maanantai 31. tammikuuta 2011

Oranssia ja ruskeaa

Perinteinen kollaasi, rasia, puuvati, sakset ja hortensia painettuna makuuhuoneen verhokankaalle.
                                                                                                                                                                                       

Maalailin tämän kollaasin tietokoneen avulla. Lainasin ihon väriksi kiinalaisen sävyn. Tämä oli niin hauskaa puuhaa, että en voinut ihan heti lopettaa. Toivottavasti tästä ei tule pakkomiellettä.
Tällä maalailulla on pieni hiilijalanjälki. Se ei jätä jälkeensä mitään jätettä. Mitä nyt hieman virtaa kuluu, kun koneen hiirtä siirtelee. Eikä synny allergioita eikä hajuhaittoja. Saa nähdä, jos vallan jatkan postauksia maalaamalla.  
******
Värikollaasit 20. haaste = beige, oranssi, ruskea

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kevättä







Kevät aluillaan.
On aikaa tulppaanien,
talitinttien riemua auringossa.
Silmuja, silmuja,
kohta ne pakahtuvat tähän valoon.
Vesipisaroiden leikittelyä lumessa
Kevät maalaa taidetta.

***** 

lauantai 29. tammikuuta 2011

Seitsemän asiaa joita ette vielä tiedä minusta


Sellariina ja Inkivääri muistivat minua tunnustushaasteella, kiitos huomionosoituksesta. Haasteena on kertoa seitsemän asiaa minusta itsestäni. Luulen, että tiedätte jo liikaakin. Toisaalta enpä usko olevani niin kiinnostava, että haluaisitte lukea lisää. Mutta tunnustan silti ne seitsemän, joita ette vielä tiedä. Pitäkää sitten salaisuutena.

1. Minulla on ollut oma yritys ja toimin yrittäjänä miesvaltaisella alalla siihen saakka, kunnes miehet ottivat yhteyttä ja halusivat ostaa yritykseni. Mietin muutaman päivän. Aloitin neuvottelut, jotka johtivat yrityskauppaan.

2. Ennen yritystäni olin palkannauttija miesvaltaisella alalla. Lähimmät työkaverini olivat miehiä. Alaiseni olivat sekä miehiä että naisia.

3. Tulen toimeen vielä nytkin ehkä paremmin miesten kanssa kuin naisten. Tosin täällä blogimaailmassa saan olla ystävänä naisten kesken. En ole kuitenkaan varma, olenko ollenkaan kiinnostava persoona. Luulisin etten.

4. Nyt kun elämäni on muuttunut kotikeskeiseksi, olen aloittanut ruuanlaittoharrastuksen. Sen seurauksia voitte lukea Kotona-blogistani. Päivä päivältä pidän ruuanlaitosta entistä enemmän.  Arvostan saamiani  huomionosoituksia tällä saralla. PR-toimisto on muutaman kerran lähestynyt  minua maistiaisilla - After Eight-suklaa, kaura- ja ruispaahtoleivät ja mieluisalla Ruokatorstain Joulu-kirjalla. Viimeisin oli Teresa Välimäen kutsu Darwin Food Consultingin showroomin avajaisiin. Valitettavasti en voinut osallistua niihin. Ja jonkun verran muita vastaavia.
Tampereen Työväenmuseo Werstas on avannut  näyttelyn Rieväkylä ja Euroopan Maku. Visuaalinen suunnittelija Kati Lehtinen pyysi Kotona-blogistani kaksi ruokakuvaa näyttelyyn. En ole varma onnistuvatko molemmat tulemaan sinne, koska olen pienentänyt kuvat ja voi olla, että pikselit eivät riitä. Palaan asiaan tarkemmin tuolla Kotona-blogin puolella ja ehkä täälläkin. Kaikki eivät lue muita blogejani, kuten Turhan tarpeellista ja Kotona..

