perjantai 18. kesäkuuta 2010

Kaunikki lehmien johtaja

Separaattorin pehmeä hyrinä oli kuin musiikkia. Verkkaisesti kampea kiertämällä alkoi hyrinän tahdissa erota siivilöidystä maidosta kerma ja maito. Kumpikin omasta putkestaan ne lirisivät astioihinsa. Kermaa huomattavasti vähemmän. Koneisto oli yksinkertainen, oli vaikea ymmärtää kuinka se osasi ottaa kerman erilleen.  Sen saivat aikaan sekä keskipako- että keskihakuvoima. Ne pyörittivät raskaamman eli kerman separaattorin yläosaan ja sieltä se lirui astiaansa. Maito taas alempana omaan astiaan.

Kaunikki oli länsisuomalaista rotua, nupo eli sarveton  lehmä. Sen nahka oli ruskea, ainoastaan otsassa oli kolmionmuotoinen valkoinen laikku. Sillä oli suuret, lempeät ja ruskeat silmät. Pitkällä karhealla kielellään se kiskaisi ruohotukun suuhunsa. Pitkä häntä taas oli kätevä kärpästen huiskimiseen. Kaunikin elimistössä valmistui maitoa joka päivä, se virtasi utareisiin, josta  maito aamuin illoin lypsettiin pois. Kaunikki oli viisas lehmä. Se oli  navetan lehmien johtaja. Kaunikki ymmärsi puheen, käskyt ja kutsut.  Talvella se synnytti vasikan, mutta se ei saanut pitää sitä omanaan. Parin päivän ikäisenä vasikka vietiin omaan karsinaan. 
Kaunikki eleli muiden lehmien tavoin talvet kytkettynä parressaan. Se odotti kovasti kesää ja vapautta. Kun ilmat olivat lämmenneet ja ruoho kasvanut syötävään mittaansa koitti vapaus.

Kettinkikiinnitykset avattiin ja lehmät laskettiin aidatulle laitumelle, jossa ne saivat olla usein yötkin. Kaunikki johti lehmien jonoa. Kukaan ei etuillut sen edelle.  Joskus nuoremmat lehmät hullaantuivat ja heittivät häränpyllyä häntä pystyssä. Kevät hurmasi hetken, mutta Kaunikki oli lujana. Vain katse niin kaikki palasivat kuuliaisesti jonoon.
Laitumella sai vapaasti kirmata koko joukon voimalla. Ensimmäisinä laidunpäivinä vapaus hullaannutti, ruoho tuoksui, aurinko paistoi ja mukana kirmasivat jo kärpäsetkin.

Aamuin illoin säännöllisesti samaan aikaan lehmät lypsettiin, maidot siivilöitiin tonkkiin. Oma tarve varattiin separoitavaksi. Aamulypsyjen jälkeen maitotonkat kärrättiin maantien varteen maitolavalle, josta maitoauto keräsi tonkat meijeriin. Maitotonkat palautettiin takaisin ja niissä oli tarvittava määrä kuorittua rasvatonta maitoa eli kurria vasikoille juotavaksi.

Nyt maidontuontalaitoksessa märehtii heinää satapäinen karja. Laitumella ne eivät kirmaile. Aamuin illoin lypsyautomaatit lypsävät maidot, joka johdetaan putkia pitkin suoraan tilatankkeihin. Tankkiautot imaisevat maidon joka toinen päivä mukaansa ja kuljettavat sen joskus pitkiäkin matkoja isoihin meijerilaitoksiin.  

Ison marketin maitotuotehyllyssä on kymmenkunta erilaista maitolaatua, lukuisa määrä jogurtteja, viilejä, kermoja, juustoja, voita. On laktoositonta, hylaa ja kalsiumilla terästettyä. Kaunikin aikaan ei osattu edes uneksia tästä runsaudesta, ei tarvittu hylaa eikä laktoositonta.
*******

24 kommenttia:

  1. Niin idyllinen kuva, kärrypolkukin on ruohottunut - ei ole lehmät kulkeneet tuota polkua moneen vuoteen.

    VastaaPoista
  2. Olipa eksoottista, kaupunkilainen kun olen. Taisin olla yli kahdenkymmenen, kun näin ensimmäisen kerran lehmän!

    VastaaPoista
  3. A nonyymi,
    Aikoinaan siitä lehmät kulkivat laitumelle - ei enää.

