perjantai 4. kesäkuuta 2010

Possu, josta kasvoi sika

Se oli huhtikuun 13. päivä, kello oli  hieman yli puolen yön, tarkalleen sanottuna seitsemän minuuttia yli 12. Sillä hetkellä syntyi pullea tasasuhtainen possu, jolla oli saparo hyvin kippuralla. Emäntä auttoi possun maailmaan ja tarkasti, että kaikki sorkat olivat kunnossa, silmät auki, kärsänpää tasainen ja sieraimet puhtaat. Hengitys oli tasaista ja saparo kippuralla. Saparo kertoo heti possun henkisen kunnon, jos se sojottaa suorana possulla on vakava trauma eikä sen elämä tule olemaan onnellista.

Viikon kuluttua syntymästä possulla oli nimipäivät. Nimi oli valittu huolella, olihan possu kaunein koko kymmenpäisestä pesueesta. Possusta tuli Jade, viitaus jalokiveen ei ollut aiheeton. Jadella oli hyvä ruokahalu ja se sai riittävästi maitoa juodakseen äidiltään. Jadesta tuli hyvätapainen. Röhkäisemällä se tervehti kaikkia kotikarsinansa lähelle tulleita. Kun vatsa oli syöty täyteen se röhkäisi kiitokset. Jos ruoka maistui erinomaiselta, se röhkäisi kiitokset kesken ruokailunkin. Pesueen muut possut olivat Jadelle hieman kateellisia, mutta se ei Jadea huolettanut. Hän ystävystyi heti ensimmäisen elinkuukautensa aikana perheen lapsiin.

 Kun kesä koitti, Jade oli jo muuttanut kotikarsinastaan  omaan karsinaansa. Painokin oli noussut kiitettäävästi, Jadesta oli tullut pehmeänpyöreä.  Eräänä päivänä, kun ruoho oli jo pitkää ja maittavaa, Jade päästettiin ulos lasten kanssa leikkimään. Siitä Jade piti erikoisesti. Se röhki, vinkui ja juosta hyssytteli pitkin nurmikkoa. Tonki kärsällään juuria maasta ja naukkaili ruohoa suuhunsa. Päivänkakkaraniitty oli erityisen mukava.  Siellä Jade pyyhälsi kukkien keskellä saparo vipattaen. Hän löysi sieltä mansikkapaikan ja söi kaikki punaiset ja vihreätkin mansikat.
Mutta se annettiin Jadelle anteeksi, kun se oli niin mukava possu.
Jadella oli vaaleansiniset silmät, joita reunustivat valkoiset silmäripset.  Silmien katse oli viaton ja hellyttävä. Vaikka Jade tonki kukkapenkkejä ja sotki pihaa ei tuon katseen edessä voinut  olla vihainen.
 Koko kesän Jade eli onnellista possuelämää. Hän kävi jopa uimassa lasten kanssa hellepäivinä. Tosin Jade uskalsi polskia vain rantaveden mutakossa.

Tuli syksy, Jade siirtyi sisälle karsinaan. Usein iltaisin Jaden possunsilmästä tirahti kyynel, kun se muisteli ihanaa kesää ja vapautta. Jade söi ravitsevaa possun ruokaa hyvällä ruokahalulla. Hän pulskistui isäntäväen mielestä sopivasti ja lokakuussa Jade ei ollutkaan enää possu. Jadesta oli kasvanut sika. Vaikka Jade oli nyt sika, oli hän yhtä kohtelias ja seurallinen kuin ennenkin. Jade jopa ymmärsi puhetta.  Korvantaustan rapsuttamisesta Jade piti erikoisesti. Näinä rapsutushetkinä syntyivät hellyttävät keskusteluhetket. Jade keskittyi hyvin tarkasti kuuntelemaan. mitä hänelle kerrottiin. Hän vastaili röhkimällä joskus hyvinkin pitkään.

Oli jo marraskuun ensimmäinen päivä, kun Jadelle kerrottiin elämän päättymisestä. Jade sai kuulla, että paino oli saavuttanut nyt päätepisteensä ja Jaden on aika muuttaa täältä karsinastaan  sikojen taivaalliseen karsinaan. Jaden ei tarvitse pelätä lähtöä, kaikki on järjestetty parhainpäin.  Sinä lähtöpäivänä Jaden selkään lyötiin leima, jotta vieraat ihmiset tietävät mistä tämä sika tulee.

Jouluaattoiltana  eräässä talossa tuoksui sanomattoman herkulliselta. Uunista otettiin mehevä  kinkku. Se nostettiin keskelle pöytää. Talon rouva kertoi ruokailijoille, että kinkku on ostettu Kauppahallin lihatiskistä. Lihamestari oli kertonut, että kinkku on  Jade nimisen  onnellisen sian takajalan lantio.  Kinkku oli erittäin mehevää ja maistuvaa. Kaikki pitivät siitä.  Siitä Jade oli onnellinen taivaallisessa karsinassaan.

********

23 kommenttia:

  1. Hyvä tarina possun tiestä joulukinkuksi. Tulee mieleen miten lapsena maalla leikittiin possun kanssa,ja sitten järkytyin seuraavana kesänä,kun olikin eri possu,ja kerrottiin,että se viime vuoden possu syötiin jouluna...

    VastaaPoista
  2. Sian reitti ihmisten maaruun, osa sivuna, osa kinkkuna, jokunen kyljys ja kasleria, punsaakin saa ne jotka osaa laittaa :)

    VastaaPoista
  3. Yaelian,
    Minullakin on muistoja possuista, tosin ne olivat kesällä ulkokarsinassa eikä vapaana. Paitsi, jos pääsivät karkuun. Silloin oli aikamoinen homma saada ohjattua ne takaisin ulkokarsinaan.

    isopeikko,
    Punsasta en ole kuullutkaan. Miten sitä tehdään. Sylttyä meillä tehtiin sianpäästä

    VastaaPoista
  4. Saparotietoutta parhaimmillaan. Ja sait surullisesta lopustakin onnellisen, possu saavutti elämänsä tarkoituksen.
    Punsaa? Minäkin odottelen selitystä..