5. Entinen työkaverini on ylistänyt sääreni Suomen kauneimmiksi. Hän oli sitä mieltä, että ne kannattaisi vakuuttaa. Olen saanut sääristäni palautetta myös tuntemattomaksi jääneeltä mieheltä. Hän kailotti kuuluvalla äänellä, kun laskeuduin ostoskeskuksen rullaportaita alas. Voi katsokaa noita upeita sääriä. Se oli silloin, kun pidin minihametta.

6. Nyt oikean jalan sääreni ei ole enää virheetön.Siinä näkyvät pitkät leikkauksen arvet. Minulta katkesivat molemmat sääriluut erään vuoden viimeisenä päivänä, ja sääreni leikattiin, tuettiin raudoilla ja leikattiin uudelleen, kun raudat otettiin pois. Eikä minulla ollut sitä vakuutusta, että olisin voinut hakea arvonalennuskorvausta. Olisi pitänyt uskoa työkaveria.

7. Huumorini takia olen tullut usein väärinymmärretyksi, ehkä myös täällä blogimaailmassakin. Pyydän teitä nyt tämänkin postauksen kohdalla huomioimaan huumorini.

Nyt en jaksa jakaa tätä tunnustusta eteenpäin. Ota kuitenkin koppi, kun heitän pallon sinulle ja kerro seitsemän asiaa itsestäsi.
Mukavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Lapsuus se on korvaamaton....

Sanotaan, että muisti on valikoiva. Se muistaa hyviä asioita ja unohtaa ne ikävät, ainakin lapsuusmuistojen kohdalla tämä sanonta pätee. Muistelin lapsuuden aikoja aiheen yllyttämänä. Ensin ikäviä asioita, mutta pinnistelyistä huolimatta ei niitä tullut mieleen kuin muutama.

Kotona oli aina risu tuvan oven päällä. Risukuva piirtyi kirkkaasti mieleeni. Olenko saanut risua,  siitä ei ole muistikuvaa. Tosin muistan, kuinka äiti uhkasi risulla. Jonkun sisaruksen kohdalla toteuttikin uhkauksen ja räpsäytti paljaalle pyllylle. Nythän tämä kuritusmuoto on lailla säädetty rangaistavaksi teoksi.
En usko, että kukaan sisaruksistani, enkä minä, ole saanut risuista minkäänlaista traumaa. Sen sijaan tämä kuritusmuoto on ohjannut oikeaan elämässä jopa tänne saakka. Fyysinen kuritus kaikissa lievimmissäkin muodoissa on nykyään kiellettyä. Tukkapöllyt mukaan lukien. Tukkapöllyä olen saanut. Jälkeenpäin mietittynä ne on annettu oikeudenmukaisesti ja aiheesta. Siitäkin kiitos, se on opettanut käyttäytymistä ja oikeaa suhtautumista asioihin. Nykyään ei saa lapsia tukistaa.
Muistan selvästi yhden tapauksen, kun minua kuritettiin, mutta ei fyysisesti. Onko henkinen kurittaminen rankempaa.

Olin silloin 12-vuotias ja asuin enon lapsettomassa perheessä heidän lapsenaan.  Minulla oli säännöt milloin pitää iltaisin olla sisällä, sama sääntö on ollut kotonanikin. Leikin usein lähellä asuvien serkkujeni kanssa. Niin sinäkin kesäpäivänä illansuussa. Yhdessä meillä oli hauskaa ja aika riensi huomaamatta. Olin ylittänyt tunnilla kotiintuloajan. Kun tulin kotiovelle, se oli lukossa. Koputin, mutta oli ihan hiljaista. Istuuduin portaille, ajattelin lähdenkö serkkujen luo yöksi vai nukunko portailla. Aika tuntui matelevan ja olin jo peloissani.
Kuulin, kun avain kääntyi lukossa. Eno avasi oven ja oli hyvin vakava ja vihainen sanoessaan. Nukkumaan heti ja tämän jälkeen muistat, mikä on kotiintuloaika.  Ja minä muistin ja muistan vieläkin. Tämä oli ainoa kerta enolassa, kun minua rangaistiin.