    SusuPetal,
    Harvinaista. Lehmät ovat tosiaan sympaattisia ja viisaita. Harmi kun lehmätkin on teollistettu, idyllit ovat haihtuneet tuhkatuuleen.
    Kai tämä on kehitystä, jossa pyörimme mukana.

    VastaaPoista
  4. Maailma muuttuu. Tarjonta luo kysyntää maitotuotteissakin :)

    VastaaPoista
  5. Ihana kirjoitus tuli niin lapsuuden kesät tätini luona mieleen heinäpeltoineen ja latoineen. Minulla oli pellolla aina tehtävänä laittaa seipäisiin tapit muiden latoessa heiniä seipääseen :)
    Kävin edelliseenkin postaukseen kommentoimassa :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis kuva ja mukava tarina. Separaattorin hurinasta muistui mieleen kun asuimme pappalassa ja äiti separoi maitoa. Kielellä tuntui äidin tekemän voin maku.. Kiitos tästä postauksesta.

    VastaaPoista
  7. Voi ihania muistoja... Meillä oli pieninä kunniatehtävä taluttaa mummon vasikat omaan hakaansa -- voi sitä riemua (varsinkin vasikoiden!)
    Mutta eikö Kaunikki ollut pikkuisen tiukkis kun ei sallinut lajitoveriensa vispata sorkillaan ja vähän jatsata ekan laidunpäivän kunniaksi!! (Pomot on tylsiä.)
    Laitumelle lasku on muuten sellainen näky -- se riemu -- että sen muistaa ikänsä jos on nähnyt: häntä suorana ja utareet hölskyen :D

    VastaaPoista
  8. isopeikko,
    Kyyntä kasvaa tarjonnan myötä, mutta ruoka-aineiden syöntimäärän vakion ratkaisee vatsa.

    Marie,
    Heinäteko olikin nyt taaksepäin muisteltuna mukavaa hommaa. Silloin tuntui aika tylsältä haravoiminen ja ladossa heinien polkeminen.

    Kaarnikka,
    Se voi olikin hyvää, itsetehty. Ja viilit miten ne maistuivat aivan erilailla kuin tänään. Näin ainakin muistini mukaan.

    Kutuharju,
    Kaunikki oli johtaja, joka tiesi että turvallisinta on ilakoida vasta laitumella. Myönnettävä on, että heti ensimmäisenä päivänä kun ulos mentiin meno oli aika riehakasta.

    VastaaPoista
  9. Tulipa tästä ihanasta tarinasta lapsuus mieleen, kerrontasi kuljetti minut muistoihin ja lainaan Kutuharjua, joka on nähnyt kun karja kevään ensimmäisenä päivänä pääsee laitumelle, ei voi sitä riemua unohtaa..

    Arvaappa kenellä on separaattori?

    VastaaPoista
  10. Hieno tarina. Tulee haikea olo, kun muistelee menneitä aikoja ja lypsylämmimtä maitoa.

    VastaaPoista
  11. Hieno pakina, täynnä ihania muistoja , nostalgiaa...
    Elin mukana tuon tarinasi kera omaa lapsuuttani..kiitos!

    VastaaPoista
  12. Sinä tallennat perinteitä oikein kirjaimellisesti ja mukavassa muodossa. Kuva on kuin suoraan lapsuudestani. Meillä ei ollut kotieläimiä, mutta talomme vierestä meni tuommoinen lehmitie laitumelle, jonne kylän lehmät kevällä ajettiin. Se oli suuri tapahtuma meillekin, käytiin avaamassa 'lypsymuijille' veräjiä ja saatiin namua palkaksi.

    VastaaPoista
  13. Tosi kaunis kuva, ja toi lapsuuteni niin mieleeni.
    Lehmien tuoksukin melkien nenääni tuli, ja lämpimän maidon...

    VastaaPoista
  14. Kaanon,
    Juu se laitumelle pääsy oli oikeaa ilottelua.
    Käytätkö separaattoria. Olisi aika mukava erotella täysmaidosta kerma ja kirnuta vaikka voita. Mutta saako sitä pastoroimatonta maitoa mistään enää.

    Unelma,
    Muistoista jotenkin innostuu, tulee hyvä ja turvallinen mieli. Osaa taas asettaa asiat tärkeysjärjestykseen.

    hanne,
    Joskus on hyvä muistella ja kerrata niitä onnellisia hetkiä.

