Akileijat, krassit, vuohenputket ja moni muu...

Aikoinaan istutin kukkapenkkiin myös sinisiä akileijoja keltaisten lisäksi. Nyt ovat vain nämä keltaiset Kulta-akileijat. Korkeutta riittää,  ovat jo yli puolimetrisiä. Vasta tänä kesänä kukinta on täyteläinen. Ilmeisesti paikalleen asettautuminen kestää muutaman vuoden. Sinisiä en vain löydä enää kukkapenkistä.

Muutama viikko sitten ajelimme Pohjanmaalle. Pysähdyimme matkan varrella kahville. Meillä on menomatkalla aina omat kahvit ja eväät mukana. Ne maistuvat erinomaisilta  luonnonhelmassa. Parkkeerasimme pienelle metsätien pätkälle. Kun astuin ulos huomasin heinikon kukat. Yksi erottui muista, se oli vaaleanpunainen akileija. Oletin, että tämä täysin yksivärinen akileija on jotain vanhaa lajiketta. 

Kaivoin kukan juurineen maasta  ja se kiersi koko matkan mukanamme.Unohdin sen takakonttiin. Kotona istutin sen kukkapenkkiin ja nyt toivon, että se lähtisi kasvuun.

 

Terassilla hehkuvat ruukussa sekä pensas- että kiertäväkrassi  Kukissa on voimakas ja energinen tulenliekin väri.

 

Joka kesä poimin vuohenputkia maljakkoon. Ne ovat mukavia kesäkukkia. Vuohenputken tunnistan ja sen nuoria lehtiä olen käyttänyt ruokien raaka-aineena. Tänä kesänä tein ensimmäistä kertaa vuohenputkilasagnea.

Hukkaputkea ja myrkkykatkoa varon. Ne ovat erehdyttävästi koiranputken näköisiä. Ovat nautittuna kuolettavan myrkyllisiä.Luonto on kovin ovela, kun se kasvattaa niin identtisiä myrkkykukkia.

Huomenna starttaan Helsinkiin pariksi päiväksi. 

Näkinkenkä on pyöreä

Veden pinnalla kelluvat näkinkengät. Näkillä on kaksi jalkaa kuten meillä ihmisilläkin. Juuri nyt näkki tutkii  pohjamutia ja on ihan ylösalaisin. Kengät kelluvat veden pinnalla huojahdellen lempeissä laineissa. Vieressä vilahtaa toinen näkki, joka on sukellusvaiheessa pohjaa kohti. Kengät eivät ole ehtineet pintaan saakka. Jalkojen heiluessa ne pitävät näkin tien kohtisuorana pohjakosketukseen saakka.  Kun pohjakosketus on saavutettu, levähtää kenkien asento suoraan taivasta kohti. Vain pyöreät pohja-anturat jäävät  näkyviin veden pinnalle. Näkkilaumoja voit käydä ihailemassa lampien, jokien ja järvien äärillä.

******

Mustaa ja valkoista  29. haaste = Pyöreä

Prinssit ja ritarit ratsastivat....

Hevonen, joka on uljaana ja lempeänä jäänyt mieleeni, on Prinsessa Ruusunen-satukirjan valkoinen ratsukko. Kuva, jossa Prinssi Uljas ratsastaa valkoisella hevosellaan miekka vyöllä piikikkäiden ruusupensaiden läpi, on lähtemätön. Vaaleanpunaiset ruusut, valkoinen satuloitu ratsuhevonen häntä hieman koholla,  selässä Prinssi yllään valkoinen viitta, punaiset ratsastushousut, mustat kiiltävät saappaat ja päässä kultainen kruunu.
Satu ohjaa rakastamaan apua tuovaa hevosta.

Myöhemmin seuraavat ratsukot edelleen. Ritarit haarniskoissaan ja kypärissään puollustivat reviireitään ja naisiaan vihollisia vastaan. He olivat aikakautensa pelastajia. Nyt nämä pelastajat kiitävät ulisevilla punaisilla paloautoillaan. Turvallisuutta tuovat pelastavat ritarit ratsuineen eivät aiheuta hevospelkoa.