Lapsuuteen kuuluu niin paljon onnellisia ja mukavia hetkiä, että niistä voisi kirjoittaa kirjan. Muistan mansikkapaikat,. mesimarjasaaren, metsäpolut, talviladut, pihaleikit, koulupäivät. Päivät jolloin leivottiin ja syötiin lämmintä leipää. Ensimmäinen jäätelö, se maistui hyvältä, nykyään jäätelö ei enää maistu samalta. Johtuukohan se lisäaineista. Banaani maistui ensimmäisellä  kerralla mauttomalta mössöltä.

Olin uimakoulussa meidän omassa rantapoukamassa. Opettajana oli kaupunkilaistyttö, joka oli kesänvietossa tätinsä luona.  Opeteltiin sammakkouintia, mutta en oppinut sitä. Jalkojen liikkeet eivät onnistuneet, mutta pinnalla pysyin. Uin koiraa, eikä kukaan minua siitä moittinut. Järjestimme viikon kestäneen uimakoulun päättäjäisjuhlan, jossa jokainen sai esittää mitä halusi. Keksimme pienen näytelmän. Meillä oli hauskaa, vaikka katsojia ei liiemmin ollutkaan.

torstai 27. tammikuuta 2011

Pyöreässä talossa


Nurkaton huone
kirkastaa ajatukset
suvaitseviksi
ei suo pölylle tilaa
antaa älyn virrata.

Pyöreä talo
opiskelun onnela
älyn virtaamo.

-
Turun Ylioppilaskylän pyöreä talo.
 Kalliossa ympäristötaideteos
Jäähuntu -1999- Leena Ikonen
*******

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Kevään merkkejä

Tänään paistoi aurinko, näytti  kovin keväiseltä. Terassin kanervat kukkivat heleästi kuin juuri  istutettuina. Ensimmäinen merkki.
Sammal on kirkkaan vihreää ruukuissa, näyttää kuin se kasvaisi eikä ole pakkasta. Sitä on - 6 astetta.


Laatikoiden kuusenhavut kuin vastapoimitut.
Aurinko luo varjot jäälle. Yksinäinen hiihtäjä nauttii kimaltavasta lumesta. On kevyt hengittää kevättä.
Jäljet risteilevät hohtavalla kevätjäällä.   Kevät keikkuen tulevi.

*******

tiistai 25. tammikuuta 2011

Matka

Lumi kaunistaa maisemat korttimaisen kauniiksi. Lumesta on ollut ongelmia VR:llä ja Helsingin kaupungilla, mutta viikonlopun automatkalla pääkaupunkiseudulle ei siitä ollut haittaa. Päinvastoin sain ihailla näitä maisemia.
Suomen onnellisuus on mitattu ja olemme kolmannella sijalla ennen Ruotsia heti Norjan ja Tanskan jälkeen. Ei voi valittaa, ollaan onnellisia. Automatkalla, maiseman eli kotomaamme ihastelun lisäksi, on aikaa ja hiljaisuutta ajatteluun. Järjestelin aivojeni muistikorttia. Muistelin elämää taaksepäin niin kauas kuin muisti vei. Tapani mukaan kirjoitan niitä  muistiin paperille. Pätkiä muistikortista.
Lumi on koristellut kallioleikkauksetkin, ne näyttävät luonnollisilta kuin kuuluisivat juuri tuollaisina maisemaan. Porasahojen terävät jäljet ovat pehmentyneet ja graniitin kuviot ovat kuin kuvanveistäjän veitsen vetoja. Silmä tottuu yllättävän nopeasti näihin haavoihin.
Katse ylös kurkottaen voi nähdä lumiset puut kalliolla. Olemattoman ohut multakerros antaa puille elämän voimaa. Juuri sopivasti ei yhtään liikaa.  
Nyt on tultu maisemiin, joissa asuin 14 vuotta. Puut ovat kasvaneet metsäksi. Tie kaartuu samoin kuin silloin.


