sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Jotain pientä uudistusta

Vähän ennen ukkosrytinöitä ja kaatosadetta puuhastelin pihalla. Perkkasin kaikki  jo luupahtaneet päivänkakkarat roskiin. Tai oikeastaan nyt ensiksi isoon muovispussiin, jossa ne saavat maatua ja litistyä  olemattomiin ja sen jälkeen roskiin.  Poimin kukkia maljakkoon, viimeiset sinipallollaukat ja mukaan vielä heiniä. Kuvasin tarkoituksella kukkamaljakon vähän vinoon, että kukat mahtuvat mukaan.
Sovittelin uusia valkoisia pellavatyynyjä, yhdistin niihin viime kesäisiä mustavalkoisia puuvillatyynyjä. Sain taas inspiraation  luonnosta. Siellä on nyt värejä yllin kyllin, joten sisälle kaipasin väriniukkuutta. Olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin tämä muutos, mutta parempi nytkin kuin ei milloinkaan.
Olohuonekuvat on otettu eri aikaa ylin päivällä, kun auringonvalo siilautuu vihreiden puiden läpi olohuoneeseen. Alin taas aivan äskettäin, kun sateen jälkeen oli aurinko pilvien takana ja lampuissa sisällä piti olla valot. Samat sohvat, mutta toinen sohvanurkka ja edessä pienempi sohva.
Valkoiset pellavatyynyt ovat isot 60x60, hyvä koko loikoiluun. Jäin pähkäilemään vielä pitäisikö pienemmällä sohvalla olla 50x50. Vaihdan huomenna, jos se tuntuu sopivammalta.
Sininen laukka lähempää.

12 kommenttia:

  1. Samaa mieltä. Ihanan selkeää ;)

    VastaaPoista
  2. Viileää, tyylikästä. Toivottavasti ukkosilmat ovat takanapäin tältä erää.

    VastaaPoista
  3. Elisa,
    Selkeähkö on tyyli, josta pidän. Totuuden nimessä on sanottava, että ein kaikki ole aina tiptop järjestyksessä.

    Sirkka,
    Nyt ei kuulu jyrinää, mutta kun helteet jatkuvat, niin välillä kyllä jyrisee.

    VastaaPoista
  4. Täällä ei ole ukkostanut, ei satanut.
    Joten eipä ole tullut oltua yhtä ahkera kuin sinä!

    VastaaPoista
  5. Vaalea raikkaus näyttää tosiaa kesällä sisällä paremmalta kuin mikään väriloisto. Teillä on mukavan viileän ja rauhallisen näköistä.

    VastaaPoista
  6. Raikasta uudistusta! Tyynyillä saa niin paljon aikaisekisi ja kevyesti. Todella kauniita tyynyjä olet löytänyt.

    Ethän loukkaannu jos muistutan mieliin, että kasvit vain mätänevät muovipussissa. Tosin, jätit varmaankin pussin suun auki maatumista edistääksesi.

    VastaaPoista
  7. Kauniin ja rauhallisen näköistä sisustusta :)

    VastaaPoista
  8. Viehättävän sievää ja raikasta. Selkeälinjaista.
    Ukkosilmoja ei ole kohdalleni osunut lainkaan. Viime viikon helle ohi ja nyt on viileää, vain reilun kymmenisen astetta. Kesää silti.

    VastaaPoista
  9. SusuPetal,
    Miten siellä on sateelta vältytty. Sade teki kyllä maalle hyvää.

    Unelma,
    Kiitos.

    Katriina,
    Piti vähän muutta värejä, kun ikkunasta pursuaa puiden vihreys sisälle asti.

    Lepis,
    Valkoinen pellava on kaunis materiaali.

    En loukkaannu, itseasiassa muovipussi oli iso Magiksen Puppy-pussi ja levällään auki. Mies on tänään kiikuttanut sen roskiin.

    Mimi,
    Kiitos.

    aimarii,
    Siellä on ihanan viileää. Täälläkin on tänään ollut puolipilvistä ja raikas tuuli kierii pihapiirissä. Mutta hellettä taas luvassa

    VastaaPoista