maanantai 9. heinäkuuta 2012

Aamun lehdessä

Aamu oli ihanan viileä ja raikas, aurinkoa ei näkynyt pilviharson takaa. Tapani mukaan avasin aamun Keskipohjanmaa-lehden. Hyppäsin masentavien uutisten yli ja hyvän aamun alkajaisina keskityin mukaviin uutisiin. Niitäkin on lehdissä, tosin hukkuvat helposti ikävien uutisten alle.

Naisilta kielletty - (luin silti uutisen)
Kokkolassa järjestettiin Suomen ensimmäinen virallinen miesten Tupperware-ilta.
Miehet yhdistivät Tupperware-esittelyyn omia perinteitään, makkaraa ja olutta. Allinkadulla autotallissa kaasugrillin äärellä raikui isännän laulu, makkarat tirisivät ja olut maistui.  
Illan emäntänä eli konsulttina toimi nainen ja viisitoista miestä kuunteli tarkkaavaisesti  asiaa astioista.
Illan emännän mukaan ilta meni yli odotusten, sillä hän teki oman henkilökohtaisen myyntiennätyksensä.

Emännän mukaan naiset tarkkailevat paljon enemmän hintatasoa. Miehet ostivat esimerkiksi yhtä kokoluokkaa suuremman salaattimyllyn.  Myös urheilujuomapullo kiinnosti, sen pohjasta avautuu avainsäilö.
Illanistujaisista miehet tulivat hyvissä ajoin kotiin.
Teksti on mukaeltuna lainattu Tapio Lehtisen (KP) laatimasta jutusta.

Tuntematon mies puri naiselta korvan irti Turussa
Otsikoi Keskipohjanmaa. Näin ne turkulaiset uutisetkin ylittävät maakuntarajat. Olikohan tämä uutisointi tarpeellista. Näille kahinoille tuhlataan aivan liikaa paperipalstaa, kun joka maakuntalehti ja iltapäivälehdet valtakunnallisten lehtien lisäksi uutisoivat näistä. Ketä todella kiinnostaa ? Riittää, että poliisi hoitaa asian.

Polkupyöräilijä putosi Suntiin Kokkolassa
Sama huomio tämänkin uutisen kohdalla. Vahinkoja sattuu jokaiselle, tämäkään ei ylitä mielestäni lehden uutiskynnystä.

Pitkämäki ja Ruuskanen kiskaisivat olympialaisiin
Tämän positiivisen uutisen luen mielelläni lehdestä. Varsinkin, kun en seuraa muualta mediasta karsintakilpailuja. Hauska verbivalinta otsikossa.

Pesä-Kiilat heitti pisteen hukkaan
Pilkkeelle pisteetön viikonloppu
Luen sattumanvaraisesti urheilusivujen otsikoita, juttuja en koskaan. Näiden otsikoiden kohdalla tosin tarkastin, minne se piste hukkui.  Miksi Pilke ei onnistunut nappaamaan pistettä.?  Urheilu on saanut maakuntalehdessä aika ison osuuden. Huomasin myös, että MM-kultaa oli suunnistuksessa voitettu sukuuni Saksassa.

Niitä kaikkein ikävimpiä uutisia en lukenut. Kuuntelen ne televisiosta. Kuultuna ne unohtuvat nopeammin heti seuraavana päivänä uusien uutisten alle.

9 kommenttia:

  1. Minäkin huomasin tuon korvajutun arleena ja muitakin ikäviä uutisia kuten Kemissä vai oliko se Kokkolassa kuolleen miehen ja mietin, miten nuo sensaatiot iskevät heti silmään.. Hyvät uutiset, jos niitä nyt uutisoidaan, jäävät aina kurjien ja synkkien varjoon. Perheiden traagiset kohtalot synkistävät taivaan ja vaivaavat omien huolten lisäksi pitkän aikaa. Toisaalta on hyvä tuntea myös iloa arkipäivän pikku hetkistä kuten jäätelön raikkaudesta kielellä, perhosen lennosta tai lapsenlapsen hymystä.. se on kuitenkin tällä kertaa enemmän sitä omaa todellisuutta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Omat arjen ilot menevät kaikkien niiden maailmalla pyörivien ikävien uutisten edelle, onneksi.
      On aihetta iloita joka päivä.

      Poista
  2. Hyvä kuitenkin etteivät lehdet julkaise kesällä vain uusintoja kuten muuan media: Joulukuusikauppa käynnistynyt vilkkaasti. tai Järvijäät jo varalllisen heikkoja Lounais-Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vaikka kesähelteillä olisi kyllä mukava lukea järvijäiden liukkaudesta ja kimaltavista hangista.

      Poista
  3. Asialllisia havantoja päivälehdestä. Uutiskynnyksen ylittävät aivan turhat uutiset. Minäkin "skannaan" uutispuolen aika nopeasti läpi. Olemme joskus jopa miettineet lehden perumista niin, että ainoastaan sunnuntai numero tulisi luettua. Siinä usein vedetään viikon uutiset yhteen ja siellä on paljon enemmän kulttuurillista antia. Ja paremmat sarjakuvat! P.S. Orkideaa kannattaa aina kuvata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhat kömmähdykset ovat arkipäivää, eikä niitä kannata vetäistä lehtien sivuille. Hoitakoon poliisi pahoinpitelyjutut eihän se meille kuulu pätkän vertaa.
      Meille tulee Hasari diginä ja nyt on käynyt niin, että joka päivä ei tule avattua koko lehteä. No ehkä syksyllä riittää aikaa paremmin.
      Orkideat ovat aina yhtä kuvauksellisia. Ajattelinkin, että mihin väliin ne saan tänne tökäistyä ja tähän ne nyt menivät.

      Poista
  4. Hauska uutinen tuo miesten Tupperware esittely.
    Nykyään tulee uutiset melkein luettua netistä.
    TV:n uutiset myös katsotaan ainakin kerran illassa. Pitääkin lähteä katsomaan viiden uutiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se oli oikea lehden ilopilleri. Tuollaista lukee ihan mielellään. Ensimmäinen miesten Tupperware-ilta oli uutisoinnin arvoinen.
      Meillä katsellaan iltaisin kaikki parin TV-kanavan uutiset tai mies katsoo, minulle riittää kumpiakin vain kerta.

      Poista
  5. Monesti on mielessä käynyt, että jos vain uutisten mukaan elämänkuvan muodostaisi, niin ikävän ja pelottavan kuvan saisi. Hävettävän juoruakkamaisiakin tuntuvat uutiset usein olevan. Enempi pitäisi olla hyviä, kannustavia ja rakentavia uutisia. Tuntui kuin Nokianaikaista menestystkin olisi uutisissa aina kyseenalaistettu, kuin kiitelty, noh´saatiinpa sekin nyt alas... Meillä ei taideta menestystä/menestyjiä sietää?

    VastaaPoista