, niin kaikki rupes itkeen. Ja sillon mummuki rupes itkeen. Hän arvas, että kuolinviesti oli tullu.
Kertonut Ritva-Liisa Laaksonen, 71 vuotta , 15.7.2009, Toholampi.

Kirjan ovat toimittaneet Annukka Valo ja Elina Salo, julkaisuvuosi 2010.

Chieko - kaksonen

,

Tämä päivä on kaksosten päivä ja ainoan poikani syntymäpäivä. Vasta tänään sain tietää, että päivä on kaksosille nimetty, kahden kakkosen päivä.
Kun odotin poikaani, minulta kysyttiin neuvolavastaanotolla, olenko varautunut, että tulossa saattaa olla kaksoset. En ollut edes ajatellut sitä, kysymys tuli yllättäen. Olin jo raskauden viimeisillä kuukausilla, ajattelin, että jos näin käy olen valmis.
Klinikalla kysäisin lääkäriltä, että saanko yhden vai kaksi. Siinä vaiheessa kaikki oli selvää vain yksi on tulossa. Kookas ja painava poika. Lastenlääkäri valmisteli minua ruuan suhteen sanomalla. Tähän vauvaan uppoaa hieman enemmän ruokaa  Iso tämä poika on tänäkin päivänä, mutta lihavuusongelmaa ei ole koskaan ollut.

Luen parasta aikaa Yasunari Kawabatan Kioto-kirjaa. Tämä kirkkaanlyyrinen kertomataiteen kirja on ilmestynyt suomeksi 1962, Kirjan päähenkilö on Chieko, nuori tyttö, löytölapsi. Chieko tapaa vuorilla tytön, Naekon, joka on aivan hänen näköisensä ja kaksonen. Japanilaisen uskomuksen mukaan on  häpeällistä olla löytölapsi ja kaksonen. Tytöt ovat löytäneet toisensa, sisarensa.  Kawabata kirjoittaa romaanin rakkaudentunnustuksena vanhalle keisarinkaupungille, kukkiville kirsikkapuille, syksyisin punaisina  loimottaville vaahteroille. Henkilöiden rinnalla romaanissa elävät koko vanha kaupunki ja sen perinteet.

Tänään raivaajana

Kuuntelin tänään autoradiosta Matti Eskon laulua, terästyin sen sanojen kohdalla.

Nauti ja elä kun aikasi on
vuodet niin kiireesti kulkee

kukaan ei meistä oo kuolematon
illalla silmät yö sulkee.

Sanojen lyriikka upposi. Kevyiden rallatusten sanat jäävät usein kuulematta, musiikki kuljettaa hetken ja unohtuu. Jos sinulla on keskellä kiireen aikaa, kuuntele koko laulu täältä.

Olen ryhtynyt raivaajaksi,  kotini raivaajaksi. Tarkoitus on inventoida ja järjestää kodin esineet. Miettiä niiden tarpeellisuutta, ideoida uusiokäyttöä tai luopua kokonaan. Turhan tarpeellista- blogissa seuraan toimintaani. Välillä pistäydyn myös kodin ulkopuolella ihmettelemässä mitä uutta ja tarpeellista on kauppojen hyllyillä, löydän sieltä tarpeetontakin. Blogissa löytyy kaikelle tälle tilaa kuvien kera.
Ensimmäinen postaus on kirjoitettu, mutta en tiedä saanko sitä vielä eetteriin. Jokin siinä klikkaa, esikatselu ei ainakaan toiminut

Markus Nummi - Karkkipäivä- kirja on luettu. Koskettava ja pysäyttävä kirja. Kun lasten elämä jauhautuu aikuisten kiireiden ja välinpitämättömyyden jaloissa, se pysäyttää. Sosiaaliviranomaiset ovat voimattoman saamattomia ja hitaita. Se ei tietysti ole kovin uutta.Vimmastuin monta kertaa lukiessani ja mieleni teki huutaa - ettekö jo näe ja usko mitä on tapahtumassa. Viime hetkellä Mirja selvisi. Tomista en ole aivan varma, jaksaako hän pinnalla elämän läpi. Eikä syy ole lasten. Lukekaa, miten materia jauhaa ihmistä ja koskettaa lapsia.
Tarvitaan raivaajia.

