lauantai 30. elokuuta 2014

Pihlajat

 Lauantai-iltapäivälenkki suuntautui puistoon. Syksy oli jo näkyvissä, kukat ovat jo kukkineet.
Pihlajat ovat täynnä kypsiä punaisia marjoja. Tulipa mieleeni, että voisin poimia marjoja. En näistä puiston puista, vaan metsästä. Lapsena poimittiin pihlajamarjoja myytäväksi teollisuuden käyttöön. Niistä keitettiin mehuja ja hilloja/hyytelöitä. Minun tekisi mieleni kokeilla pihlajamarjahyytelöä.
 
 Välillä tuuli jonkin verran ja sen huomaa tämän kuvan lehdistä. Tuuli on käännellyt niitä.
 Aikamoinen marjataakka tällä pihlajalla.
 Kauniin heleät punaiset marjat houkuttelevat lintuja, joten ennen kevättä on marjat syöty.
.Aurinko on jo laskemassa. Venetsialaisjuhlinta on meneillään.
 Kohta pärähtää musiikki soimaan. Illan pimetessä räiskyvät raketit taivaalle.

12 kommenttia:

  1. Joo, nyt jo kuuluu pauketta, vielä ei näy mitään ihanaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raketteja paukkui ja levisi taivaalle keskiyöhön saakka

      Poista
  2. Onpas neloskuvasi upea! Minä rrrrakastan pihlajia. Ja niitäkin on monensorttisia.

    Pihlajanmarjahillo ei ole mun juttuni, mutta just nyt tekisi niin mieli omenapiirakkaa vanhanajanvaniljakastikkeella.

    Meillä on täällä Keski-Suomen saarella ihanan rauhallista eikä kuuluu muuta kuin hiljaisuus. Toivottavasti venetsialaiset eivät löydä tänne, sillä uudella vuodessakin on jo kestämistä.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihlajat ovat kauniita sekä kukkiessaan että marjaisina. Kukkien tuoksu on myös intensiivinen.
      Pelkästään vain pihlajanmarjoista tehty hillo on voimakasta, mutta hyytelö liharuokien kanssa on ihan ok.
      Venetsialaiset ovat mielestäni yleistyneen muutaman vuosikymmenen aikana, mutta täällä ikolla niitä kai enimmäkseen juhlitaan.
      Samaa sinne.

      Poista
  3. Äitini tapasi valmistaa pihlajanmarjaporkkanahyytelöä,
    se maistui ihanalta paahtoleivän päällä.
    Venetsialaisten juhlinta on jo alkanut myös täällä saaristossa,
    omakin tulemme valaisee pimenevää iltaa.
    Tunnelmallista muinaistulien yötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanan lisääminen pihlajamarjojen kanssa kuulostaa hyvältä. Pitääpä kokeilla sitä yhdistelmää.
      Näinhän se kesän päättyminen juhlistettiin ennen, ei mitään rakettisadetta tarvittu eikä sambailua.
      Samaa sinne.

      Poista
  4. Pihlaja on kyllä kaunis värintuoja marjoineen - ja pihlajanmarjahyytelöä en itse ole koskaan tehnyt - sitä menee niin vähän, että olen ostanut valmiina.
    Meillä kasvaa kotipihassa pihlajaa ja yksi puista on sopivasti juuri keittiön ikkunan takana - aamukahveja juodessa tänä aamuna Viirun kanssa ihasteltiin sitä värien paljoutta - ja kaikkia niitä pikkulintuja, jotka puussa ruokailivat.
    Hienoa muinaistulien yötä ja kesän viimeistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihlajat ovat kauniita puita. Niitä oli lapsuudenkotini laajassa pihapiirissä useita.
      Samoin sinne.

      Poista
  5. Melkoisen kirpeää tulee pihlajamarjahyytelöstä, mutta jos tykkää kirpeästä, niin mikä ettei.Minulla taitaa olla vieläkin pakasteessa hyytelöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen, että joskus olen sitä tehnyt tai ostanut, varmaan jonkun liharuoan kanssa on syöty. Siitä on aikaa ja nyt iski nostalgia. Pitää kokeilla porkkanan kanssa pienellä määrällä

      Poista
  6. Pihlajanmarjahyytelöä saisikin tuon puun taakasta purnukan jos toisenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Tänä aamuna soi puhelin ja siskoni oli aamuretkellään poiminut minulle metsästä pienen erän pihlajamarjoja. Nyt saan yhden pienen purkillisen hyytelöä.

      Poista