Romantiikkaa ja riuduttavaa rakkautta ammensin Kotiopettajattaren romaanista. Ratsukoilla kiidettiin pitkin nummia salaisille kohtaamispaikoille. Kun rakkaus ei kulje suoraviivaisten nuottien mukaan, karautetaan ratsukolla nummien humiseville harjuille. Kysellään tuulelta vastauksia ja tuulet kuiskaavat. Lopulta rakkaus voittaa monien vaikeuksien jälkeen. Ratsukoilla on tässä oma osansa ja kunnioitus valtaa mielen parisuhteiden  onnellisista lopuista.

Lapsuuskodistani muistan kolme hevosta.
Harmi oli ruskea ori, jonka temperamenttinen luonne aiheutti päänvaivaa ja harmeja muille paitsi isännälleen. Se totteli isäntää eikä vikuroinnut, mutta muiden suitsissa se oikkuili.
Liisa oli musta tamma. Se oli lempeä ja tottelevainen, uurasti nurkumatta omat tehtävänsä ja  osasi kotiin ilman ohjastusta.
Hurma oli ruskea ori, korskea ja komea. Sillä oli villihevosen luonne, jota se ei aina voinut hillitä. Kun tilanne ja viettien voimakas vetovoima yllätti, se kirmasi läpi aitojen ja esteiden. Se eli hetken vapaata villihevosen elämää laukaten ja korskuen. Vapaana juoksevia hevosia  pelkään. Johtuneeko pelko  ilman ratsastajaa  liikkuvista hevosista ?

Hevoset on nyt vangittu. Monikymmenpäinen lauma on ahdettu pienen moottorin sisään. Siellä ne hyrähtävät käyntiin isännän kääntäessä avainta virtalukossa.  Polttoaineen ne imaisevat vatsastaan ja kulkevat ohjaamalla määränpäähän saakka. Näitä en pelkää, mutta enpä rakastakkaan. Auto on hevosen syrjäyttäjä.

******

Pakinaperjantai 187. haaste - Hevonen

Juhannus

Taittaa jo juhla

kesän kohti syksyä

satoa kypsyy

 oksistoissa lymyää

sädehtivä aurinko

*****

Valokuvatorstai-Runotorstai 172. haaste - Juhannus

Lokin lailla

Ooh tätä kesää, aurinkoa ja ympärillä kukkean uhkeat näkymät, ajattelee lokki  Fiskarsin jokisillalla. Laiskottaa. Enpä tästä jaksa matkaa jatkaa otan päivänokoset, tuumailee pyllähtäen keskelle siltaa nukkumaan. Ohikulkijat väistäköön, tässä nukun minä.
Lokin lailla nauttikaamme edessä olevan keskikesän juhlasta. Aurinkoista ja leppoisaa juhannusta kaikille.

Aninkaistenkukkulalla

Aninkaistenmäki, se on toinen Turun seitsemästä kukkulasta, jonne nyt kuljemme. Kukkulaa halkoo vilkas Aninkaisten katu, joka on saanut nimensä mäen ja siellä aikoinaan sijainneen kylän mukaan. Kukkulalta löytyy paljon vanhoja kauniita rakennuksia, puistojen ja pihojen vehreyttä.  

 

Seisomme kukkulan laella ja Aninkaisten katu laskee alas Aurajoen rantaan ylittää Tuomikirkkosiltaa pitkin joen ja matka jatkuu loivaa mäkeä ylös Kupittaalle.

Jäämme Aninkaisten kukkulalle ja edessä on Puutori. Torin reunassa on pieni ruusupensaita  pursuava viheralue, sen reunassa on Wäino Aaltosen  Kun ystävyyssuhteet solmitaan-patsas, joka paljastettiin 21.5.1955.  Patsas on pronssia ja jalusta punaista graniittia. Tämä patsas on kaksoiskappale, toinen patsas on lahjoitettu Turun ystävyyskaupungille Göteborgille, jossa sekin paljastettiin toukokuussa 1955. Patsas on kiitoslahja Göteborgille, joka muisti  turkulaisia sodan vaikeina aikoina. Göteborgin kaupunki lahjoitti 1945 lähes jokaiseen turkulaiseen kotiin joulupaketit. 

