maanantai 27. kesäkuuta 2011

Keltainen - kollaasi 40/2

TeeTee jätti lomailun ajaksi kuuden värin haasteen. Värit voi koota kollaasiksi joko kaikki kerralla tai vähitellen vaikkapa yksi väri kerrallaan viikoittain. Valitsin yhden värin jokaiselle kuudelle viikolle.
Tällä viikolla on vuorossa keltainen.
Ylin kollaasi koostuu keltaisesta ruususta. Alimman kollaasin  pääroolissa ovat akileijat, pukinparta ja suikeroalpi. Suikeroalpi kukkii parasta aikaa pihalla samoin akileijat.

13 kommenttia:

  1. Ylin kiepautus jatkumo äinpäin.
    Tykkään.

    VastaaPoista
  2. Upea ruusu neliö! Keltaiset ruusut ovat vieläkin lempiruusujani (hääkimppuni).

    VastaaPoista
  3. Lepis,
    Keltainen on turhaan vältetty väri kukissa, se on aurinkoisen hempeää.

    Liplatus,
    Ruusut ovat aina ihania.

    Unelma,
    Pukinparta kukkivana luonnossa oli sööttiä, pitihän se kuvata. Ja ottaa myös kollaasiin.

    kaari3,
    Hääkimppua ei voi unohtaa vuosienkaan päästä. Olisi mukava traditio ostaa vuosien vieriessä hääpäivänä hääkimpun kukkia
    Minulla olisi oranssiin vivahtavaa tumman pinkin punaista ruusua ja kieloja. Saakohan joulukuussa kieloja ?

    VastaaPoista
  4. Kaunista. Joukkoon olisi sopinut myös Arleenan kultaiset kutrit :)

    VastaaPoista
  5. hanne,
    Kiitos.

    Kutuharju,
    On pitänytkin selittää tuota kuvaani. Otin sen ihan itse WC:n peilin kautta ja tietysti valo kiiltää hiuksissa, jotka oikeasti ovat keskiruskeat, mutta nyt näytänkin kultakutrilta.

    VastaaPoista
  6. Kaunis samettinen pinta ruusuissa ja upea keltainen keto. Keltainen käy mihin vaan!

    VastaaPoista
  7. Onkos tuossa ylimpänä vain yksi kuva, halkaistna ja puolikkaat vaihdettuna?

    VastaaPoista
  8. sari,
    Kiitos. Kukat ovat aina kauniita

    Isopeikko,
    Yksi ruusu ja neljä kuvaa siinä on.

    VastaaPoista
  9. Vähän jälkijunassa katselen näitä kollaaseja, kun olin reissussa.

    Pidän tuosta ylemmästä, sen rytmi/leikkaus viehättää.

    VastaaPoista
  10. Nyt tuoksuvat keltaiset ruusut ja hehkuvat myös.

    VastaaPoista