Pysähdyimme ostoskeskukselle, silloin se oli upo uusi. Järjestimme silloin ostarille siivoustalkoot. Siivosimme koko ympäristön, keräsimme roskat, haravoimme nurmikot, perkasimme puiden ja pensastojen juuristot. Nyt nuo puut ovat kasvaneet täysikokoisiksi. Eipä enää ole ostarilla talkoita. Huoltomiehillä on joka vaiheeseen koneet, joilla ympäristö pidetään puhtaana. Harjoja ja haravia ei enää tarvita.

Suomen karikatyristien ja pilapiirtäjien killan vuosinäyttely 12.1-30.1.2011 Sanomatalon Mediatorilla. Tätä näyttelyä oli ilo katsella, loistavan hyviä karikatyyrejä. Kuvassa Jorma Ollila, Tuomari Nurmio, Prinsessa Viktoria + miehensä, Marja Tyrni, Olli Rehn, Tarja Halonen, Timo Soini, Aleksander Stubb. Kuva on huono, mutta siitä saa käsityksen mitä näyttelyssä on. Teoksia oli kymmenittäin.
Samassa aulassa on myös Kimmo Pälikkö- Katovaa kaupunkia, maalauksia Helsingistä

Sanomatalon rakenteet näyttivät graafisen kauniilta. Kuvasin alhaalta lattiatasolta ylös kohti talon lakea.   
Kotimatkalla taivas rusotti hennosti, kirkastui. Maisema on leikattu, on annettu  tilaa moottoritielle. Leikkaukset, sillat, kaistat, metsä ja taivas.  Siinä kaikki.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Sinistä, vihreää, ruskeaa ja mustaakin

Kuvakollaasia varten näppäilin kuvia olohuoneessa. Kaikkea vaadittavaa löytyi. Aina on yhtä mukavaa koota kollaasia. Tästä tuli perinteinen malli, joka koostuu kuvista haasteen väreissä.

vaalean sininen, tummempi sininen, ruskea, vihreä, musta

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Ovi

Näistä ovista sisään kulkeminen edellyttää lupakirjaa tai työsuhteen henkilökorttia. Minulla ei tänään ollut kumpaakaan, joten ainoaksi keinoksi jäi ovien tallentaminen muistikortille.  Ovien joukosta löytyy kuitenkin  yksi ovi, josta vierailuluvan saaneet kansalaiset kulkevat sisään 

perjantai 21. tammikuuta 2011

Kolmas on liikaa


Leenan kouluun on matkaa kolmisen kilometriä. Talvella, kun joki on jäässä, matka lyhenee kilometrin verran. Silloin voi oikaista joen yli polulle, joka on tallautunut yli peltojen kylätielle saakka. Kylätietä kuljetaan kouluun toinen kilometri.

Aamuisin naapurin Liisa odottaa Leenaa ja koulumatka taittuu yhdessä. Toisin on koulun päättyessä. Silloin on Sinikka mukana, hän asuu ison kylätien varrella.  Hän haluaa olla Liisan kaveri kaksituksin.  Leena antaa periksi ja kulkee muutaman askeleen takana. Edellä kulkevat supattelevat ja vilkuilevat Leenaa, joka tuntee olevansa tyhmempi, huonompi, rumempi ja liian laiha.
Onhan se monta kertaa hänelle ilkkuen sanottu. Varmistaakseen ivan oikeutuksen Sinikka aloittaa usein, meidän äitikin on sanonut.  Liisa nyökyttelee niin se on.

Leena on miettinyt miksi he haluavat tehdä näin. Hän ei keksi syytä millään ja uskoo mitä hänelle sanotaan. Leena muistaa äidin opetukset. Ketään ei saa ivata, ei ulkonäön, vaatteiden, taitojen eikä kodin perusteella. Luottavaisesti hän käyttäytyy sen mukaisesti, äiti on oikeassa.

Ivaaminen jatkuu lähes päivittäin. Leena sinnittelee ei puhu asiasta kenellekään. Nyt hän ei enää jaksa, tokaluokkalainen ajattelee, pitääkö tätä kuunnella ja kärsiä vielä vuosia.  Ei, ei, kerron kaiken äidille.

