perjantai 24. helmikuuta 2012

Onnellinen mies


Akseli on onnellinen mies, joka elämänsä aikana ei ole mielestään kokenut suuria vastoinkäymisiä eikä pieniä takaiskuja. Ne Akseli osaa kääntää aina voitokseen. Kun vaimo joskus tuhahtaa, miten voitkin olla noin sinisilmäinen. Akseli vain vastaa, ruusunpunaisten silmälasien läpi näkee kaiken paremmin.

Eräänä hyvin pimeänä lokakuun iltana Akseli ajeli hyräillen kotia kohti. Yhtäkkiä, ennalta arvaamatta syöksyi iso uroshirvi tielle. Akseli yritti jarruttaa, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Hirvi lysähti auton konepellin päälle ja jäi siihen makaamaan. Airback laukesi  ja Akselilla oli vaikeaa saada puhelin käteensä. Hän onnistui kuitenkin. Poliisit tulivat tuota pikaa paikalla ja kyselivät, kuinkas täällä jaksetaan.  Akseli hätäili, miten hirvelle on käynyt, elääkö vielä.
Auto meni lunastuskuntoon. Akseli ei ollut moksiskaan. Hyvä, että kolari sattui, olikin jo aika vaihtaa vanha rötiskö uuteen, Akseli lohdutteli sairaalapetistä huolestuneita ystäviään.

Toinen tapaus sattui kylmänä pakkasyönä.  Ulkoa kuuluva ritinä herätti Akselin kesken makeinta unta. Akseli riensi ikkunaan, varastorakennus oli ilmiliekeissä. Akseli näppäili  hätäkeskukseen, saisiko palokunnan paikalle täällä palaa. Pillit ulvoen punaiset autot kiitivät pihaan. Mitään ei ollut enää tehtävissä paitsi jälkisammutus.
Vaimo laskeskeli, mitä kaikkea varastopalon mukana meni.  Polkupyörät, sukset, piironki, kaksi pakastearkkua täynnä syksynsatoa, takkapuut, talon työkalut ja lumikolat.
Akseli toppuutteli, älähän nyt murehdi. Onhan meillä vakuutus, joka korvaa. Rakennan uuden ja isomman. Myöhemmin Akselille selvisi, että varastorakennus oli alivakuutettu. Väliäkö sillä, sehän oli jo loppuunkulutettu.

Kuten meille kaikille niin Akselillekin sattui  pieniä takaiskuja.  Akseli oli jo yli kaksikymmentä vuotta käyttänyt samanmerkkistä keltaista vessapaperia. Se oli kaikkein parasta, kestävää, pehmeää ja sillä pyyhki hyvin. Kunnes eräällä kauppareissulla Akseli jähmettyi vessapaperikasojen äärelle. Hän seisoi kymmenen minuuttia etsien katseellaan sitä ainoaa oikeaa keltaista vessapaperia.  Ei sitä ei ollut.  Akseli oli vaikean valinnan äärellä. Oli vain valkoista kaksin-, kolmin- ja nelinkertaista.  Tuumailun jälkeen Akseli ajatteli, että nelinkertainen on lähinnä entistä paperia.
Vaimo ilahtui kovin, vihdoinkin  saatiin valkoista vessapaperia. Se sointuu niin hyvin vessan valkoisiin kalusteisiin. Akseli oli hieman hiljainen eikä ottanut osaa tähän iloon. Kun hän ensimmäisen kerran käytti  nelinkertaista, se tuntui ihan yhtä hyvältä kuin vanha keltainen.  Kolmannen kerran jälkeen Akselin oli pakko myöntää, että keltaisen loppuminen olikin hyvä asia.  Nyt Akseli ostaa seuraavat kaksikymmentä vuotta parasta nelinkertaista ja valkoista vessapaperia.

Akseli on onnellinen mies, joka muuttaa onnettomuudet epäonnettomuuksiksi. 

20 kommenttia:

  1. Kauneus on katsojan silmässä ja onnellisuus korvien välissä. Tämä oli valoisa pakina ja antoi ajattelemisen aihetta. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ihana pakina! Onnettomuuksien muuttaminen epäonnettomuuksiksi on kyllä taito:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on taito ja luonne, ne kypsyttävät onnettomuudetkin parhain päin

      Poista
  3. Onnellinen hän joka ei jää murehtimaan epäonneaan. Sillä asenteella pääsee pitkälle. Naapurin miehellä oli tapana sanoa: ei haittaa vaikka vähn haittaa. Akselilla on asennetta esikuvaksi asti.

    Tottumus on toinen luonto, sanotaan myös ja sikäli ymmärrän Akselin hämmennystä, kun keltaisen paperin tuotanto oli lopetettu. Mutta sekin tappio kääntyi lopulta voitoksi.

    Lauantaiaamuuni toit hymyn. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akselin asenteella elämä hymyilee kaikesta huolimatta.
      Tottumuksista on hyvä luopua ja estottomasti kokeilla jotain uutta.

      Mukava piristää päivää, siitä elämä pitenee

      Poista
  4. Ihana pakina... Akselilla on kaikki hyvin, kun hän omistaa ne ruusunpunaiset lasit. Kaipa vaimokin on jo tottunut Akselin positiiviseen luonteeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaimot ovat mielissään, kun miehet ovat aurinkoisen onnellisia.

      Poista
  5. Ihana! On hyvä omata suhteellisuuden tajua ja sitä kautta asennoitua elämän vastoinkäymisiin. Äitini tapasi todeta jonkun kotona sattuneen vastoinkäymiseen, että "kaatuuhan niitä valtamerilaivojakin".
    Itsekin olen oppinut myös jättämään murehtimisen ja keskittymään vain korjaamaan mahdollisimman pian sattuneen. Jos joku asiaan liittyvä paperi on sattumoisin hukassa, en kovin kauan anna sen häiriä, vaan etenen tavalla tai toisella asian valmiiksi saattamiseksi.
    Ja ne asiat joille ei itse mitenkän voi on parasta ymmärtää ja vain hyväksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivinen asenne on paikallaan, saman sanonnan olen minäkin kuullut useasti ja myös sen sanonut usein. Ei kannata jäädä murehtimaan, se ei auta mitään. Täysillä eteenpäin.
      Nautitaan elämästä.

      Poista
  6. Elämä on niin paljon helpompaa kun sitä katsoo positiiviselta kantilta. Asioita ei aina voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan voi. Akselilla on se taito. Kiva pakina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, asiat on hyväksyttävä ja huonot sellaiset on käännettävä paras puoli päällepäin.

      Poista
  7. Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin.

    Kiitos pakinasta.

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana tarina ja Akselihan se vasta olikin oikein tosi upea mies. Aina positiivisuutta löytyi, oli asia sitten mikä hyvänsä!
    Vessapaperikin, loppujen lopulta oli hyvää valkoisena!

    VastaaPoista
  9. Akseli on Hannu-hanhi. Sunnuntai-lapsi. Niitä on, minun poika on vähän semmoinen, kaikki on kääntynyt aina hyväksi. tämä tarina on siitäkin hyvä, että se näyttää meille lukijoille, kuinka paljon asenteilla on merkitystä. Kun vaikeitakin asioita katsoo uudelta näkökulmalta se voikin olla vain hyväksi. Ihan aina ei näin ole, mutta ei nyt niistä, tämä pakina on todella OPTIMISTISEN HYVÄ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastoinkäymiset on vain käännettävä voitoksi. Murehtiminen ei auta, eteenpäin on mentävä.
      Kiitos.

      Poista