Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkamaisemat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkamaisemat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. helmikuuta 2015

Talvi - ja kevätkuvia

 Helmikuun 20.2.2013 oli kuvasin kävelylenkilläni puistoa.
Täysi talvi ja kaunis luminen maisema. Nyt on maa melkein paljas ja loskaa kaikkialla.
 Samaisena päivänä angervopensaita peitti kaunis lumipeite.
 Lumipöly kaunisti siltamaisemaa.
Viime vuonna 8.3.2014 oli hyvin keväistä ja aurinkoista.
Toivottavasti viikon päästä on tällainen näkymä.
Otin kuvan Alavetelin kirkonmäeltä alas Perhonjokilaaksoon.
Perhonjoki virtaa vapaana kohti merta. 
Kuva otettu samalla kertaa ylemmän kuvan kanssa.
Lunta näkyy enää rippeinä ja kasautumina.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Pamukkale

 Meillä ei ole satanut  hitustakaan lunta.
Katselin instagramin kuvia ja kuinka kauniilta luminen maisema  näytti
Suomen keski- ja eteläosissa. No ei hätää, otin Turkin matkakuvat esille.
Siellä oli Pamukkalessa kuin talvella, mutta tuo valkoinen ei ole lunta.
Se on kalkkikiveä. Kaunista kuitenkin.
 Ihmiset kulkevat vuorenrinteillä ylös huipulle.
Itse tyydyin ihastelemaan vaan alhaalta. Varoin kaikin tavoin
liukastumista. Valkoinen pinta näytti liukkaalta. Olikohan se sitä.
 Tässä on oikein Suomen värit.
 Vielä hiukan lähempää kuvaa kauniista valkoisesta kivestä.
Pamukkale on Unescon maailmanperintökohde ja suojeltu.

Vuoren juurella on lampi, jossa uiskentelivat hanhet ja sorsat.
Linnut olivat hyvin tottuneita kameran edessä eivätkä kaihtaneet ihmisiä. 

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Taivasta, järvi ja merta


Lappajärvi on Suomen suurin kraatterijärvi ja Etelä-Pohjanmaan suurin järvi Lappajärven, Vimpelin ja Alajärven kuntien alueilla. Se on syntynyt meteoriitin törmäyksessä. Järven pinta-ala on 145 km² ja suurin syvyys 36 m ja korkeus on 69,5 metriä mpy. Suurin saari on Kärnänsaari, josta järven rantamilta löydetty ainutlaatuinen tuliperäinen kivilaji, kärnäiitti, on saanut nimensä. Lappajärvi laskee Ähtävänjokea Merenkurkkuun. Tiedot Wikipedia.
Kesällä kerran ajeltiin Lappajärven ohi. Otin kuvan kiitävän auton ikkunasta. Lappajärvi paikkakuntana on melko tuttu. Kuljettiin nuorena muutamia kertoja Lappajärvellä iltariennoissa.


























Seututie 749 on Perämeren rannikolla Uusikaarlepyystä Pietarsaareen ja Luodon saariston läpi Kokkolaan kulkeva seututie. Tien pituus on 69 kilometriä. Varsinkin tien saaristo-osuudesta välillä Pietarsaari–Kokkola käytetään nimitystä Seitsemän sillan (saaristo)tie – Sju broars väg.
Seututie 749 palvelee Pietarsaaren seutukunnan sisäistä liikennettä sekä liittää alueen asutuskeskuksia valtatieverkkoon. Pietarsaaressa tie on kaupungin eteläinen ohikulkutie. Kokkolassa tie on yksi kaupungin valtaväylä ja pohjoinen ohikulkutie. Tiedot Wikipedia.

Sieniretkellä ajeltiin tätä  Seitsemän sillan tietä. Oli pakko pysähtyä tulomatkalla sillalle kuvaamaan, oli niin kaunista. Sienipaikkamme oli lähellä, kuljimme vain kahden sillan yli.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Pajunkissoja etsimässä