Runoja - Ari Kokkonen

TypoBlog-blogin Ari Kokkonen on julkaissut esikoisteoksensa. Kovakantinen  Runoja on kirja, jonka runoja olen lukenut moneen kertaan. Lyhyet runot sisältävät paljon asiaa. Ne ovat pohdiskelevia, antavat ajatuksille töitä.

 Irrallaan

Niin sinä kuljit,

läpi peltojen ja metsien,

etkä löytänyt ruohonkorttakaan,

joka olisi sinut juurruttanut

maahan. 

Pidän näistä runoista. Avaan kirjan sattumanvaraisesti ja luen.

 Enkeli

On turhaa yrittää leikkiä enkeliä,

jos siivet on katkaistu 

Huumoriakaan ei ole sivuutettu. Matti ja muut runossa  lähestytään huumorilla  arkista asiaa tavalla - siitä puhe mistä puute, rahasta on kyse.

Kun Matti on kukkarossa,

Visaa ja Ottoa ei paljon naurata.

Runot on kirjoitettu kulutettavaksi, kuten raha.  Runot säilyvät ahkerasta lukemisesta huolimatta. Niistä saa irti kerta kerralta enemmän.  Kun taas raha liukkaasti livahtaa  kulutuksen ahnaaseen kitaan.

Suosittelen tätä Runoja-kirjaa kaikille. Yöpöydälle muiden kirjojen joukkoon.
Avaa kirja sattumanvaraisesti,  lue ja anna ajatuksen viedä.
Kiitos Ari kirjasta.

*************

Leena Ikonen, Jäähuntu ympäristötaideteos talvimaisemassa  oheisessa kuvassa, jota klikkaamalla näet isompana.

Olen lukenut monta hyvää kirjaa Runoja kirjan lisäksi tämän alkuvuoden aikana.

Tommi Melender: Ranskalainen ystävä

Tuomas Kyrö: 700 grammaa

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Jukka Pakkanen: Hotelli Destino

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä, josta kirjoitin blogissani.

Parasta aikaa luen Petter Sairasen Sähköllä valaistu talo-kirjaa. Jossain vaiheessa kerron täällä näistä lukukokemuksistani.

Keskiäkäisiä hajatelmia

 Kuva SusuPetalin kirjan sivuilta 28-29

SusuPetalin Hajatelmat ilmestyivät 2009 syksyllä. Olen avannut kirjan muistin virkistämiseksi aina silloin tällöin ensi lukemiseni jälkeen. Muistille voi suoda hauskoja tietoiskuja. Terästävät kummasti urautunutta parisuhdetta.
Olen yrittänyt antaa vastapuolelle tilaa sanoa sanottavansa ensimmäisen sanan jälkeen loppuun saakka. Se onnistuu aina hetken aikaa, mutta päivien vieriessä unohdan. Siksi pidän yöpöydän lokerikossa Hajatelmat muistuttamassa. Odota muutama sekunti ennenkuin vastaat.  Eihän elämässä niin kiire saa olla, että ei malta kuunnella toisen asiaa loppuun saakka.

Nykyään menen heti asiaan mielitekojeni suhteen. Kun haluan suklaata, sanon sen äänekkäästi.
Mene kauppaan, haluan suklaata. Piste. 
Eilen televisiossa kerrottiin, että Hessburgerin aivan ihana pehmyt jäätelöannos maksaa vain yhden euron.
Haluan meille jälkiruuaksi Hessburgerin euron pehmikset. Mene hakemaan ne.
Mutta kahden euron takia ei kannata autoa käynnistää. Eikös jääkaapissa ole jäätelöä.
Ei pehmiksiä saatu. Ei tepsinyt nyt, mutta yleensä tepsii. Tein sitten itse pehmikset vaahdotetusta vaniljakastikkeesta ja partaäijän jugurtista. (Katso täältä)

Hauskat Hajatelmat sisältävät  muistutuksia ja ohjeita, joita tarvitaan parisuhdeaallokossa . Huumorin taakse kätkeytyy viisaudensiemen. Kuvitus muistuttaa liiankin selvästi  - päärynävartalo, tissit fall down, mössö-massu...  Pitäisikö tehdä vielä enemmän itsensä eteen. Hajatelmien kuvat kertovat  - kyllä.