    VastaaPoista
  5. Niisk, kyllä vähän tuli ikävä possua.

    VastaaPoista
  6. Hieno tarina possun tiestä. Isopeikon kommentin osaan suomentaa, meilläkin se oli nimenomaan punsaa vaikka kovin harvat täälläpäinkään tuntevat tytinän (aladoobin) tuolla nimellä.

    VastaaPoista
  7. Hellyttävää! Punsa=syltty=aladoobi. Minun kotonani puhuttiin jälkimmäisestä. Mielestäni punsassa on isompia lihanpaloja kuin syltyssä:))

    VastaaPoista
  8. Sirokko,
    Saparo kertoo possun sielun elämästä.
    Tuossa demetrius jo kertoikin mitä se punsa on.
    Syltyksi meillä sitä sanottiin.

    Anskukka,
    Possun elämä oli ihanan onnellista ja sehän lohduttaa.

    Demetrius,
    Ja meillä se oli sylttyä. Kaupasta ostan sitä aladoopina, jota nimitystä myös käytettiin.

    Famu,
    Aladoopi eli lihajyytelö on maistuvaa meillä edelleenkin. Ruisleivän päällä se on tuhti pikku lounas.

    VastaaPoista
  9. Oli niin hellyyttävä tarina possusta että olisin melekein jättänyt sen kinkun syömättä.

    VastaaPoista
  10. Voi pientä possua ;-) Hyvä tarina! Taidan käydä tutustumassa tuohon pakinaperjantaihin tarkemmin. T. possufani

    VastaaPoista
  11. Olipa hyväntuulinen tarina. Ja ihanan onnellinen loppu : )

    VastaaPoista
  12. Toistakymmentä vuotta olen syönyt jouluna kalkkunaa. Possut ovat niin ihania, viisaita ja suloisia että melkein joudun alakulon aladobiin kun ajattelen että upottaisin hampaani niiden kinkkuun. Auts.

    VastaaPoista
  13. Rauni,
    Onnellisen possun loppu on antaa onnen makuhetkiä muillekin.

    Satu,
    Possut ovat suloisia ja hellyttäviä.

    sariw,
    Lopussa Jadelle sateli kiitoksia.

    Rita,
    Kyllä onnellisen kalkkunan paistikin hyvää on.

    VastaaPoista
  14. Meillä punsa oli hyydeloodaa. Jaden tietä joulupossuksi oli kiintoisaa seurata. Näinhän se menee.

    VastaaPoista
  15. Se ed kommentti oli minulta, sormi taas liikkuu nopeammin kuin ajatus.

    VastaaPoista
  16. Punsa ja syltty ja alatoopi ovat sukulaisia muttei ollenkaan sama asia. Tosin peikko luulee että punsaakin on yhtä montaa lajia kuin on tekijöitä. Linkki lehtijuttuun.

    VastaaPoista
  17. Meilläpäin syltty ja aladoobi oli kaksi eri asiaa, aladoobi hyytelöä ja syltty mitä-lie-haketta, kumpaakin tehtiin, kummastakaan en tykännyt. Ja otettiinhan siitä possusta verikin talteen, tehtiin veripalttua.

    VastaaPoista
  18. Tuli syyllinen olo...
    Alkoi ihan mietityttämään, että onkohan ihmiskunnan kehityksessä sittenkään niin kovasti edetty...

    VastaaPoista
  19. Kaanon,
    Lihahyytelöksi tänä päivänä kaupassa kutsutaan sitä mikä aladoopia ennen oli. Monta nimeä näyttää olevan.

    isopeikko,
    Hyvä että oikaisit, sukulaisia ovat jos possun lihamassasta on kyse. Pitää vielä lukea tuo lehtijuttu.

    Sirokko,
    Siitä onkin niin kauan sekä syltystä että aladoopista menevät jo nimet sekaisin. Mutta kumminkin possusta tehtyä.
    Ja verestä meilläpäin tehtiin kampsua se on verileipää, jota nimitystä en koskaan kotona kuullut mainittavan. Kampsusta taas keitettiin kampsukeittoa ja siihen tuli siansivukuutoita mukaan.

    Rita,
    Ei edetty ole eläimien hyvinvoinnin osalta, takapakkia on kaikki tämä massoittain tapahtuva eläinten lihoiksi kasvatus.

    VastaaPoista
  20. Ja vielä, kävin lukemassa isopeikon linkin takaa punsasta ja toden totta ei meillä ole punsaa koskaan syöty. Se on ollut sylttyä ja sianpäästä tehtyä.

    VastaaPoista
  21. Minäkin kävin oppimassa lihaherkuista ja totesin että punsaa meillä tosiaan syötiin.

    VastaaPoista
  22. Onnellisen possun tarina.
    Eläintä voi hoivata ja pitää hyvin inhimillistämättä sitä silti liikaa.
    Vaikka ei meillä koskaan omaa possua syöty, se pantiin teurastamon autoon ja ostettiin kaupasta kinkku.
    Ehkä me lapset olisimme syöneetkin, mutta isä ei voinut - sentään tuttua elukkaa.

    VastaaPoista
  23. Demetrius,
    Olikin hyvät ohjeet. Punsa on uusi asia minulle.

    MK,
    Meillä syötiin kauan sitten omaa sikaa, ammattiteurastaja tuli kylään ja paloitteli lihat. Siitä sitten tehtiin monenlaista.

    VastaaPoista