perjantai 27. helmikuuta 2015

Talvi - ja kevätkuvia

 Helmikuun 20.2.2013 oli kuvasin kävelylenkilläni puistoa.
Täysi talvi ja kaunis luminen maisema. Nyt on maa melkein paljas ja loskaa kaikkialla.
 Samaisena päivänä angervopensaita peitti kaunis lumipeite.
 Lumipöly kaunisti siltamaisemaa.
Viime vuonna 8.3.2014 oli hyvin keväistä ja aurinkoista.
Toivottavasti viikon päästä on tällainen näkymä.
Otin kuvan Alavetelin kirkonmäeltä alas Perhonjokilaaksoon.
Perhonjoki virtaa vapaana kohti merta. 
Kuva otettu samalla kertaa ylemmän kuvan kanssa.
Lunta näkyy enää rippeinä ja kasautumina.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Mustaa

 Musta on päivän sana - eikun haaste
 Lintujen sulkia - mustaa tietysti mukana
 Saippua pitää lian loitolla - mustaa on vain pullo
 Kotona ripaus marmoria - vaikka vain pienenä pisteenä



Kun katson ikkunasta, näen harmaudessa mustaakin.
Kaikkialla mustaa on, tulisi kevät saataisiin vihreää.

MakroTex / PieniLintu haaste on musta

Olohuone helmikuu 25. 2013

Tasan kaksi vuotta sitten olohuoneessa näytti tältä.
Nyt sohvien päälliset ovat vaihtuneet. Maalaus sohvan takaa on siirtynyt muualle. 
 Kliivia on kasvanut kahdessa vuodessa. 
Ikkuna-asetelma on täysin muuttunut. Flosin Romeo pöytävalaisin on 
oikeanpuoleisella ikkunalla. Sohvatyynyt ovat vaihtuneet. 
 Tosin kuvassa näkyvät ovat edelleen tallella.
Takana olevat tyynyt ovat Marimekon Katsuji Wakisaka:Sademetsä 1974
Kukikas tyyny on Missonin. ja raidallinen Ainin (edesmennyt enoni vaimo) 
kutomasta poppanasta  tehty. Sohvapöytä on sama edelleen.
Vaihtelu virkistää, sanotaan. Pidin aikoinaan tästäkin. 
Joskus otan jotain entistä taas esille.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kylmää

 Kylmää, 
valkoinen lumi, huurre, jää.
Talven kaunista kylmää.
 
 Kivenkovaa kylmyyttä
 lumi pehmentää.

 Kajastava taivaanranta enteilee
tulossa on kylmä yö.




Aurinko on karannut kylmän tieltä.
Piiloutunut pilvien taakse.
Vihreäkään  ei kylmää voita.

 

tiistai 17. helmikuuta 2015

Haurasta


 Talvella pakkanen jäykistää puiden ja pensaiden oksat hauraiksi.
 Polttimon sydän oli hauras.
 Terälehdet haurastuvat ja putoavat.
 Ultima Thule lasin haurautta
Hauraan kaunis kukkakimppu.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Mistä tunnet sä ystävän.....

Ystävä auttaa ja lohduttaa

 Ystävä on ikuinen kumppani

Ystävä on luotettava ja oikeudenmukainen

Ystävä tukee  vaikeuksissa ja vastoinkäymisissä. 


Ystävä on kuin samaa puuta.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Iloa elämääsi



Tänään vietetään ystävänpäivää. Päivää juhlitaan kukin tavallaan.
 Tärkeintä on, että muistamme ystäviämme 
jokaisena vuoden päivänä ajatuksin, sanoin ja teoin.
Myöskin niitä lähimmäisiä, joita emme henkilökohtaisesti tunne.
Jotka kärsivät nälkää, ovat menettäneet kodin ja läheiset sodan jaloissa,
ovat syrjittyjä ja kaltoinkohdeltuja. 

Hyvää Ystävänpäivää
teille jokaiselle näiden kukkien myötä.
*
Kuva Nizzan kukkatorilta vm 2013

torstai 12. helmikuuta 2015

Toivosta syntyy unelma

Kylmä viima vinkuu nurkissa, vihmoo räntää,
loska roiskuu, aurinkoa ei näy.
Herää unelma, ikuinen  toivo
 lämpimästä, auringosta, vihreästä.
Unelma takertuu kuin sohjo kenkiin.
Mieleen kuvastuu paikka siellä jossain,
etelässä se juuri minua odottaa.

