Ihailen puistoa, sen valkoista kauneutta. Puhtaanvalkoinen lumi peittää puut ja nurmikot. Osterinharmaat katuvieren aurauslumet eivät häiritse tätä valkoista valtakuntaa. Nautin raikkaasta iltapäivästä. Valoakin on vielä, voin napsia kuvia. Edessä häämöttää iso punainen mainostaulu. Olen utelias, mikä on noin tärkeää että punaisella pysäytetään.
Pysähdyn.
Pysäytä juopotteleva LAPSI - luen taulusta. Teksti on pysäyttävä. Juopotteleva lapsi, nämä kaksi sanaa iskeytyvät tajuntaani kuin leka. Ajatus (ja kiitos) viivähtää omissa lapsissani aikaan, kun he olivat lapsia ja pieniin lastenlapsiin.
Mikä hätä ja rakkaudettomuus on kodeissa. Lapsetko kantavat seuraukset ja kärsivät. Emmekö osaa auttaa niitä, jotka eivät itse jaksa, osaa ja välitä ?
Kuljen muutaman askeleen, edessäni on uusi taulu.
Euron juusto, tarvitaanko me tätä mainosiskua. Tarvitsemme tauluja, joihin on kirjoitettu.
Syö illallinen yhdessä lastesi kanssa.
Olen jo aivan kotini lähellä. Edessäni on iso mainostaulu, tekstit neljällä sivulla.
Arjen säästöjä K Citymarket. Meitä muistutetaan ruuan ostamisesta. Ruoka, jota tarvitsemme joka päivä elääksemme, on ison rahan mainoskohde. Ostamalla ruokaa säästämme ja samalla tuhlaamme mainoksiin, joita ilman voisimme säästää enemmän ja lahjoittaa mainoksiin menevät rahat apua tarvitseville lapsiperheille.
Tämä täysi taulu ärsytti, jopa niin, että aion poikotoida Citymarkettia 27.1.2013 saakka. Eihän siitä mitään hyötyä ole, mutta se vaimentaa hitusen omatuntoani.
*******************