Kotona äiti näki, että Leenalla on sanottavaa. Mikäs nyt on. Leena kertoi kaiken, äiti kuunteli. Sinun olisi pitänyt kertoa jo heti alussa. Nyt tämä loppuu, sanoo äiti tomerasti. Tarttuu puhelimeen ja soittaa opettajalle. Leena kuunteli, kun äiti kertoi rauhallisesti koulumatkojen tapahtumista.

Seuraavana päivänä opettaja pyysi Sinikkaa jäämään hetkeksi luokkaan kaksistaan.
Muuta Leena ei asiasta tiedä, mutta tästä lähtien Leenan ivaaminen loppui. Hän kulki kolmistaan tyttöjen kanssa. Ja joskus, kun Sinikka ei liittynyt heidän seuraansa, silloin Leena ja Liisa kulkivat iloisesti kaksituksin.

*******
Pakinaperjantai 217. haaste = Kaksituksin 

torstai 20. tammikuuta 2011

Jää


























jääpeiton alla
vetää virtaavaa unta
joki - kopsauttaa
saako raitista ilmaa
jää risahtelee kohta

*******

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Tänään raivaajana


Kuuntelin tänään autoradiosta Matti Eskon laulua, terästyin sen sanojen kohdalla.
Nauti ja elä kun aikasi on
vuodet niin kiireesti kulkee
kukaan ei meistä oo kuolematon
illalla silmät yö sulkee.
Sanojen lyriikka upposi. Kevyiden rallatusten sanat jäävät usein kuulematta, musiikki kuljettaa hetken ja unohtuu. Jos sinulla on keskellä kiireen aikaa, kuuntele koko laulu täältä.
Olen ryhtynyt raivaajaksi,  kotini raivaajaksi. Tarkoitus on inventoida ja järjestää kodin esineet. Miettiä niiden tarpeellisuutta, ideoida uusiokäyttöä tai luopua kokonaan. Turhan tarpeellista- blogissa seuraan toimintaani. Välillä pistäydyn myös kodin ulkopuolella ihmettelemässä mitä uutta ja tarpeellista on kauppojen hyllyillä, löydän sieltä tarpeetontakin. Blogissa löytyy kaikelle tälle tilaa kuvien kera.
Ensimmäinen postaus on kirjoitettu, mutta en tiedä saanko sitä vielä eetteriin. Jokin siinä klikkaa, esikatselu ei ainakaan toiminut

Markus Nummi - Karkkipäivä- kirja on luettu. Koskettava ja pysäyttävä kirja. Kun lasten elämä jauhautuu aikuisten kiireiden ja välinpitämättömyyden jaloissa, se pysäyttää. Sosiaaliviranomaiset ovat voimattoman saamattomia ja hitaita. Se ei tietysti ole kovin uutta.Vimmastuin monta kertaa lukiessani ja mieleni teki huutaa - ettekö jo näe ja usko mitä on tapahtumassa. Viime hetkellä Mirja selvisi. Tomista en ole aivan varma, jaksaako hän pinnalla elämän läpi. Eikä syy ole lasten. Lukekaa, miten materia jauhaa ihmistä ja koskettaa lapsia.
Tarvitaan raivaajia.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Kupittaan puisto