Keskiäkäisen hajatelmia - kirjalla on paikka runokirjojen pinossa makuuhuoneen yöpöydällä. Siinä on sopivasti huumoria ja neuvoa-antavia ajatuksia parisuhteeseen ja naiseuden ylläpitämiseen.
Tässä iässä on todennäköisempää että se on noidannuoli joka iskee. Amor ampuu ohi. Kirjoittaa SusuPetal.  Jos haluat elää Amorin nuolisateessa, on parasta hankkia tämä kirja. Sopii myös lahjana ystäville.  
 
SusuPetalin blogissa soi tänään Tuomari Nurmio Kohdusta hautaan.

Siltarumpu - Uunan runoja

Uunan me tunnemme kaikki täällä blogimaailmassa. Hän on moniosaaja, jos taiteilijasta voi käyttää tuota ilmaisua. Kuvataiteilija, runoilija ja kirjoittaja, joka tulkitsee ympäristöä, luontoa ja elämää siveltimellä, kameralla ja kynällä. Nykyään kynä on tietokoneen näppäimistö. Mutta voisin kuvitella Uunan kulkevan luonnossa myös kynä ja lehtiö kädessä ja kamera kaulalla.

Uunan runoteos, siltarumpu, ilmestyi viime vuonna 2009. Olen lukenut ja tutkinut sitä pala palalta, runo runolta useaan otteeseen.  Runokirja rakentuu viidestä otsikoidusta osiosta.

Syvät sillat
Pohdiskelua luonnosta, taitelijan elämästä. Siveltimen rytmi kutsuu - taivaan lähelle maalaus valmistuu....


Siltarumpu
Unelmaa, totta ja elämää. Näyttämölle hän rakentaa maailman, kaupungin, joen, monta siltaa, kukkia kaiteille....

Rakensin siltaa
Lapsuudesta - haaveilevaksi runotytöksi.  Rakensin siltaa.... kuusesta, lasista, kuurasta, kunnes kyllästyin kömpelöön ajatteluuni. Mutta valokuvassa silta näkyy:  lasi paljastaa, jäädyttää kukat mustiksi perhosiksi, jotka kiipeävät kohti ilta-auringon oksia ja lentävät pois.

Yksinäinen rakentaja
Äitiys, sanojen synty, siveltimien runot.  Kättä kuumottaa, se kangistuu ja turpoaa, kihisyttää ja kutittaa, kunnes tartun kynään: ....

Rumpu ahmii
Pohdiskelua.  Aalto hieroo surua - hiekka hylky helmi .... se haalenee haurastuu .... ja hajoaa .... hiukkaset heijaavat - koru kirjain kallio .... muuttuu muistoksi iloksi .... että tulit olit menit .... hetki laajenee koko elämäksi  -  runo rokki romaani

Runot otan käteen uudelleen ja uudelleen. Pohdiskelen.  Kiitos Uuna runoistasi.
Blogi:  uunas.wordpress.com 

Neidonkenkä - Sirpa Kähkönen

Neidonkenkä kertoo yhden päivän elämän kesäkuun 9. päivänä 1942 Kuopiosta.
Palan historiaamme. Jatkosota oli alkanut 25. kesäkuuta 1941. Kirja kuvaa kuopiolaisisia sodanjaloissa, miehet ovat rintamalla vain naiset, lapset, haavoittuneet tai muutoin sodan ulkopuolelle jääneet miehet ovat  päähenkilöinä. Joukosta nousee esiin saksalaisäidin hylkäämä alle kymmenvuotias Charlotta - Saaralotta. Hän elää tutun muusikon luona odottaen suomalaista isäänsä.
Saksalaisia sotilaita on paljon Kuopiossa  - matkalla Lappiin. Belgialainen toimittaja pysähtyy myös kaupunkiin yhdeksi päiväksi. Matkan päämäärä on sama kuin sotilaiden.