Puutorilla ei ole varsinaista toritoimintaa. Silloin tällöin siellä järjestetään tapahtumia mm kirjamessuja. Torielämän puuttuessa sen pyöreä komea vessakin on jäänyt alkuperäisestä tarkoituksestaan käyttämättömäksi. Mutta turkulaiset ovat kekseliästä väkeä. Uuttera yrittäjä perusti vessaan ravintolan. Uskoisin, että kesäisin aurinkoisella torilla vietetään aikaa oluttuopin äärellä. Nyt pöydät olivat typötyhjät, mutta kai kesämmällä on väkeä.     

 

Ruusut olivat täydessä kukassa tänä kesäkuun 9. päivänä. Toria reunustavat komeat vanhat kivitalot.

Puutorilta matka jatkuu Brahenkatua alas. Edessä on rautatiealue ja siitä oikealle kulkevat junat Helsinkiin. Kulman takana on linja-autoasema. 

Viimeisenä etappina pysähdymme Aninkaistenkatu 1:ssä .Ammatti-instituutin rinteessä  seisovan patsaan eteen.  Viljo Mäkisen  Hitsaajat kupariveistos betonijalustalla on pystytetty 1968. Patsas on jalustoineen 4,7 metriä korkea valoefektinen taideteos.  Veistoksen yläosassa kimaltavat hitsauskipinät. Veistos on saanut jäädä tähän rinteeseen vaikka Teknillinen Ammattioppilaitos siirtyi pois Peltolaan.

Tässä rinteessä hieman alempana sijaitsee Turun Konserttitalo ja  sen välittömässä läheisyydessa Turun Maakunta-arkisto.

Yliopistonmäki oli ensimmäinen kukkula josta postasin, Aninkaistenmäki on toinen.

Ruusuja kaupungilla

Turun keskustassa kukkivat ruusut kävelyreittini varrella. Punalehtinen ruusu, sen pinkit kukat kurkistavat kivimuurin takaa.

Hansaruusu löytyy jokaisesta kaupungista.

Suviruusu on jo kukintansa loppumetreillä.

Valkoinen kurttulehtiruusu lopettelee kukintaansa.

 Juhannusruusu  päättää jo nyt tämän kesän kukintaansa.

Nämä teräksiset ruusut kestävät vuodesta toiseen kesät talvet. Tämä ulkoveistos paljastettiin 8.5.2010 Turun uudistetulla Vähätorilla, pääkirjaston edustalla.  Saara Ekströmin teos Kertosäe on 14 metriä pitkä. Se on happokäsiteltyä corten-terästä. Teoksen eli taideaidan  teräkseen on leikattu feminiininen kasviaihe ruusut. Taideaita on jatkumoa Leijona-suihkulähteen jalustan köynnösaiheelle.

Pelottava ja turvallinen

Kohtisuoraan alas on jyrkkä suora pudotus. Vilvoittavaan mereen on mukava pulahtaa helteisenä päivänä.  Korkeus huimaa, pelko kasvaa. Vain askel syöksyyn alas rantahiekalle.   

Kuljen alaspäin turvallisesti kiemurtelevaa rantatietä. Aurinko porottaa ja meri odottaa. Aivan kohta pulahdan aaltoihin. 

******

Mustaa ja valkoista 28. haaste

pelko ja turvallinen

Suorasukaisen vieraan tupatarkastus

 Istuin työhuoneessa lukemassa blogejanne. Havahduin  olohuoneesta kuuluvaan ääneen. Joku siellä liikkui, ääni muistutti viuhkan läpsyttelyä. Talitintti oli tullut kylään. Se oli lehahtanut fiikuksen alle. Siinä se ihmetellen istui. Ihmetteli amaryllistani, joka pukkaa vihreää vartta. Joulu ei ole vielä tulossa vaan Juhannus, kuulin sen sanovan.  Voihan se amaryllis kukkia keskellä kesää, puollustelin.   

Sitten vieras halusi tutkia muutkin kukat. Lehahti palmun alle. Nyt sopi ihmetellä kuihtunutta ruusua. Siihen se on vain jäänyt. Heitänkö pois, kysyin. Ei vastausta.

Miten tintti löysikin menneen talven jutut. Nyt se istui kynttilämaljakon reunalla ja katsoi merkitsevästi. Oletko aikonut polttaa joulukynttilöitä Juhannuksena vai mitä tämä tarkoittaa. Punaiset kynttilät  näyttivät nyt tosi jouluisilta. Juhannuksena on niin valoisaa, että eipä kynttilöitä tarvita. Kokkoahan silloin poltetaan.