Kuulaana pakkaspäivänä lenkkeilin Kupittaan puistossa. Laajan puiston läpi risteilevät puistotiet oli aurattu lumesta. Kaupunkilaiset ulkoilevat mielellään myös talvisin tässä puistossa, joten on hienoa että osa puistoteistä on hoidettuja. Tämä puisto on Suomen vanhin ja laajin puisto. Se on perustettu ensimmäisen ristiretken aikana vuonna 1155. Puiston isossa lähteessä piispa Henrik kastoi ensimmäiset pakanalliset suomalaiset kristinuskoon.
Tänä talvipäivänä lähteen ovat valloittaneet sorsat ja joutsenet. Täällä Aurajoen sorsat viettävät kylmän keskitalven ajan. Kaupunki huolehtii linnuista pitämällä lähteen sulana. Linnuille ja muille eläimille on rakennettu muutama pikkutalo, joissa voi käydä lämmittelemässä. Nyt taloissa paloivat vielä jouluvalot, valaistu joulukuusikin oli vielä pihalla. Ruokaa näytti olevan linnuilla yllin kyllin.
Puiston historiaan kuuluivat 1500- luvulla taistelut. Ensin sinne majoittuivat tanskalaiset, jotka pitivät hallussaan Turun linnaa. Kuningas Kustaa Vaasan sotajoukot valloittivat linnan ja ajoivat tanskalaiset pois. Toisen kerran taisteltiin 1597, silloin tulivat ruotsalaiset  Kaarle Herttuan johdolla ja valloittivat Turun Linnan Kupittaan taistelussa. Häviäjä oli silloinen Puola-Ruotsin kuningas Sigismund.
Jo 1550-luvulta lähtien puistossa vietettiin keskikesän juhannusjuhlia. Opiskelijat aloittivat 1600-luvulla puistossa Floran päivän juhlinnan. Puistosta tuli kaupunkilaisten virkistysalue. Vapun vietto ja kulkueet aloitettiin tästä puistosta  jo1900-luvun alusta.

Kupittaan lähteen vedellä uskottiin olevan terveysvaikutuksia ja 1700-luvulla  sen äärelle rakennettiin sairastupa. Kaupunkilaiset kävivät juomassa lähteellä tätä tervehdyttävää vettä. Myöhemmin paikalle rakennettiin kylpylälaitos ja 1824  iso kaivohuone- ja juhlasalirakennus.
Vuosina 1986-89  puistoon rakennettiin lasten omien suunnitelmien mukaisesti Unelmien leikkipaikka. Sen toteuttivat pohjoismaiset taiteilijat.  Osana leikkialuetta ovat Seikkailupuisto,  Liikennekaupunki ja Lintupuisto.
Kuntoilijoille ja urheilijoille puistossa on Maauimala, Urheiluhalli ja  Keilahalli.
Kerrotaan, että Kupittaanpuistossa on pelattu ensimmäistä kertaa suomalaista jalkapalloa  1890-luvulla. Puisto toimii nykyään koko kansan virkistysalueena.

Lähde: Turun kaupunki Kupittaanpuisto

maanantai 17. tammikuuta 2011

Nyt mennään syntymäpäiville






















Näyttääkö sekavalta. Tänään osuivat keittiön yläkaapista käsiini turkoosit rasiat. Ne ovat kollaasin runkona ei rasioina, vaan turkooseina värialueina. Lila tuotti pientä ongelmaa, mutta linnut pelastivat tilanteen. Harmaalla näppäimistöllä voit lähettää linnut lentoon. Odota kuitenkin. että näppäinten lila valo muuttuu vihreäksi.
Lopuksi kutsun sinut possu Veli Pontevan syntymäpäiville. Iloitse yhdessä possujen ja pikku Hukan kanssa, mutta varo Iso Paha Susi on tulossa myös. Sillä taitaa olla metkuja mielessä.
*********
Värikollaasit  18 haasteturkoosi-lila- harmaa

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Portti



 Katse kiinnittyy isoon kukkaruukkuun. Se on päällystetty karheilla luonnonkivillä, jotka ajan patina on sammaloinut kauniisti. Ruukku sopii hyvin jykevälehtiselle aloekaktukselle.
Vieressä on valkoinen portti, selkeän eleettömänä se jää ohikulkijalta huomaamatta. Vain kukkaruukku jää mieleen tallennettavaksi kuvaan.

******

lauantai 15. tammikuuta 2011

Valoa, kimallusta ja huurretta

Tänä aamuna säteili aurinko.
Se sai lumen kimaltamaan timanttien lailla.
Pihan poikki on loikkinut pupujussi.
Samaa reittiä kuin eilenkin.
On hetkeksi pysähtynyt
ruusupensailla ja omenapuun alla.
Aurinko leikkii puiden huurteella.
Vielä on aikaa keskipäivään.
Tuomen oksilla on lunta, kevääseen on aikaa.
Puut kilpailevat kuka saa kylkensä aurinkoon. 
Ja aurinko etenee ylös, ylös.
  Kylläisenä talitintti näköalapaikaltaan
ihailee huurteista kimallusta.........