 Köröttelin maantietä pitkin, tien molemmin puolin oli pajupensaikkoa. Pulleat valkoiset kissat odottivat  poimijaa. En pysähdy vielä, taloja on liian lähellä. Ohi kiitävistä autoista kurkitaan kuitenkin, onko jokin hätä. Eihän kukaan kyki pusikossa keskellä kiitävää liikennettä.
Kiitävästä autosta näppäilin kuvia, minulla oli autonkuljettaja mukana. Tosin hän lähti hyvin vastentahtoisesti. Perustelin maantieajoa auton akun latautumisella. Pienellä kaupunkiajolla akku
tyhjenee eikä auto käynnisty, niinhän meille on käynyt.
Nyt on autotkin rakennettu niin, että niillä pitää ajaa tarpeeksi pitkiä matkoja maanteillä. Ne eivät tykkää pyöriä vain kahta kadun väliä. Mykistyvät siitä lopulta ja siinäpä sitten ihmetellään puolin ja toisin.
Heti käännytään pikkutielle, kun se oikea tienhaara löytyy. Se löytyi lopulta ja löytyi myös pulleita pajunkissoja.
Tässä poimin pajunkissat. Tietenkään minulla ei ollut mukana saksia, vesuria, puukkoa eikä muuta sopivaa työvälinettä. Oli vain pihdit ja niillä ei pajunoksa katkennut.. Kun tarpeeksi olin yrittänyt taittaa oksia, huomasin, että oksissa on eroja. Pystyt ja tanakat katkeavat aika helposti. Sain kimpun
kasattua.  Matka kotiin alkoi.
Ihailin tätä karun kaunista ja niukan laakeaa maisemaa. Kaikki on kotoista ja tuttua. Jonakin päivänä  teen latojen kuvausretken. Olen löytänyt muutaman luhistumispisteessä olevan ladon ja monta kaunista harmaahirsistä. Ne haluan ikuistaa.
Pajunkissakuvat ilmestyvät jossain vaiheessa tänne. Nyt ne eivät mahdu ja toinen maljakko on vielä
kesken.     

lauantai 19. lokakuuta 2013

Nizzan kattojen yllä



Kuvasin Nizzaa Modernin taiteen museon ylimmästä kerroksesta eri ilmansuunnista katsottuna. Kaupunki nousee ylös vuorille ja rakennuskanta on pääosiltaan vanhaa, mutta hyvin hoidettua. Uusia rakennuksia vilahtaa siellä täällä.
Viimeisessä kuvassa näette Linnavuoren ja sen laella pilkistää vaaleankeltainen linna. Linna on  Elton Johnin, yksi hänen monista kodeistaan.

torstai 1. elokuuta 2013

Matkanvarrelta

 
Palaan vielä Viron matkalle. Ajoimme Kuresaaresta ja pysähdyimme hetkeksi Muhun kylään.
Matka jatkui ja pysähdyimme kahville pieneen kylään. Kahvila oli pääasiassa alkoholia myyvä baari. Tosin kahviakin sai, mutta ei kahvipullaa. Lähdimme katselemaan keskellä kylää olevaa autiota ja raunioitunutta kaunista kirkkoa. Kirkon katolla kasvoi ruohoa ja puita, suurin osa katosta oli romahtanut alas. Yritimme selvittää kirkkopihalla istuvalta mieheltä kirkon historiaa. Hän osasi vain kertoa, että kirkko on venäläinen. Tunnistin sen ortodoksikirkoksi, jonka kukoistusaika on ollut ennen Neuvostoliiton syntyä, tsaarien aikaan. Venäläisethän eivät piitanneet kirkoista, vaan antoivat niiden rapistua,  jopa tahallaan niitä tuhosivat tai ottivat muuhun käyttöön. Mies oli oikeassa, venäläinen  rakennus se on.
 
 Kirkon ovet olivat auki ja kurkistimme sisään. Siellä kasvoi aikamoinen viidakko, puita ja pensaita.
Julkisivulla oli tallella ja ehjänä vielä risti. Yllättävän hyvin säilynyt.
Kaunis kirkko. Toivottavasti se kunnostetaan  uuteen elämäänsä.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Siellä kaunis Caprin saari on

Teimme Napolinlahden rannalle, Sorrentoon, lomamatkan loppukesästä vuonna 2008. Aikaa on kulunut melkein viisi vuotta. Ajatukseni lensivät nyt Caprin saarelle, kun luin Tommi Melenderin Yhden hengen origiat- esseitä luetusta elämästä. Essee Silmänkääntäjä Caprilta alkaa kysymyksellä.
Kuka kuuluisa kirjailija asui huvilassa Caprilla ?  Melkein kuulen vastauksenne  - Axel Munthe.
Tässä tapauksessa sitä ei oletettu vastaukseksi, vaikka Munthekin oli kuuluisa.  Onko kirjailija  Curzio Malaparte tuttu ?  Ei minulle ainakaan. Tosin uskon hänen olevan tuttu monelle suomalaiselle.
Malapartella oli myös huvila Caprilla  Talon suunnitteli Malaparte itse  Hän arvosti perinteisten caprilaistalojen puhtautta ja yksinkertaisuutta. Casa Malaparten rakentaminen oli kirjailijan vastalause keinotekoiselle Capri-tyylille, joka levisi jylhänkauniille Napolinlahden saarelle pääasiassa saksalaisten tuomana historiallisena tyylirihkamana. 