Raskaana aikana luonto tarjoaa rauhaa, kauneutta ja  lohtua. Läheisistä ja  naapureista kannetaan huolta. Eletään yhteistä elämää, suruviestit koskettavat jokaista.
Kirjailijan teksti on tarkkakuvaisen maalailevaa. Se piirtää lukijan silmiin sodanaikaisen Kuopion lehtometsineen. Leipurintuvan ja ravintolamiljöön  tuoksut ja tunnelman aistii yksityiskohtineen. Äidin huolen aikuisuuteen kypsyvän tyttärensä selviytymisestä saksalaissotilaista koskettaa ja huolettaa lukijaakin kirjan loppumetreille saakka. 

Kirjan kerronnasta tulevat mieleeni vanhat suomalaiset klassikkokirjailijat. Vanhahtavan tarkkaa ja yksityiskohtaista kuvailua. Se sopii hyvin aiheeseen. Onhan tapahtumista  kulunut  lähes seitsemänkymmentä vuotta.

SusuPetal: Valkoiset talot

Valkoiset elementtitalot 1960-1980 rakennetussa lähiössä kätkevät sisäänsä monenlaisia elämänkohtaloita. Kirjassa kohtalot nivoutuvat yhteen kokonaisuudeksi. Talot yhdistävät vaikka ihmiset ovat keskenään täysin vieraita. Asutaan samassa pihapiirissä, samassa talossa kuitenkaan sanaa sanomatta, tervehtimättä ja apua antamatta.

Ihmisten elämä on ankean ahdistavaa. Talossa asutaan ikäänkuin elämän välivaihetta toivoen, että huomenna kaikki olisi toisin. Huonosti eristettyjen seinien läpi kantautuvat perhe-elämän äänet huoneistosta toiseen. Ikkunaverhojen takaa kurkitaan muiden elämää. Apua kaivattaisiin, mutta kukaan ei sitä osaa antaa. Ilonpilkahduksia ei näy. Tulevaisuus näyttää yhtä ankealta kuin eletty elämäkin. Miten näitä ihmisiä voisi auttaa, tämä kysymys nousee usein mieleen kirjan edetessä. Kirja kiehtoo karulla tavalla. Kaikki on totta, tämä on lähiöelämää.

Kohtaloita on seitsemäntoista. Joukkoon sopii yksinhuoltajan ankeaa arkea, murenemassa olevia avioliittoja, nuorenparin karua rakkautta, maahanmuuttajien sopeutumisvaikeuksia, yksinäisyyttä, pelkoa, epätoivoa ja tuskaa.
Ankea ympäristö ahdistaa ja alistaa. Viekö se toivon ja tulevaisuuden.
Yllättäen lohtua yksinäisyyteen tulee talojen ulkopuolelta - huoltomieheltä. Hän ymmärtää, auttaa ja antaa toivoa.

Kirjan tapahtumat nivoutuvat yhteisen grilli-illan ympärille aina aamunkoittoon saakka.
Useimmat kuitenkin seuraavat illan tapahtumia ikkunastaan. Vain puuhakkaat ja tarpeeksi rohkeat osallistuvat.
Kirja kertoo koruttoman kantaaottavasti lähiöelämästä. Se antaa ajattelemisen aihetta ja jättää kysymyksen. Tiedostetaanko ankean asuinympäristön negatiiviset vaikutukset elämään.

Kirjojen viemää

Olen puuskittainen kirjojen lukija. Saattaa kulua pitkäkin tovi, että en avaa kirjoja. Kun sitten innostun kirjoista en lue yhtä vaan useita. Sitten seuraa sulattelukatko. Niin oli nytkin, aloitin Kuolleet tytöt-kirjalla, siirryin sen jälkeen Jay McInerneyn Manhattanin valot-kirjaan. Molemmat olivat sen verran mukaansa vieviä, että en voinut jättää tähän. Kolmas kirja oli jo valittuna.