Kevään merkkejä tammikuun kolmantena lauantaina.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Tuoli, joka hieroi


Hilkka vierailee muutaman kerran vuodessa ystäviensä Veikon ja Annikin luona. Alkukesän työmatka suuntautui lähelle ystäväpariskunnan  kotia ja Hilkka päätti samalla poiketa heitä tapaamassa. Vastaanotto oli sydämellinen kuten aina. Hilkka halailtiin jo ovella tervetulleeksi ja ohjattiin olohuoneeseen.

Olohuone on sisustettu tyylihuonekalusteilla. Sohvaryhmänä on silkkikankaalla päällystetty biedermeier-ryhmä, katossa kristallikruunu ja samaa tyyliä oleva lasikko. Se on täynnä Annikin keräämää kristallia. Olohuoneeseen avautuu ruokailuhuone, jossa on jykevä barokkityylinen ruokailukalusto.

Hilkka istuutuu biedermeier-sohvalle, se ei ole pehmeän upottava. Hilkka ei pidä sen istuinmukavuudesta ollenkaan. Siinä on istuttava ryhdikkäänä selkä suorassa. Komeahan se on. Veikko istuutuu vihreään nojatuoliin. Hilkka huomaa sen olevan uusi.

- Katsoppas Hilkka, kuinka mukava nojatuoli meillä nyt on, sanoo Veikko ylpeänä.
Hän painaa kauko-ohjaimesta ja nojatuolin selkänoja kaartuu alas. Veikko makoilee leppoisena tuolissa, pyöräyttää sitä puolikierrosta kohti kullalla koristeltua valkoista kaakelitakkaa. Takassa rätisee lempeä tuli.
- Näin se tuoli pyörii ja keinuu vain hipaisemalla, myhäilee Veikko ihastellen takkatulta.
Hilkka nyökkäilee ja Veikko pyöräyttää tuolia taas hieman.
- Jos haluan katsella televisiota, pieni hipaisu taas ja oikea katselukulma on tässä.
- Onpas tuo kätevää, Hilkka toteaa ja varoo jatkamasta, että tämä sohva onkin niin epämukavan kova.
- Eikä tässä vielä kaikki, Veikko pyöräyttää tuolin kohti oleskeluryhmää. Hän sormeilee ohjauksen kaukosäädintä, selkänoja nousee. Veikko istuu ryhdikkäänä ja tuoli alkaa hieroen hyristä. Hyrinä liikkuu selästä hartioille, hieroo niskaa ja taas alas. Mielihyvä paistaa Veikosta.
- Tuoli on nyt minun hierojani. Ajatteles, ei tarvitse lähteä kotoa hierojan käsittelyyn, tuoli hoitaa hieronnan ja ilmaiseksi.
Hilkka on ihmeissään, mutta ei kovin ihastuksissaan. Tuoli on kuitenkin kuin väärässä ympäristössä tyylillisesti. Hän ei sano sitä, vaan kysäisee, missä tuollaisia tuoleja tehdään.
- Kiinassa, siellä ollaan askeleen edellä ja ajatellaan myös hyvinvointia eikä vain ulkonäköä. Veikko uhoaa kuin tietäen mitä Hilkka tuolista ajattelee.  