Malaparte kertoo romaanissaan, kuinka legendaarinen aavikon kettu Erwin Rommel vieraili 
Casa Malapartessa keväällä 1942 vähän ennen El Alameinin taistelua. 
Kirjailija esitteli kenraalille huvilaansa ja he seisahtuivat halliin, josta avautui  maisema merenlahdelle. Sitä ihaillessaan miehet nautiskelivat Pompeijin ympäristön viinitarhoissa kasvanutta Vesuviuksen viiniä. Ennen lähtöään Rommel kysyi Monapartelta, onko tämä ostanut huvilansa valmiina vai rakennuttanut itse.
Malaparte kertoo: Vastasin, että olin ostanut talon valmiina, vaikka se ei ollutkaan totta. Ja sitten osoitin käsivarret levällään Matromanian äkkijyrkkää seinää, Faraglionen kolmea jättiläismäistä kalliota, Sorrenton niemimaata, Seireenien saaria, Amalfin kaukaa sinisenä häämöttävää rannikkoa ja vielä kauempana näkyvää kultaista hiekkarantaa Paestumin luona ja lisäsin vielä: 
- Minä olen sen sijaan suunnitellut maiseman.
Hieno tarina. Paitsi että Rommel ei koskaan vieraillut Casa Malapartessa. 
Malaparte toimi sotakirjeenvaihtajana Suomessa 1940-luvulla ja kirjassaan Kaputt (1944) hän kuvaa pitkät jaksot  kokemuksistaan sotareportterina maassamme.

Tämä Tommi Melenderin kirja sai minut avaamaan kuva-arkistoni Sorrenton matkan kohdalta. Erittelin sieltä Capria käsittelevät kuvat. Niistä muutamat liitän tänne ja muistelen matkaani. Caprin retkeni alkoi ikävästi, mutta päättyi hyvin ja muistot ovat mukavat. Menimme pienellä laivalla saarelle ja pyörryin vähän ennen maihinnousua. Niinpä vastassa oli caprilainen ambulanssi, jonka miehistö tutki  minut ja totesi lopulta kaiken olevan ok. Tästä syystä emme halunneet lähteä Munthen huvilalle. Liikuimme kaupunkialueella ja ihailimme merta, jyrkkiä rantoja ja rakennuksia. Kävimme Caprin valkoisessa kirkossa, josta on näkymä alemmassa kollaasissa. Katselkaa kuvat ja klikatkaa  tästä linkistä  Isle of Capri Bing Crosbyn tulkitsemana.
Jyrkät kalliorannat, turkoosi meri ja sininen taivas, se on kaunista katseltavaa. Täysin valkoinen kirkko on vaikuttava.
Vielä kerran toivon matkustavani Caprille. Malaparten huvilaan on myös syytä tutustua. Haluan retkeillä Vesuviukselle enkä unohda ajella kauniilla Amalfin rannikolla.  Jo tämä tehty matka oli ikimuistoinen.

lauantai 25. elokuuta 2012

Aurajoen rannalla

Kävelin tänään Aurajoen rannalla. Kaikki melkein entisellään, sillan takana oleva kerrostalo oli nyt valmis ja siellä asuttiin.  Koti on aina siellä mihin on muuttanut, en tuntenut minkäänlaista ikävää ja kaihoa takaisin näihin maisemiin. Mukava on käydä, mutta sinne missä koti on, on mukavampi palata.
Osmankäämit kukkivat ja sorsat paistattelivat päivää rannan kivikolla. Vesi virtasi siltojen alla, rannan puut ja sillan silhuetit kuvastuivat tyynen veden pintaan. Rautatiesiltaa pitkin kolisi juna ja jykevää Tuomaan siltaa pitkin suhahtelivat autot. Aurinko paistoi ja elämä hyöri entiseen tapaansa.   

tiistai 7. elokuuta 2012

Elokuun näkymiä

 Kuusiston viljavainoilla elokuun 11. 2009.
 Näkymä Turun kattojen yli Samppalinnanmäellä elokuun 9. 2010.























Pohjanlahden rannalla Kälviän korkeudella elokuun 7. 2012.
Vertailin elokuun maisemia ja säätä. Tänään täällä on satanut koko päivän
Kun vierailimme hetki sitten mökillä meren rannalla, tuuli oli yltynyt myrskyksi.
Vaahtopäät vyöryivät rantaan, sade vihmoi.
Sisällä oli kodikasta takkatulen äärellä. Otin kuvan ikkunasta merelle. 
Loppuviikolla pitäisi olla jo poutaa. 

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Matkakuvia

Selailin eilen vanhoja matkakuvia, kun etsin Mustaa ja valkoista-haasteeseen sopivaa kuvaa. Löysinkin siihen meren tyrskykuvan. Oli mukava palata 2004- vuoden matkaan.
Madeira on kaunis, merestä korkealle kohoava saari. Alhaalla laaksoissa on vehmaan rehevää. Mitä ylemmäksi noustaan kiemurtelevia kapeita teitä sitä karummaksi kasvillisuus muuttuu.
Ensimmäiset neljä kuvaa on otettu kasvitieteellisestä puutarhasta, jonne nousimme köysiratahissillä.
Kahden alimman kuvan näkymät avautuvat ylhäältä alas meren rantaa kohti Funchalin kaupunkiin. Funchal on Portugalille kuuluvan autonomisen Madeiran pääkaupunki.
Madeirasta voit lukea lisätietoja  kaiken tietävästä Wikipediasta.