Nyt minua alkoi jo nolottaa, että tintti tietää paremmin kuin minä. Nyt on keskikesä, joulu vasta puolen vuoden päästä. Sitten laitetaan joulutavarat esille. Nyt on kukkien aika.  Avasin olohuoneen oven terassille sepposen selälleen. Noin viisas lintu ymmärtää yskän ja poistuu paikalta. Niinhän se teki. Mutta eikös se löytänytkin terassin nurkasta käpymaljakon. Vilkaisi minuun ja sanoi. Kävyt ovat talvikamaa. Mitä ne täällä kesäkukkien keskellä tekee. Nyt riitti. Kipaisin äkkiä sisälle ja suljin oven. Muutaman tunnin kuluttua menin katsomaan mitä se tintti nyt sanoo. Ei sitä enää näkynyt Kiitos kuitenkin vierailusta. Ymmärrän, huomautuksiin on aihetta. Amaryllista en kuitenkaan revi fiikuksen alta, saa kukkia jos kukkii. Muut jouluiset tavarat nostan piiloon.

Kaunikki lehmien johtaja

Separaattorin pehmeä hyrinä oli kuin musiikkia. Verkkaisesti kampea kiertämällä alkoi hyrinän tahdissa erota siivilöidystä maidosta kerma ja maito. Kumpikin omasta putkestaan ne lirisivät astioihinsa. Kermaa huomattavasti vähemmän. Koneisto oli yksinkertainen, oli vaikea ymmärtää kuinka se osasi ottaa kerman erilleen.  Sen saivat aikaan sekä keskipako- että keskihakuvoima. Ne pyörittivät raskaamman eli kerman separaattorin yläosaan ja sieltä se lirui astiaansa. Maito taas alempana omaan astiaan.

Kaunikki oli länsisuomalaista rotua, nupo eli sarveton  lehmä. Sen nahka oli ruskea, ainoastaan otsassa oli kolmionmuotoinen valkoinen laikku. Sillä oli suuret, lempeät ja ruskeat silmät. Pitkällä karhealla kielellään se kiskaisi ruohotukun suuhunsa. Pitkä häntä taas oli kätevä kärpästen huiskimiseen. Kaunikin elimistössä valmistui maitoa joka päivä, se virtasi utareisiin, josta  maito aamuin illoin lypsettiin pois. Kaunikki oli viisas lehmä. Se oli  navetan lehmien johtaja. Kaunikki ymmärsi puheen, käskyt ja kutsut.  Talvella se synnytti vasikan, mutta se ei saanut pitää sitä omanaan. Parin päivän ikäisenä vasikka vietiin omaan karsinaan. 
Kaunikki eleli muiden lehmien tavoin talvet kytkettynä parressaan. Se odotti kovasti kesää ja vapautta. Kun ilmat olivat lämmenneet ja ruoho kasvanut syötävään mittaansa koitti vapaus.

Kettinkikiinnitykset avattiin ja lehmät laskettiin aidatulle laitumelle, jossa ne saivat olla usein yötkin. Kaunikki johti lehmien jonoa. Kukaan ei etuillut sen edelle.  Joskus nuoremmat lehmät hullaantuivat ja heittivät häränpyllyä häntä pystyssä. Kevät hurmasi hetken, mutta Kaunikki oli lujana. Vain katse niin kaikki palasivat kuuliaisesti jonoon.
Laitumella sai vapaasti kirmata koko joukon voimalla. Ensimmäisinä laidunpäivinä vapaus hullaannutti, ruoho tuoksui, aurinko paistoi ja mukana kirmasivat jo kärpäsetkin.

Aamuin illoin säännöllisesti samaan aikaan lehmät lypsettiin, maidot siivilöitiin tonkkiin. Oma tarve varattiin separoitavaksi. Aamulypsyjen jälkeen maitotonkat kärrättiin maantien varteen maitolavalle, josta maitoauto keräsi tonkat meijeriin. Maitotonkat palautettiin takaisin ja niissä oli tarvittava määrä kuorittua rasvatonta maitoa eli kurria vasikoille juotavaksi.