Nobelkirjailija Isaac Bashevis Singer, Peltojen kuningas oli kirja, johon uppouduin täysin. Voisin sanoa, että lumouduin Singerin tarinankerrontaan. Tarkka, yksityiskohtainen kerronta imaisi todella. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Puolaan, jossa Singer syntyi vuonna 1904, vietti nuoruutensa Varsovassa ja muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1935. Tämän kirjan on suomentanut Jukka Kemppinen, lisää Singeristä voit lukea blogista Kemppinen.

Olin lukenut kirjaa jo jonkin verran ja sijoitin kirjan tapahtumat myöhäiselle kivikaudelle, kunnes kuvaan astui juutalainen Ben Dosa. Minulle selvisi tämän juutalaisen kertomuksista, että eletään 200-vuosikaudella. Oli huima hyppäys täältä yltäkylläisyydestä ja tästä sivistyksestä 1800 vuotta taaksepäin. Kehityksenkaari peilautui kirjan kerronnan mukana ja katsoin onnellisena nykyistä elämää maapallolla. Taaksepäin katsoen elämme kuin paratiisissa. Jonne tosin paha on luikerrellut sisään, mutta yltäkylläisyys on läsnä päivittäin.
Lopetin kirjan eilen tai oikeastaan viime yönä hieman ennen kello kahta. Oli pakko lukea. Katson maailmaa hieman uudella tavalla tämän kirjan jälkeen.

Lukemattomia kirjoja

Kirjahyllyssämme on lukemattomia kirjoja. Tarkoitan, että en ole lukenut aivan kaikkia kirjoja. En ole myöskään ostanut itse näitä kirjoja, ne ovat ilmestyneet hyllyyn erilaisten kanavien kautta ja vaihtareina. Osa on odottanut lukemista jo jonkin aikaa jopa vuosia. Joulunaikana voikin kuluttaa aikaa - lukemalla.

Pengoin hyllyä ja valitsin luettavaksi kirjan, Jorge Ibarguengoitia: Kuolleet tytöt, suomentanut 1984 Matti Brotherus.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Meksikoon 1960-luvulle ja se kertoo ilotalon emäntien ja ilotyttöjen traagisista kohtaloista päättyen oikeuskäsittelyihin, joissa selvitetään kuolleiden tyttöjen elämän päättäneitä murhia. Vaikka tapahtuma-alueena ovat ilotalot, kirjassa ei ole seksiä eikä pornoa.

Mielenkiintoinen kirja, joka kuljettaa viisikymmentä vuotta ajassa taaksepäin.
Kirjan ensilehdellä kerrotaan; Jotkut tässä kerrottavista tapahtumista ovat todellisia. Kaikki henkilöt ovat kuvitteellisia.
Lukukokemuksena kirja on kiehtova ja mieleenpainuva. Kun kirjoitan tätä, piirtyvät kirjan henkilöt, tapahtumat, talot ja paikat elävästi eteeni. Kirjan tarinat toteutuvat edelleenkin eri puolilla maailmaa. Näiden naisten kohtalot toistuvat nyt raaistuneempina. Miehet ovat tulleet mukaan bisnekseen parittajina ja julmureina.

Lainaus kirjan takakannesta kertoo kirjailijasta näin.
Jorge Ibarguengoitia syntyi vuonna 1928 Guajuanatossa Keski-Meksikossa ja kuoli tapaturmaisesti 1983. Hän toimi opettajana, kääntäjänä ja lehtimiehenä ja julkaisi lukuisia romaaneja ja näytelmiä, jotka ovat hyvin suosittuja ja arvostettuja hänen kotimaassaan. Ibarguengoitia luettiin viime vuosikymmenen aikana espanjankielisen kirjallisuuden merkittävimpiin nimiin ja ensimmäiset hänen teoksistaan (mm 1977 julkaistu Kuolleet tytöt) käännettiin englanniksi vuonna 1983.