    Sirokko,
    Kuva pakinassa oli ihan oikea paikka, mm tuota tietä kuljetettiin lehmiä laitumelle. Nyt kaikki on kasvanut melkein umpeen eikä lehmiä ole ollut muutamaan kymmeneen vuoteen enää.

    Harakka,
    Kiitos. On mukava muistella kultaisia aikoja.

    VastaaPoista
  15. Tuli mieleen mummolani aikoinaan. Ennen joka lehmälläkin oli oma nimi. Maidon menekki on suurta, mutta pientilalliset eivät pärjää, kun eläinten kasvatuksesta on tehdastuotantoa. Olisivatpa lehmät edelleen kotieläimiä! Hyvin kerroit.

    VastaaPoista
  16. Juuri tuollaista se oli.
    Miten jännittävä ja hauska olikin aina kevään ensimmäinen lehmien uloslaskupäivä, joukolla vahdittiin että ne osaavat laitumelle ja seurattiin niiden riemua.
    Ihanasti mieltä lämmittäviä muistoja!

    VastaaPoista
  17. marjaisa,
    Niin on lehmien perinteinen aika päättynyt. EU:n myötä ollaan siirrytty maidontuotantolaitoksiin ja navetat ovat enää kaukainen muisto.

    Mk,
    Mukava on tosiaan muistella niitä keväisiä päiviä, kun lehmät kirmasivat talven jälkeen kesälaitumille.

    VastaaPoista
  18. Ei ole Kaunikilla enää ulospääsyä, jossain sentään vielä onnellinen mullikarja lihoo ulkolaitumilla.

    VastaaPoista
  19. Minä jouduin viisivuotiaalleni hieman kaunistelemaan totuutta, kun hän halusi marketissa ottaa Arlan maidon (hienomman pakkauskuvioinnin vuoksi kai). Selitin, että otetaan ennemmin tätä ihan varmasti suomalaisista lehmistä tullutta maitoa, muistathan ne kaikki suloiset möllikät mitä on mummilamatkoilla auton ikkunoista nähty, mieti miten paha mieli niille tulee jos niiden maito ei sinulle kelpaakaan... Poika katsoi minua suurin silmin ja vaihtoi maitotölkkiä. :-)

    VastaaPoista
  20. Demetrius,
    Kyllä jatkumoa on. Mutta isossa mittakaavassa on meikäläisenkin rasvattoman moidontuotanto.

    Careliana,
    Ihana juttu maidon alkulähteistä. Lapsi muistaa tällaiset asiat ja luo aidon kotimaisen mielikuvan maidon syntyhistoriasta.

    VastaaPoista
  21. Ihana tuo vehreä "kärrytie".

    Ei suita nykyään joka lehmälle nimiä antaa, kun kymmenittäin niitä navetassa. Rekisterinumeroin ne nykyään varustetaan, kuin autot.
    Lapsena oli mukavaa olla mummolassa seuraamassa navetointia. Kesänavetta oli aivan ihanaa. Pelkäsin pienenä lehmiä, enkä isonakaan oikein oppinut niiden kanssa olemaan.

    VastaaPoista
  22. Voi miten ihana pakina! Tuli elävästi mieleen lapsuuden kesälomat huvilalla, kun joka ilta naapurista haettiin maito. Maidon haku oli meidän lasten tehtävä. Kotona maito kaadettiin isoihin astioihin, jossa se vietiin kellariin. Aamulla kerma oli noussut pintaan ja se otettiin erilleen. Maidosta tehtiin myös viiliä:viilikuppiin lusikallinen viiliä siemeneksi ja maitoa päälle. Lautanen kanneksi ja seuraavana päivänä viili oli valmista. Silloin ei tosiaan ollut laktoositonta, hylaa, ykkösmaitoa, rasvatonta ..... oli vain maitoa. Ja jokaisella lehmällä oli nimi.

    VastaaPoista
  23. Ei kovin lajinmukaista elämää nykyään. Nyyh. Mutta pienemmillä tiloilla suositaan edelleen laiduntamista.

    VastaaPoista
  24. Rita,
    Nyt on navetoista tullut teollisuuslaitoksia. Ja lehmillä tosiaan ne rekkarit.

    Ina,
    Just samoin tehtiin meillä viili, maito separoitiin. Kaikki maistui jotenkin paremmalta kuin nykyään.
    Eikä ollut laktoosi-ongelmia.

    Anja,
    Tosiaan, jos lehmiä on vain 10-20 ne laiduntavat

    VastaaPoista