keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Nobel-juhlaa ja juhlaa täälläkin

Nobel-rauhanpalkinto on tänään Oslossa luovutettu Martti Ahtisaarelle. Ahtisaaren juhlapuheen viimeinen lause kiteytti kaikkein tärkeimmän. Rauhassa on kysymys tahdosta. Hän valoi uskoa siihen, että konfliktit ovat ratkaistavissa. Kriisit ratkaistaan yhdessä. Juhla päättyy tänä iltana Tukholmassa viiden ruokalajin illalliseen.

Helsingin Sanomat kirjoitti, että 254 kunniavieraan juhlaillallinen käsittää viisi ruokalajia. Ruokalistaa ei paljastettu, mutta keittiössä oli kova työhyörinä. Illallisilla ruokaa annostellaan lautasille 200 kiloa. Tietoja tihkui toimittajalle jonkin verran. Kylmä alkupala, kalaruoka, sorbetti, pääruoka ja jälkiruoka. Jokaiselle lajille on oma viininsä ja alle otetaan aperitiivit. Suomalaissävyä ruokalistaan tuo tänä vuonna Koskenkorva, sitä käytetään sorbettiin. Italiasta oli keittiöön tullut tuoretta pinaattia. Käsittelyä ovat odottamassa palsternakat, riistalintufileet ja jättiravut. Huomenna torstaina saamme jo lukea, mitä juhlaillallisilla nautitiin.

Näiden juhlauutisten jälkeen kerron, että olen myös saanut vastaanottaa palkinnon Melukylän Krisulta joulukuun 2. päivänä. Tähän palkintoon tai tunnustukseen ei ole varsinaisesti sääntöjä. Vastaanottaja saa jakaa palkinnon haluamallaan tavalla eteenpäin.
Koska te kaikki blogiani lukevat luette myös tämän blogin, niin osoitan tämän tunnustuksen juuri sinulle. Ole hyvä.

Omat profiilikuvat ovat liikkuneet blogeissa. Ylläoleva kuva minusta on juuri äsken napattu työhuonneessamme. Nyt sitten tunnette minutkin.

23 kommenttia:

  1. Kauniit hiukset. Mutta en varmaankaan tuntisi sinua jos vastaan kävelisit. Mutta jos kuvaisi vaikka toisen silmän, niin silloin voisi ehkä tunnistaakin ?

    Eikös ollutkin hieno hetki se Nobelin vastaanottaminen ja puheet? Kyynelehdin monta kertaa. Hyvin tunnepitoista meininkiä. Ihmettelinkin Ahtisaaren vaimon ja pojan sekä pojan vaimon 'coolia' asennetta. Vaimokaan ei kertaakaan pyyhkinyt kyyneleitä. Mutta voihan se olla niin, että kun jännittää, ovat tunteetkin vähän taka-alalla. Ettei luhistuisi täysin ja rupeaisi hillittömästi tunteilemaan.

    VastaaPoista
  2. Minuunkin tuo Ahtisaaren lause, että kyse on tahdosta, teki voimakkaan vaikutuksen. Hienoa saada palkinto Suomeen.

    Hiuksesi ovat kuin minun, ennen kuin alkoivat voimakkaasti harmaantua niskakipujen ja voimakkaitten lääkkeitten vaikutuksesta. Ei iästä johdu mitenkään ;-)
    Kauniit ovat, kaipaan niitä itselleni takaisin.
    Ja tuollainen raidallinen mustavalkoinen paitakin minulla oli. :-O

    VastaaPoista
  3. Sooloilija,
    Kiitos, pitää jossain vaiheessa väläyttää vielä toista silmää.

    En katsonut jakojuhlaa päivällä, mutta uutisista illemmalla. Vaikutti tunteikkaalta juhlalta.

    Laijonainen,
    Todella siihen lauseeseen kiteytyy paljon.

    Tämä hiusmalli on tuollainen klassinen ja ajaton, nyt minulla on hieman raitoja, jotka näkyvätkin kuvassa.
    Kesällä hiukseni olivat vaaleammat, nyt ne ovat oikean aidon hiuksieni väriset.

    VastaaPoista
  4. Kiitos blogista, vaikka aikaisemmin en ole kommentoinutkaan,niin jo jonkun aikaa olen sitä seurannut.Olet oikea viherpeukalo ja sinulla on viihtyisä koti,myös kuvasi ovat aina kauniita
    t. Ninni

    VastaaPoista
  5. Nyt sitten tunnemme. Siisti ja sileä tukka on oiva tuntomerkki.

    Uuttakin täällä taas opin, sipulikukkien kasvatusta ilman vettä, uskomatonta!
    Ja huonekaluja aikakauslehdistä. No niitä meillä ei ole, mutta jos joskus tulee niin eipä kannata heittää pois.

    VastaaPoista
  6. Olin kuvitellut sinut vaaleatukkaiseksi :)

    VastaaPoista
  7. Hauska tutustua vaikka vain niskan puolelta, tuntisinkohan tuon takaraivon tavatessani;) Hieno tunne oli eilen olla suomalainen ja kyllä Ahtisaari on hyvää työtä tehnytkin saralla, joka on historiallisesti ollut vaikea homma ja joka vaikuttaa miljoonien ihmisten joka päiväiseen elämään.