Nyt maidontuontalaitoksessa märehtii heinää satapäinen karja. Laitumella ne eivät kirmaile. Aamuin illoin lypsyautomaatit lypsävät maidot, joka johdetaan putkia pitkin suoraan tilatankkeihin. Tankkiautot imaisevat maidon joka toinen päivä mukaansa ja kuljettavat sen joskus pitkiäkin matkoja isoihin meijerilaitoksiin.  

Ison marketin maitotuotehyllyssä on kymmenkunta erilaista maitolaatua, lukuisa määrä jogurtteja, viilejä, kermoja, juustoja, voita. On laktoositonta, hylaa ja kalsiumilla terästettyä. Kaunikin aikaan ei osattu edes uneksia tästä runsaudesta, ei tarvittu hylaa eikä laktoositonta.

*******

Pakinaperjantai 186. haaste = nauta

Matkan varrella

Aika kiitää maisemassa,

pysähdy.

Pellonraivaajan ympäristötaideteos

kiviaita matkan varrella pysähdyttää.

Kivi kiveltä käsin kasattu,

suunnitellun tasaisesti soviteltu.

Jähmettyneet hikipisarat, kivet,

pellonhintana virranneet.

Katoaa raivaajan työpalkka.

Kivi kiveltä nielaisee maa.

Sammal vihreänä mattona

hiipien koloista koloihin

jauhaa kivet vääjäämättömästi.

Kiviaidan kotileikit ovat poissa.

Enää ei jalka juutu,

eivätkä kengät katoa kivenkoloihin.

Harmaa kiviaita maatuen maan sisään katoaa.

Eikä kukaan muista pellonraivaajaa.

*****

Valokuvatorstai-Runotorstai 171. haaste - Matkan varrella

Silloin silmä ja mieli lepäsi

Fiskarsissa on kuin olisi lomalla vaikka vain yhdestä päivästä on kyse. Kaunista ja seesteistä kaikkialla.

Kylän läpi virtaa idyllinen Fiskarsinjoki. Toiminta on levittäytynyt joen molemmin puolin. Joen yli johtaa useita kävelysiltoja. Niiden penkeille voi istahtaa ihailemaan lintujen ja sorsien leppoisaa elämää joessa. Tapasin tällä sillalla lokin, josta kerron jossain vaiheessa. Tapaamani sorsan olette jo nähneetkin.

Komea vaaleankeltainen Stenhuset-Kivimuuri on yhtiön edustuskäytössä oleva talo. Se rakennettiin 1816-1822 ja on toiminut Ruukin päärakennuksena. Puutarhuri  leikkasi juuri ruohokenttää, kun kuljimme talon ohi. Kiersi sopivasti sivuun kuvanottohetkellä.

 

Tämän kosken partaalla on Mylly, rakennettu 1898. Se oli toiminnassa aina 1950-luvulle saakka.

Ruukinkonttori on vanhin rakennus alueella. Se valmistui 1765 alunperin Ruukin patruunan asunnoksi.

Nykyiseen asuunsa rakennus korjattiin 1911 ja konttorirakennuksena  toimineessa rakennuksessa oli Ruukin kassakaappi.

Näiden punaisten pikkutalojen syntyperää enkä tarkoitustakaan tiedä. Luulisin, että pikkutaloissa asuvat linnut. Nyt ei ollut ketään kotona. Pihapiirikin oli autio.

Tornikellorakennus on aikoinaan rakennettu kouluksi 1826. Tornissa raksuttaa aito Könnin kello no 9. Nyt rakennuksessa on lukuisia myymälöitä ja näyttelytiloja sekä asuntoja.

Kuparipaja on toiminut nimensä mukaisesti pajana. Nykyään rakennuksessa on näyttelytiloja ja ravintola. Joen yli johtavalle sillalle on rakennettu Pesä. Pysähdyin  Pesän sisään ja katselin sinistä taivasta puuristokon läpi.

Etelästä ylöspäin

Kesämaisemassa matkanteko sujuu  nopeasti ihastellessa ohi kiitäviä maisemia. Pohjanmaan lakeudet ovat rauhoittavia, aika tuntuu pysähtyneen. Mikään ikävä ajatus ei putkahda esiin, silmä lepää uljaassa avaruudessa.

