tiistai 26. toukokuuta 2015

Sinistä ulkona ja sisällä


 Ikkunanäkymä siniseen taloon.
 Ikkunanäkymä toiseen suuntaan ja sielläkin  sinistä. 
Keltainen talo heijastuu vastapäätä olevan talon julkisivuun.
Kolmas suunta ja kirkas sininen pilkottaa koivun takaa.

 Pihalla meidän auto sinisenä.

 Kävelylenkillä en nähnyt sinisiä kukkia vain keltaisia.
Kunnes huomasin ruukullisen istutettuja orvokkeja.
Joukossa oli sinistäkin.
Kotona löytyivät siniset maljakot

lauantai 23. toukokuuta 2015

Hospitaalikirkko

 Muutama päivä sitten sateisen aamun jälkeen otin kuvia kaupungistamme.
Kuvassa on funkkistyylinen entinen kalahalli, jossa on nyt kaupungin Matkailu-Infotoimisto.
Kun tulette Kokkolaan, täältä saa opastusta retkeilyyn ja nähtävyyksiin.
Rakennus sijaitsee Suntin rannalla ja Kauppatorin laidalla.
 Tämä katu nousee ylös puistoon, Inforakennus jää vasemmalle, pääty näkyy kuvassa.
Kun kävellään suoraan tätä Pormestarinkatua ylös, tullaan Neristaniin eli Kokkolan puukaupunginosaan. Siellä kannattaa kierrellä, kesäisin Neristan on kauneimmillaan.

 Muutama kuva vielä Hospitaalikirkosta ympäristöineen.
Tämä harmaa, hirsinen rakennus on kirkko, joka on käsityönä tehty 1600-luvun kirkon mukaiseksi.
Vaatimattomalta näyttää. Tämä on paikka, jossa monta tuskaisaa kohtaloa on saanut päätöksensä. 
Hospital osio on toiminut leprasairaalana ja myöhemmin hullujenhuoneena.
Sairaalalle on rakennettu tähän päätyyn oma kirkko. Potilaat eivät saaneet mennä kirkkohuoneeseen, vaan ottivat osaa jumalanpalvelukseen ullakolta kapeista luukuista katsellen. 
Takana olevan metsän alueella lainehti 1600-1700 luvuilla meri. Nyt on metsää ja peltoa.
 
 Leprapotilaat haudattiin tähän kiviaitojen kiertämälle hautausmaalle.
 Myöhemmin hautapaikoille on pystytetty mustat ristit.
 Kirkossa on kaunis ja vaikuttava alttari.
Vaatimaton ja karu sisääntulo.
Ajattelin kesällä kiertää vielä uudelleen tuon paikan.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Ohut luonto ja elämä

 Kävin eilen Kruunupyyn Kirkkohostellissa. Kirkkohostelli on perustettu 1621 leprasairaalaksi. Suomessa oli tuona aikana kaksi leprasairaalaa, Kruunupyyn ja
Nauvon Seilin saarella ollut. Karu historia on nyt otettu esiin ja Kirkkohostellin paikka
on rakennettu vastaamaan vuosien 1620-1850 aikaa.
Leprasairaala muuttui  Pohjan sodan 1700-1721 jälkeen hullujen sairaalaksi.
Sodan aika oli raakaa ja rankkaa. Sen jälkeen tarvittiin
paikka mihin sodassa vaurioituneet eli mielisairaaksi tulleet voitiin eristää.
Tässä maailmantilanteessa on sopivaa palata oman maamme historiassa taaksepäin.
Vertaan tällä hetkellä  sotivien raakalaisten toimintaa Pohjan sodan aikalaisiin. 
Samat piirteet ja raakuus löytyy tänäkin päivänä ympäri maailman.

 Kirkossa on kauniit ohuet puhalletut ikkunalasit.


Tällä hetkellä kirkonmäellä on rauhallista ja kaunista. Linnut visertelivät ja
kaunis ohut vihreä on vallannut nurmikot ja puut. Haapa-puut eivät ole vielä saaneet lehtiä.

Koivujen lehdistö on harsomaisen ohutta.
Tässä rakennuksessa on museoituna vankiselli ja leprapotilaan ruokailupaikka.
Vieressä pylväiden päässä on kaksi kirkonkelloa. Niiden soittaminen tapahtuu
vanhaan tyyliin köydestä vetämällä.

torstai 14. toukokuuta 2015

Metsäkirkko

Metsän
mäntypylväikkö
 holvistona latvustot
 soittelee uruissa tuulenvire
linnut  visertävät virret
vaeltavaa kuulijaa
mätäsalttari odottaa

Sammalisto
pehmeänä upottaa 
humisee hiljaisuus
sanaton saarna koskettaa
lohduttaa lintujen liverrys


Kuva @Anja Palonen
  

tiistai 12. toukokuuta 2015

Terävöintiä ja häivytystä



 Tuijan kukkiminen on alkamassa.
Lähikuvissa näkyy havun kaunis kierteisyys.
 Punaherukan lehdykän alla kehittyvät kukat.
Huomasin kuvaa kehittäessäni, että pari leppäkerttuakin
 on kuvan reunassa. En huomannut kohdistaa kameraa niihin.
 Raparperi on vihreänä.
Tulppaanien nupuista puhkeaa valkoinen kukka.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Ihana kevät

 Satoi hetken. Pisarat jäivät koivun oksille.
 Aurinko paistaa sateen jälkeen.
Se kirkastaa hiirenkorvalehtien kauniin vihreän.
 Sininen taivas ja hento vihreä.


Syreenipensaassa ovat jo kukka-aihiot.
Lehtien keväänvihreä hivelee. 

torstai 7. toukokuuta 2015

Emot

Joutsenten rakkaus
erottamattomana
takaa onnellisen elämän.
Vain kuolema erottaa
rakastavaiset.


Sorsaparin yhteiselo päättyy
poikasten syntymiseen.
Emo ei ruikuta.
Yksinhuoltajana
emo huoltaa ja kasvattaa
pesueen itsenäiseen elämään.

Luonnonlait eivät kohtele
kaikkia samalla tavalla.







tiistai 5. toukokuuta 2015

Toukokuutouhut

Toukokuussa pestään ikkunat. Aikaisemmin olen pesettänyt tämän kotimme  ikkunat.
Nyt olin niin reipas, että aloitin ikkunoiden pesun itse. Suunnittelen, että pesen
kaksi ikkunaa päivässä. Tämän päivän urakka on tehty. Jäljellä on vielä yhdeksän korkeaa ikkunaa.
Tarvitsen tikkaat joilla yletän ylimmäisiin ruutuihin.  Pesetän siivuousliikkeellä
uloimmat ikkunapinnat. Se onnistuu nosturista parhaiten.
Ikkunasta näkyy, että naapuritalo on huputettu. Siellä alkaa  julkisivuremontti.
Kevät-kesähommia nekin.
Puhdistin eilen ficuksen pölystä. Leikkasin liikaa rönsyileviä oksia ja laitoin oksat maljakkoon. Nappasin kuvan ruokailutilaan päin, aurinko paistoi kauniisti sisälle korkeista ikkunoista.

 Toukokuussa fasaanit jo liikkuvat etsien sitä omaa pariaan. Kiven päältä näkee kauemmas.

Täällä aloittavat voikukat kukintansa. Sieviä ne ovat, mutta leviävät rikkakasvien lailla.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Kuplivaa


Kuplan kuplivan ilon
kohtalo
on sammua sihisten
tyyntyä valuten
jäljelle jää
viimeisen pisaran muisto
kuplivasta
lasin kirkkaalle  pinnalle

*