Nyt on loppusuoralla Jay McInerney Manhattanin valot. Katsotaan ja luetaan miten toimittajan elämänvaiheet soljuvat.

Lotinaa

Ulkoa kuuluu sateen lotinaa, ainakin saadaan vettä kasveille. Hyvä syy olla kesällä sisällä. Ssateen lotina on kuin pehmeää hiljaista musiikkia korville, oikeaa lukumusiikkia. Löysin eilen illalla kirjahyllystä lukemattoman kirjan, Johan Bargum Matkoja. Kirjassa on kolme pitkää novellia.
Niistä luin ensimmäisen. Arkkitehti -novelli oli kesälukemisena tunnelmaltaan sopiva, alakuloinen melankolisuus sopii pilviseen päivään.
Työmaalle pitää ehtiä tänään aamupäivän aikana, mutta kirjan kaksi novellia odottavat sateisen päivän jälkeen iltaa.

Laventelit ovat avanneet jo hennon kukintansa, tuoksu on yhtä tärkeä kuin kukinta. Sipaisu riittää, tuoksu jää pitkäksi aikaa käteen.

Palava rakkaus kehittää kovin pieniä kukkaterttuja, mistähän se johtuu. Tallennan niistä kuvamuistot vertaillakseni viime kesäisiin. Olisiko kevään kuivuus syypää kukkakokoon.
Nyt tulee kuitenkin vettä, ehkä liian myöhään.

Kirja haasteena

Melukylän Krisulta löysin kirjahaasteen. Tämä olikin tervetullut vastattavaksi. Kirjahylly kirjoineen pullistelee tässä työpöytäni välittömässä läheisyydessä. Kättä ojentaen saan kirjan käteeni. Vähän kuitenkin etsin silmillä haluaamaani, vihreän köynnöskasvikuvioinnin peittämää kirjaa. Olisiko tuo kasvi klematis, joka on kietoutunut punoksen tavoin köynnökseksi. Kukkia siinä ei ole, ne olisivat helpottaneet tunnistamista.

Haaste kuuluu näin.

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.

2. Avaa kirja sivulta 123.

3. Lue kuudes lause.

4. Kirjoita se blogiisi ja kerro kirjan nimi ja kirjailija.

Kukaan ei myöskään kiittänyt työrauhasta, kuuluu kuudes lause.
Ulkoministeriön tunnollinen virkamies Kalervo on joutunut eläkkeelle eikä osaa luopua entisestä työpaikastaan. Hän palaa työtoveriensa kiusaksi milloin milläkin syyllä entiselle työpaikalleen, kunnes hänelle hankitaan "häätö" eli vahtimestarin tehtävänä on ohjata hänet ulos häiritsemästä. Tämän "häädön" aikaansaanut virkamies tunsi, että kukaan ei myöskään kiittänyt työrauhasta.


Kirja on Suistola, kirjoittanut Pirjo Hassinen. Sain kirjan joululahjaksi. Kirjan henkilöprofiilit ovat erikoisen erilaisia ja ihmissuhteet samoin. Kerronta on tiivistä tunnelmaa tihkuvaa ja aistivoimaista. Jollakin tavalla kuin söisi mehukasta voimakkaan oranssia appelsiinia.

Nappaa tästä haaste, jos haluat.

torgrim EGGEN: SISUSTAJA

Torgrim Eggen on norjalaisen nykykirjallisuuden tunnetuin satiirikko, kerrotaan Sisustaja- kirjan takakannessa. Sain kirjan lahjaksi parisen vuotta sitten. Samantien saatuani kirjan luin sitä reilut sata sivua, lukeminen päättyi siihen. En heti päässyt luontevasti juoneen mukaan, vaikka kerronta on sisustuksellisen yksityiskohtaista ja mehukasta. Aloitin kirjan alusta uudelleen. Sisustusmaailmaan liittyvä juoni ei ounastele yllättävää loppua. Dramaattisessa lopussa sisustuksellinen innovaatio näyttelee pääroolin. Lukijan tulkittavaksi jää, onko kyseessä kuitenkin traumaattisen henkilön liian intensiivinen ote sisustus- ja rakkauselämäänsä. Sekoittuvatko fakta ja fiktio ?

