maanantai 9. elokuuta 2010

Vartiovuorenmäki

Turun näkyvin kukkula on Vartiovuorenmäki. Kukkulan laella oleva Tähtitorni näkyy kauas yli kaupungin keskustan. Suunnistamalla kohti tornia  noustaan ylös Vartiovuorenmäelle, joka on laaja vihreä puisto. Puistossa on yli sata erilaista puuvartista kasvilajia. Hieno ulkoilualue keskellä kaupunkia. Tosin tänään sunnuntaina tapasin puistosta vain kaksi piknikretkeilijää. Puiston laidalla on Turun Kesäteatteri, jonne kulki lapsia vanhempineen alkavaan näytökseen. Tästä noustaan vielä ylemmäs ja tullaan kukkulan huipulle Tähtitornin pihaan.





















Edessä on pyöreä rakennus, jonka suunnitteli C L Engel ja se valmistui 1819. Observatoriona rakennus toimi vain 12 vuotta, jolloin observatorio siirtyi Helsinkiin. Rakennus jäi pariksi vuodeksi tuumaustauolle, kunnes 1836 siinä aloitti toimintansa Turun ruotsinkielinen merenkulkukoulu. Se toimi vuoteen 1967. Sen jälkeen mietittiin kauniille rakennukselle uutta käyttöä. Rakennuksessa toimivat merenkulun ja turkulaisen tähtitieteen museot. Sinne sijoitettiin myös professori Yrjö Vaisalan kokoelmat. Tähtitorni tyhjentyi Forum Marinumiin ja Turun Taidemuseo siirsi remontin alta taidenäyttelynsä vv 1999-2005 tähän kauniiseen rakennukseen. Jälleen jäivät tilat tyhjilleen. Pari vuotta ihmeteltiin, kunnes 2007 Åbo Akademi osti rakennuksen. Se  tulee toimimaan taidegalleriaosaston toimistona. Tähtitornista muistuttaa enää katolla oleva sininen tähtipallo.
 Pihalle noustaessa mäessä on tämä kaunis pieni rakennus, jonka nurkissa komeilevat kalat.
Komeat näkymät avautuvat yli keskustan kauas lähiöihin saakka. Lieneekö taustalla Raisio.
Tämä näkymä on kohti toista kukkulaa Puolalanmäkeä. Taustalla häämöttää Turun Taidemuseo.
Jätämme hyvästit Tähtitornille, joka olemassaolonsa aikana ei avaruuden tutkimuksessa ole saanut olla mukana kuin pienen tovin. Unohtuuko tämä kaunis rakennus ja ympäröivä puisto vain läpikulkupaikaksi. Jääkö torni vain maamerkiksi, jota ihaillaan kaukaa maisemaan piirtyvänä hienona rakennuksena. 

15 kommenttia:

  1. Olen lapsena käynyt muutaman kerran tuon pyöreän talon sisällä. En muista juurikaan paikasta mitään, se ei lasta niin kiinnostanut.

    Muistelisin, että joskus 70-luvun lopussa oli tarkoitus kaavoittaa asutukseen osia tuosta puistosta. Siitä syntyi jonkinlainen kansanliike, pro Vartiovuori. Sitä en muista, miten taistelussa kävi, mutta ei se kamalan täyteen rakennetulta nykyään näytä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis vanha rakennus ja vehreä puisto.

    VastaaPoista
  3. Kaunis on. Eipä ole tullut käytyä tuolla. Täytyy pistää korvan taakse muistiin.

    Turkuunhan on tulossa uusikin pyöreä talo, siihen sisääntuloväylän varteen. Mitäköhän siellä tullaan tutkimaan?

    VastaaPoista
  4. Avaruuden mittakaavassa kaikki hetket ovat piäniä. Ja matkatkin maan päällä :)

    VastaaPoista
  5. SusuPetal,
    Vasta kymmenisen vuotta Turussa olleena en näe mielestäni, että puistoaluetta olisi otettu asuinrakentamiseen. Ei ainakaan sieltä Luostarimäen puoleiselta sivulta.

    Kävin tornissa sisällä silloin kun siellä oli evakossa Turun Taidemuseo näyttelyineen. Mieleeni jäivät kauniit tilat ja hieno näköala yli Turun. Sopisi edelleen tähän tarkoitukseen, mutta kai sinne kulkeminen on liian vaivalloista, paljon kiipeämistä.

    Famu falsetissa,
    Kaunis paikka tosiaan.

    lepis,
    Minua kiehtoisi mennä katselemaan ja laskemaan ne 100 puuvartista kasvia.

    Jos tarkoitat rakenteilla olevaa rakennusta Tuomaan sillan kupeessa Helsingin puoleisessa päässä, niin siihen on tulossa opiskelija-asuntoja.

    VastaaPoista
  6. isopeikko,
    Niin taitaa olla 12 vuotta 200-vuotta vanhan rakennuksenkin käyttötarkoituksissa.

    VastaaPoista
  7. Kaunis tuo tähtitornin rakennus..
    Pääsispä sisälle..
    kauniita maisemia sieltä kaupungille ja kauemmaksikin...
    Tuttuja minullekkin.,

    VastaaPoista
  8. Mikä tuo pieni kala rakennus oikein on? Olen yrittänyt saada siitä tietoa, mutta ei löydy. Ajattelin sen olleen sellainen yksityinen tila jossa tähtiharrastajat saattoivat tehdä laskelmiaan ja tähyillä taivaalle.

    VastaaPoista
  9. Kaunis vanha rakennus;sopisi hyvin kahvilaksi.Puistokin näyttää kauniilta,tulee hieman Helsingin Kaivopuisto tuosta mieleen.

    VastaaPoista
  10. hanne,
    Nyt on sisäänpääsy kyseenalaista, jos on toimistokäytössä. Harmi.

    Ari,
    Tuon pienen rakennuksen käyttötarkoituksia minäkin mietin, missään ei ollut siitä kerrottuna mitään.
    Olisiko vain lopultakin pelkkä varastorakennus, mutta kaunis se on.

    Yaelian,
    Kaunis puisto ja rakennus samoin. Nyt rakennus on varakkaan Åbo Akademin omistuksessa ja yleisöllä ei ole mitään asiaa sinne - kai.

    VastaaPoista
  11. Tähtitornin rakennus oli muuten vielä viime vuonna Turun tiedeakatemian sekä Hollannin suurlähetystön käytössä.

    VastaaPoista
  12. Ensimmäisestä puistokuvasta ja tähtitorninmäestä tuli tietty mieleen vastaava paikka Helsingissä, Kaivopuisto, monet kerrat on sitä Kaivarin mäkeä talsittu huipulle ja ihailtu laajalti eteen avautuvaa rantaa. Turusta olen nähnyt vain pienen siivun, paitsi: sinun blogissasi aika isonkin siivun!

    VastaaPoista
  13. Ari,
    Se kuulostaa mukavalta etteivät Taidemuseon jälkeen tilat ihan tyhjillään ole olleet.

    Kutuharju,
    Uskoisin, että Kaivopuisto on huomattavasti vilkkaampi kuin Turun Vartiovuorenmäen puisto.

    VastaaPoista
  14. On siellä Turussa vaan niin ihania kukkuloita ja kauniita rakennuksia.
    Kiitos tästäkin postauksesta.

    VastaaPoista
  15. Tuttuja seutuja lapsuudesta ja nuoruuden ajoilta! Olen lapsena viettänyt paljon aikaa Vartiovuorenmäellä Aaltosen puistotädin huomassa. Kävin myös pianotunneilla hänen kotonaan. Muistoja.....

    VastaaPoista