    VastaaPoista
  8. Hauska tutustua, tummatukka! :) Minä taas luulen, että rouva ja poika ovat kuitenkin tottuneet M.A:n puhumisiin vuosien mittaan, hän on puhunut varmasti suu vaahdossa eri tilaisuuksissa vuosikymmeniä, presidenttikin! ja taas: entä, jos hän harjoitteli puheen kotona vaimolleen? Silloinhan se on jo moneen kertaan kuultu ja tuttua tekstiä. :)

    VastaaPoista
  9. Eilen oli hienoa olla suomalainen. Todella upeaa saada tuollainen palkinto Suomeen. Kiitos kuvasta. Olinkin mielessäni kuvitellut sinut tummatukkaiseksi :-)

    VastaaPoista
  10. Ahtisaaren näkemyksissä optimismi yhdistyy realismiin: rauha on aina voimassa oleva vaihtoehto. Sitä kohti! Ja työllään hän on osoittanut, että pyrkimykset eivät jää sanahelinäksi vaan muuttuvat teoiksi ja rauhasopimuksiksi.

    Kaunis tukka sinulla. Kuin blogisikin ;)

    VastaaPoista
  11. Siis brunetti! Ja raita rulettaa.
    Kaunis valo tulee tuohon valkokukkaiseen vaasiin.

    VastaaPoista
  12. Hauska tavata.

    Kyse on todella tahdosta kun puhutaan rauhasta mutta mutta en usko sellaista neuvottelijaa loytyvan viela elinaikanani joka saisi kaikki tahtomaan samaa, ainakaan taalla Lahi-Idassa. Mutta jos niin kay, on ks.henkilo ansainnut Nobelinsa useaan kertaan.

    VastaaPoista
  13. Sinullahan piti olla vaaleat ja lyhyet hiukset!?! ;D

    VastaaPoista
  14. Ninni,
    Kiitos kauniista sanoistasi.

    Sirokko,
    Ehkä hiukset tuovat persoonaani lähemmäksi lukijaa.

    Amaryllikset ovat nyt täysin auki ja pienemmät tulevat kovaa vauhtia perässä.

    Hauskoja olivat nuo lehtidesignit.

    Hallatar,
    Jotain pitää jättää tulkittavaksikin.

    Nanna,
    Olen brunette, mielikuvat ovat jänniä, ei aina tiedä miten ne muotoutuvat, sanat saattavat johtaa mielikuvaa kirjoittajasta.

    VastaaPoista
  15. Inkivääri,
    Luulen, että lähes jokainen suomalainen on ylpeä Ahtisaaren puolesta ja ansioista.

    Krisu,
    Minäkin uskon, että tuntevat Martin niin hyvin, tietävät sanat jo etukäteenkin. Ja kyllähä hän on mies, joka keskustelee aivan varmasti vaimonsa kanssa asiasta kuin asiasta.
    Näyttää olevan hyvin lämpimän sydämmelliset välit.

    Elina,
    Nobel rauhanpalkinto jää suomalaiseen historiaan.

    Olit siis oikein hahmottanut persoonaani.

    VastaaPoista
  16. Lastu,
    Juuri tuohon optimismiin kiinnitin myös huomiota. Se auttaa tahdon asiassa, joka viedään päätökseen. Kriisit on tehty voitettaviksi.

    Kiitos sanoistasi hiuksistani ja blogistani.

    Katriina,
    Juu brunetti ja raidat "raikastavat".

    pikkujutu,
    Samoin hauska tavata, tervetuloa uudelleen.

    Koska olen optimisti, uskon, että rauha on tahdon asia. Molemmat osapuolet asettavat saman päämäärän ja kompromissien kautta rauhaan.
    Ei kaikista nyansseista tarvitse suinkaan olla samaa mieltä, mutta kompromisseilla ja tahdolla saavutetaan lopulta päämäärä

    tanya,
    nyt särjin mielikuvasi, toivottavasti saamasi kuva on muutettavissa tähän tosiasiaan.
    Uskon niin, eikä ruskea tukka sovikin sanoihini yllättävän hyvin.

    VastaaPoista
  17. Kauniit ja hyvakuntoiset hiukset. En tieda miksi olin aina kuvitellut sinut vaaleaksi :)

    VastaaPoista
  18. Hauska tutustua :)

    Ihanat nuo kukkakuvat.

    VastaaPoista
  19. Susa,
    Mielikuva vaaleista hiuksista, johtuisiko siitä, että itsellä on vaaleat.

    Susanne,
    Samoin. Tuntuu jo, että nyt kaikki tuntevat minut.

    VastaaPoista
  20. Onnea tunnustuksen johdosta.
    Hyvännäköiset hiukset on sinulla.

    VastaaPoista
  21. Rauhassa on kysymys tahdosta. Aivan samaa mielta, tahto tekee kaikessa eniten.
    Ja kiva nahda hpy-palkinto taallakin. Ilmeisesti se liikkuu jonkunverran.

    VastaaPoista
  22. yaelian,
    Kiitos.

    hpy,
    niinhän se on, että luja tahto vie läpi vaikka harmaan kiven.

    Perhosesi liihotteli nyt tänne.

    VastaaPoista