keskiviikko 6. elokuuta 2014

Heijastus

Olin juuri aloittanut lounasta ruokailutilan pöydän ääressä. Katsahdin vastapäätä olevaan ikkunaan.
Edessäni näkyi talomme eteläpääty. Hetken oli ihmeellinen tunne katsella omia ikkunoita, juuri niitä ikkunoita, joista katselen sillä hetkellä ulos.

Kävin nostamassa säleverhot ylös, kaikki näkyi jo selkeämmin. Kuvaan heijastuu myös naapuritalon sinistä seinää. Kauniit värit, näyttää ihan taululta.
Ylimpänä oleva kaari-ikkuna on ullakkomme ikkuna. Tuon ikkunan takana vasemmalla on ullakkovarastomme, jossa on jotain tarpeellista ja myös tarpeetonta tavaraa. Syksyn mittaan on aikomus käydä tavarat läpi, järjestää ja poistaa se tarpeeton, jota emme enää tarvitse.
Haaveilen tuon kaari-ikkunan taakse loft-tyylistä ullakkoasuntoa kattoikkunoineen.   Mielessäni olen jo suunnitellut, miten kaikki asumisen toiminnot varastoineen sovitetaan asuntomme katon yläpuolelle.
 
Nyt remontointimme keskittyy toiseen kohteeseen  Sovin tapaamisen rakennusinsinöörin kanssa huomiselle klo 10.00. Tapaamme ko asunnolla ja hän käy paikan päällä läpi suunnitelmamme, joka jo hiukan muuttui alkuperäisestä. Kun kävin asunnossa eilen, huomasin, että piirrustukset ja toteutus eivät ole yhtä. Joudun luopumaan hallieteisen komerorivistöstä. Oviaukkojen sijannin takia komeroita ei voi asentaa kuin kahden komeron verran.
Kun tarkastelin ja pyörittelin pohjapiirrustusta keksin, että kylpytilan laajennusosan viereiset komerot kannattaa purkaa pois ja ehdotan insinöörille, että tilalle rakennetaan vaatehuone. Siihen saadaan hylly- ja tankotilaa aika reippaasti komeroihin verrattuna.
Ensi viikolla pitäisi saada taloyhtiön hallituksen lupa muutostöille ja sitten rakennuslupa vetämään.

5 kommenttia:

  1. Hienot heijastukset. Ymmärrän ensihämmennyksesi, taisi olla erittäin kirkas ilma. Et vain ole aikaisemmin sattunut huomaamaan, mutta nyt näet tuon heijastuksen joka kerta kun sää sallii. (Silmäsi aukenivat)
    Onko tuo koko keltainen talo teidän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satuin sopivasti istumassa juuri vastapäätä ja heijastus edessäni. On se varmaan ollut aikaisemminkin, en ole niin noteerannut.
      Ei ole yksin meidän tuo talo, toisessa päässä asuu nuoripari ja heillä on pieni tyttö. Ovat jossain vaiheessa muuttamassa omakotitaloon. Alhaalla eka kerroksessa on pankki.

      Poista
  2. Upea kuvasarja. Olen aina rakastanut ikkunoita ja sälekaihtimia. Hyvät heijastukset.

    VastaaPoista
  3. Arleena, siis olette muuttamassa siitä ihanasta asunnosta pois?

    VastaaPoista