Tänään kerhomme kokoontui meillä. Olimme yhdessä suunnitelleet aiheen ja tällä kertaa se oli maalaus. Vaativa aihe, kun meistä kukaan ei ollut maalannut kankaalle. Tämä oli ensimmäinen kerta,
vaan ei viimeinen. Aiheeksi olimme sopineet vanhat pitsityöt, joita olemme saaneet äideiltä ja mummoilta. Osan olimme itse virkanneet joskus nuoruudessa.
Kun aihe on valmiina, toteuttamiseen päästiin välittömästi. Maalauskankaat olivat jo pohjustettuja ja
kaikki ovat kiilakehyksissä. Ei siis tarvita kehyksiä ei lasituksia. Maalauksen voi sijoittaa heti seinälle, kun se on valmis.
Osa pohjusti valkoisen pohjan valitsemallaan värillä eli harmaalla, kuten kuvasta näkyy. Omani olin pohjustanut jo eilen beigestä valkoiseen.
Otsikkokuvassa molemmat taulut ovat lähes identtisiä. Niihin on maalattu pitsireunaiset liinat.
Näihin tauluihin on tulossa vielä valokuva tai valokuvia.
Kun maalaukset olivat valmiina tai melkein valmiina, oli kuvauksien aika. Kuvassa näkyvät valkoisella pohjalla oranssit pitsityöt ja harmaalla valkoista ja alhaalla kollaasinomaisesti tauluun harmaalla kiinni maalattu pitsi.
Koska toimin emäntänä, aikaa kului kahvinkeitossa ja ruoanlaitossa. En siis ehtinyt maalata tauluani valmiiksi. Tästä jatkan eteenpäin. Keltaisen kuvion maalasin vanhasta virkkaamastani lakanapitsistä.
Muut ovat muistoja äidiltä. Keltaisella ja harmaalla jatkan eteenpäin.
Menumme : Leipäjuustosalaatti, puolukkakastike, lapinrieska * Pekoniuunirisotto - parsakaalisalaatti * Mansikkavaahto
Kahvipöytään leivoin omena-myslipiirakan.