Kuukausia kuluu vierailusta ja Hilkka lukee lehdestä, että Kiinasta on tuotu Suomeen nojatuoleja, jotka ovat aiheuttaneet istujilleen syyhyävää, punoittavaa ihottumaa. Hilkka muistaa Veikon ja tuolin. Hilkka  on yhteydessä ystäviinsä ja muiden asioiden yhteydessä hän kysäisee, onko Veikko tyytyväinen siihen hierovaan tuoliin.
Hän kuulee selityksiä. Tuolin kauko-ohjain lakkasi toimimasta. Tuoli ei enää keinunut eikä hyrissyt. Veikolle oli tullut polvitaipeisiin, reisiin ja selkään outoa punottavaa ihottumaa. Se kyllä on jo hävinnyt. Tuoli vietiin kierrätyskeskukseen. Sieltä se on edelleen kuljetettu kaatopaikkaa kuormittamaan. Vaikka kyllä korjaamalla siitä olisi vielä hierovan, pyörivän ja keinuvan saanut.

******
Pakinaperjantai 216. haaste = Hierova tuoli

torstai 13. tammikuuta 2011

Kaiken alku


Katson ikkunan takaa

Aurinko -
kaiken kasvun äiti
on jättänyt yön taakseen
nousee hehkuen
taivaan laelle

Uuden päivän alku

Aurinko -
kaiken valon äiti
kehittää kevään silmuihin
antaa päivän
näyttäen luonnon kauneuden

Tämä päivä ainutkertainen

Aurinko -
kaiken voiman äiti
synnyttää energian
ylläpitää mitatun elämän
viimeiseen asti
*****
Valokuvatorstai-Runotorstai 190. haaste = Alku

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Tavaraa kiertoon

Eilen näytti pihan kulmassa hyvin vihreältä. Hetken tuntui kuin olisi aivan kohta jo kesä - kevät nyt ainakin. Talitintit olivat riemuissaan. Ne lentelivät ja pyrähtelivät sinne tänne, tonkivat nurmikkoa ja pöyhivät pensaiden juurilla.  Tuuli vei lunta ja eilinen suojasää sulatti lumimassat olemattomiin. Tänään on taas kaikki toisin. Yöllä alkanut lumisade on peittänyt taas kaiken valkoiseen lumeen. Harrastan kuvakierrätystä, en raskinut heittää tätä kuvaa roskiin, koska siinä on erikoinen tammikuun tunnelma ja tietysti myös talitintti.
Otin tänään käteeni Glorian Koti-lehden ja minut pysäytti juttu Ahdistu, kärsi ja unhoita. Hyvin ajankohtaista asiaa joulun jälkeiseen elämään. Olen ajatellut minäkin, että paljon on turhaa, kierrätettävää ja poisannettavaa. Nyt voin onnistua tämän jutun ohjeilla tarpeettomaksi käyneen liian tavaran siirtämisessä sinne, missä sitä vielä tarvitaan.
Artikkelin ajatusten takana on Hollannissa asuva professional organizer Anne Te Velde-Luoma. Hän toteaa.
Tavaraähky on suomalaisten kansantauti, kun rentoutuu luopumaan liiasta tavarasta, saa enemmän tilaa ajatuksilleen. Tavaroiden tilalle ajatuksia, yksinkertaisesti juuri niin, ajattelen.
Kun kodissa on tilaa ja rauhaa, niitä on myös pään sisällä.
Uusi tärkeysjärjestys löytyy usein kirjaimellisesti tavarakasojen alta.
Seuraavaksi luen Te Velde-Luoman kuusi teesiä, kuinka selvitän itseni ja kotini eroon  turhasta tavarasta.
Teesit lyhennettynä.
1. Rajaa työmaa. 2. Päätä työaikasi, mieluiten alle tunti. 3. Jaa tavarat neljään laatikkoon -  laatikossa säilytettävät,  muualla kotona säilytettävät, kierrätykseen  ja roskiin. 4. Älä ryhdy työhön väsyneenä tai masentuneena.  5. Säilytä tavarat niiden omilla paikoilla. Käytä joka ilta 5 minuuttia järjestämiseen. 6. Muista kirpparit ja nettihuutokaupat, mutta älä päästä kerran kirpparille vietyjä enää takaisin kotiin.
Talitinttikuvat sopivat oivasti  tähän postaukseen. Linnut eivät kasaa ruokaa vaan luottavat vaistoihinsa ja ruokaa on aina saatavilla. 
Lähde: Glorian Koti