Sisustusarkkitehti Sigbjörn Lunde muuttaa tyttöystävänsä Cathrinen kanssa uuteen asuntoon, joka sisustetaan Sigbjörnin kuuluisien oppi-isien ihanteita noudattaen, pieni on kaunista, Jumala on yksityiskohdissa, funktionalismi kunniaan. Näin sanoi Mies van der Rohe, joka on yksi oppi-isistä.


Olohuoneen seinälle ripustetaan vain yksi taulu, se on norjalaisen nykytaiteilijan Olav Christopher Jensenin isokokoinen maalaus.













Sohviksi valitaan Vico Magistrettin Assuan modulisohvat. Hiukan epätietoisuutta syntyy sopivatko ne kotiin vai palautetaanko ne. Mielestäni ne sopivat oikein hyvin, kun pöytä on valittu.
Sohvapöydäksi hankitaan Isamu Noguchin lasikantinen klassikko. Makuuhuone sisustetaan feng shuin periaatteen mukaan, kokolattiamatto on sisalia ja futon-vuoteet.
Keittiöön suunnitellaan Poggenpohlin harmaat, alumiinireunaiset kaapistot, taso graniittia. Liesi on Jacob Jensenin Gaggenau 900.

Äänieristys uuden kodin kerrostalossa ei ole kovinkaan hyvä. Jo ensimmäisenä yönä kantautuu yläkerran asunnosta Whitney Houstonin I will allways love you. Mielenkiinto on herännyt yläkerran asukkaaseen, josta tulee myöhemmin Sigbjörnelle pakkomielteinen intohimon kohde. Sylvia on ensimmäinen ihminen, jolle hän avautuu punaisen värin traumastaan. Hän ei ole edes terapeutti Frodelle kertonut tästä. Sigbjörn käy säännöllisesti terapeutilla, pakkomielteet tunkevat elämään joskus hyvin todentuntuisesti.

Lunde sisustaa yksityiskoteja, ravintoloita ja toimistoja. Y2K ravintolan avajaisissa hän tapaa Sylvian ja siitä alkaa epätavallinen rakkaustarina. Samaisen ravintolanomistajan suosituksesta seuraa iso viisi kuukautta kestävä toimeksianto. Hän saa sisustettavakseen arvostetun Korsmon suunnitteleman funkkistalon.













Talon oleskelutiloihin sopivat Piet Mondrianin maalaukset ja sen alle Gerrit Rietveldin Red & Blue tuoli.

















Samaa värimaailmaa jatkaa Georg Nelsonin Marshmallow nahkasohva. Toinen sohvaryhmä on säyseän linjakas, Vico Magistrettin Maralunga.

Takka on olohuoneen keskipiste. Piikkilankaefektit takassa puistattavat asiakasta ja takka lopulta puretaan kaikessa yhteisymmärryksessä. Sigbjörn saa tehtäväkseen suunnitella uuden takan ja siitä tulee säväyttävän ainutlaatuinen. Tupaantuliaisissa se saa kaikkien suuren ihailun ja ennenkaikkea asiakas on siitä ikionnellisen tyytyväinen. Takka on Sigbjörnin omin käsin tekemä viimeiseen silaukseen saakka. Onko takan naisfiguureilla ollut elävä malli ja kuka, jää vieraille arvoitukseksi.

Kiehtova kirja, kerronnasta välittyy mielikuva, että sisustaminen on taidetta ja klassikot ovat trendikkäitä ja ajattomia. Kirjan loppu on inhottavan tyrmistyttävä kaiken mielikuviin piirtyvän designin jälkeen. Kertoiko Sigbjörn lopussa lukijalle vain oman mielikuvansa. Toivottavasti.