 

Vuosikymmenien aikana maisemaan on pujahtanut elintason muuttumisen takia lisää tavaraa. Onko se hyvä asia elämän kannalta. Maisemaa muutokset eivät näytä kovin kaunistavan. Melkein pakkomielteisesti seurasin näitä ilmestyksiä. Ne putkahtivat ennalta arvaamattomasti näköpiiriin horisontissa.

Ensin rekisteröin taivaanrantaan piirtyvät vesitornit. Ne olivat kaikki erilaisia, kukin oman paikkakuntansa luomuksia. Maaseutujen kunnissa vesihuolto on keskitetty kunnan hoidettavaksi. Enää ei edes pikkukylissä nosteta vettä omista kaivoista ja lähteistä. Vesi kuljetetaan pitkiä matkoja putkistoissa kaikkialle eri osiin kuntaa. Vesi ei ole enää ilmaista. Siitä maksetaan puhtaan veden hinta. Kaupungeissa ja taajamissa myös jätevesi on maksullista. Haja-asutusalueilla kukin talous puhdistaa omat jätevetensä vesi- ja jätelain edellyttämällä tavalla. Vesi on  hyödyke, josta maksetaan veron kaltainen maksu. Kuvissa Vammalan ja Alahärmän vesitornit pumppaavat kuntalaisilleen vettä.

Näistä torneista lähtee vettä ympäri Jalasjärveä ja Parkanoa.  Parkanon torni näyttää tatilta, kangasrouskulta

 

Maiseman horisonttiin piirtyy muutakin. Alahärmässä on minulle tuntemattomaksi jäänyt torni. Sen tarkoitusta mietin. Päättelin, että se on  paikallisen miljonäärin lennonjohtotorni. Maatilat ovat isoja kokonaisuuksia, farmeja. Rehua valmistetaan satapäiselle karjalle ja viljaa kuivatetaan ja säilötään isoissa siiloissa. Korkeiden varastotornien, kuivaajien ja siilojen silhuetit nousevat esille maisemassa, kuten tämä sininen siilo.   

Tieto kulkee nykyään ilmojen halki. Konkreettisesti se  näkyy taivaalle piirtyvinä linkkitorneina. Niitä oli kaikkialla minne katseen käänsi. Yhteydet toimivat ja sekunnin murto-osissa voit klikata haluamaasi kaikkialta maailmassa. Eipä tämä postauskaan etenisi omaa tiedostoa kauemmaksi ellei ole linjaa, kanavaa, jonne sen voi napin painalluksella lähettää matkaan. Sähkön kuljettaminenkin näyttää mahtipontiselta. Isot voimalinjat halkovat taivaankantta. Katkaisijaa näpsäyttämällä valot syttyvät takamaiden taloissakin.  

Työ vaatii välillä huvituksia. Kaikki on otettu huomioon.  Aukealle lakeuden maisemaan kohoavat huvipuistolaitteiden silhuetit. Pyörät pyörivät, raha liikkuu eikä mikään ole enää entisensä.

 

Määränpää on lähellä. Sinistä taivasta vasten kohoaa kolme tornia. Etualan tornit kuuluvat vanhaan koulurakennukseen, taustalla piirtyy taivaalle Kokkolan kirkontorni. Moderni ja kantikas. Vanha kirkko paloi loppiaisyönä 1958.

Katulyhdyt ovat osa tätä päivää. Nyt valaistaan muutakin kuin katuja. Valtateiden risteykset ja pitkät matkat maanteistä valaistaan pimeänä aikana sähköllä. Tienvarsivalaistus on myös muuttanut maisemakuvaa. Se lisää kai turvallisuutta.

Meidän sorsan serkku

ll

Kävimme viikko sitten Fiskarsissa ja tapasimme siellä lemmikkisorsamme  serkun.

Ulkonäkö on täysin sama. Tässä serkku poseeraa meille jokirannan kivellä.

******

Mustaa ja valkoista 27. haaste = lemmikki-, koti- tai villieläin

 

 

Onnellinen auringonkukka

Auringonkukka voisin olla

siemenenä hetken nolla.

Ylöspäin vauhdilla

jo ovat kukat nupulla.

Onnellisen kasvun taika,

se on paras aika.

Kukkaloiston ilon

kuin auringon kilon

soisin jatkuvan

enkä koskaan loppuvan.

******

YyKaaKooNee-Numerokuvat 27. haaste - "paras ikä"