Kuvassa unelmani Nizza
   

tiistai 10. helmikuuta 2015

Tänään helmikuu näyttää tällaiselta

 Ajelin tänään tuttua tietä ja oli aihetta pysähtyä.
Sattumanvaraisesti pysäköin auton ja kuvasin helmikuuta.
Koivujen keskellä vihreitä joulukuusia. Ahdasta on. Kuka vapauttaisi kuuset ?

 Nyt on jo niin ahdasta, että melkein kuulen kuusien huutavan
A P U A
 Kyllä metsässä lunta on. En vain heti lunta puilta nähnyt.
Mitäs peikkoja siellä kököttää.
Niin metsässä on peikkoja, se on nyt kuvalla todistettu. 
 Ojassa kurkottavat pajukissojen oksakodit.
 

 Ja männikön takaa loistaa auringon valaisema taivaanranta.
Puissa ei näy lunta, se on karissut pois.
Otin toisen kuvan, johon sain näkyviin lunta. Sitä metsässä vielä on.
 Joku on kulkenut valkoisessa lumessa yhteen suuntaan
eikä ole tullut takaisin.

Lunta on vielä ihan riittävästi auringon sulatettavaksi.

MakroTex / PieniLintu  haaste Helmikuu

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Valoa

 Puhdasta, valkoista lumenvaloa.
Sama taivas kaikkialla. Niin myös Turkin matkalla.
Taivaanvaloja. Minareetin päälle sataa valoa.
Harmaalle taivaalle pilkottaa aina jostain valo.

torstai 5. helmikuuta 2015

Hedelmällisyys


Löysin kukkivat pellot
makeat marjamaat.
Pujotin mansikat heinänkorteen
keräsin kukkakimput maljakkoon.
Ylenpalttisesti sain kaiken
ja sitä riitti ja riitti
jokaiselle päivälle.
Osaanko kiittää kaikesta
jota osakseni on annettu.


keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kotikuvia


 Kuvasin olohuoneen takkaa. Olen kai joskus aikaisemminkin 
julkistanut takkakuvia. Järjestelin keräilymaljakkoni takan päälle.
Kaikki nämä maljakot  ovat suomalaista designia. Tapio Wirkkala,
Timo Sarpaneva, Tamara Aladin,  Erkkitapio Siiroinen,
Nanny Still, Helena Tynell, Lasisirkus.
Olen saanut joitakin lahjaksi, osa ostettu kirpputoreilta  ja
olen ostanut joitakin Iittalasta ja Nuutajärveltä.
Arvostan suomalaista desngia.
 
 Loftasunto on yhtenäistä tilaa. Olohuoneen jatkeena on ruokailutila.
Järjestelin ja pyyhin pölyjä ikkunalaudoilta. Tältä näyttää ruokailutilan ikkuna.
Siirsin kazakstanillaisen viherkasvini tälle ikkunalle. Siirrossa katkesi oksa.
Sen laitoin juurtumaan veteen, istutan sen ruukkuun takaisin.
Nuo kapeat maljakot ovat ruotsalaista desingia, olen ostanut ne
täältä suomalaiselta kirpparilta. En ole aivan varma ovatko Orreforsia.
Laitoin "heinät" toiseen ja toiseen jo kauan elossa olleen keltaisen kukan.
Yki Nummen Modern Art valaisin on suunniteltu 1955. Sitä myydään edelleen.
Se on taas suosiossa myös nuorten kodeissa.

Maljakoiden jalustana on tukeva värikäs lasipallo.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Pyöreät

 Kynttilät pyöreällä alpakkalautasella.
 Omena pyöreällä lasivadilla.
 Maalauksen pyöreä yksityiskohta.
 Pyöreämuotoiset desingmaljakot.
Pyöreät puuhelmet ja mustat vetimet

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Rauhalliset

 Puiden oksistojen rauhallista grafiikkaa.
Turkkilainen vuoristonäkymä on jämäkän rauhallinen.
Lumi koristelee ympäristön selkeän kauniiksi.
 
 Rauhallinen katulamppuryhmä.

 Kynttilänvalo on rauhoittavaa.