perjantai 23. huhtikuuta 2010

Naurulokit keskustelevat

Äänekäs naurunräkätys kiirii pitkin joenuomaa. Naurulokit ovat saapuneet muuttoreissultaan. Komeaa ja sulavaa lentelyä ja syöksyjä saaliin kimppuun on mukava katsella. Muutama lokkipariskunta on pysähtynyt rannan kivetykselle juttelemaan. Sattumalta osuin paikalle ja jäin salaa kuuntelemaan naurulokkien keskustelua.

 - Moi, mietin tässä mihin päin lähtisin.
- Sama täällä. Aamiaisen jälkeen vain niin ramasee. Saalistin joesta maittavan kala-aterian ja nappasin vielä muutaman hyttysen kaislikosta.
- Oletko kuullut, meitä on moitittu Helsingissä. Olemme kuulemma Kauppatorilla saalistaneet ruokaa röyhkeästi jopa ihmisten käsistä ja kytänneet ruokaa, kun ihmiset jättävät tähteitä mihin sattuu. Tietysti olemme korjanneet tähteet suihimme.
- Kuulin siitä. Serkkumme harmaalokit päivystävät siellä enimmäkseen. Teemme kyllä aivan oikein. Meillä ei ole terveys- eikä paino-ongelmia  toisin kuin ihmisillä. Ihmiset syövät huvikseen kaikenmaailman roskaruokaa lihapiirakoita, rasvapossuja, jäätelöä, vaikka aivan selvästi terveys ei sitä sallisi. Monilla on rasittavaa ylipainoakin.
- Hei haloo, yritämme vain opettaa heitä oikeille ruokatottumuksille. On oikein ottaa terveydelle haitallinen roskaruoka pois. Ymmärtäisivät sen nyt.

- On meitä syytetty siitäkin, että pruikkaamme tahallamme ihmisten niskaan jätöksiä. Ei pidä paikkaansa. Pitää opetella väistämään.
- Hei haloo, eivät ihmisetkään päin toista kävele, vaan antavat tilaa. Täytyy huomioida kanssaeläjätkin muutkin kuin vain ihmiset.
- Väittävät vielä, että olemme kaatopaikoilla maanvaiva. Ei se niin ole. Ihmiset ostavat itse liikaa ruokaa. Ja sitten sitä kuskataan kaatopaikoille. Haitallisia metaanikaasujahan  niistä tulee. Uskoisivat jo. Teemme arvokasta työtä. Nappaamme sieltä ruokaa pois kaasuja muodostamasta.  Vaikka meitä paljon onkin ei suinkaan tarpeeksi asti  kaikkea ruokajätettä syömään.
- Hei haloo, ostaisivat ruokaa senverran jonka jaksavat syödä. Olisivat viitseliäitä ja kompostoisivat tähteet mullaksi eikä kaatopaikkojen rasituksesksi ilmakehää pilaamaan.

- Oletko kuullut, että Teerijärvellä meistä on ollut erityistä haittaa. Kuulemma meluhaittaa. Olemme nauraneet liikaa. Kuinka hiljaista luonnossa pitää olla, jos naurukin rasittaa. Rasittaakohan se linnunlaulukin.
- Hei haloo, pysähdymme sinne kauniille järvelle. Etenkin kun ruokaa on yllinkyllin turkistarhojen liepeillä saatavilla. Oikeastaan puhdistamme ympäristöä haisevasta kalamuussista.

- Mulle kävi hyvä tuuri. Kiertelin tuolla Halisten omakotialueella. Äkkäsin korkealta kilometrien päästä, että sen valkoisen rapatun talon nurmikolla oli perkattu kaloja ja perkuujätteet olivat vielä maassa. Muutamassa sekunnissa syöksyin kaverin kanssa ja napattiin jätteet suihimme. Olisit nähnyt emännän ilmeen, kun se ihmetellen etsi perkuujätteitä.
- Hei haloo, me siistimme paikkoja eikä jätetä ruokaa mätänemään.

 - Nyt on lähdettävä. Tulihan tässä taas paranneltua maailmaa. Heippa vaan.
- Minä jään hetkeksi uiskentelemaan  ja ihailemaan kevätmaisemia.

Mä olin ihan että haloo. Näin viisas voi naurulokki olla.
*********
Pakinaperjantai 178.haaste- Mä olin ihan että haloo

24 kommenttia:

  1. Viisaita lokit puhuivat, mutta sittenkin -en vaan tykkää, kun ne syöksyvät munkkini kimppuun, eikä valkoinen ruiskaus mustassa takissa ole kivaa!

    VastaaPoista
  2. No olipa hyvä että pysähdyit lokkeja kuuntelemaan,oli ihan mielenkiintoista kuulla mitä heillä oli sanottavaa,mutta kuitenkin,en minäkään tykkää kun yrittävät hyökätä herkkupalan(siis minun)kimppuun.

    VastaaPoista
  3. SusuPetal,
    Munkissa on kaloreita ja lokit sen tietävät mikä parasta ihmiselle on.
    Et siis muistanut väistää pruiskauksen alta.

    Yaelian,
    Ne ovat oikeita herkkusuita ja tietävät kuka saa syödä niitä ja kuka sitten taas ei.

    VastaaPoista
  4. Olipas hieno ja opettavainenkin pakina.
    No, mua ei lokit ole haitanneet yhtään, vaikka tulevatkin meiän pihaan hakemaan ruokaa, jos pikkulinnuille sitä laitan, mutta olen viisastunut, laitan lokeille erikseen,eri paikkaan, niin pikkulinnut saavat syödä rauhassa.
    Meillä onkin ihan oma ikioma lokki,sellanen oikein isolokki,ja se tulee aina puutarhaamme istumaan ja odottaa hiljaa ja kiltisti, kun kesällä grillataan.
    Sitten loput, mitä jää, niin heitetään sille, mitä ei koiralle voi antaa.
    Ja kaikki syö, eikä edes pidä meteliä.
    Ja kyllä tiiän, että jossain paikoissa voi lokit olla riesanakain, mutta , mutta, lukekaa kokonaan pakina, niin tiette,miks ne pitää niin kovaa meteliä ja häiritsee teitä!
    Olipas todella hieno pakina!

    VastaaPoista
  5. Hauska pakina, ja ainakin toinen puoli taisi olla totta!

    VastaaPoista
  6. Meluhaittaa järvillä, hei haloo tosiaan. Hyvin kuuntelit ja kerroit.

    VastaaPoista
  7. Viisaita lokkia olet seuraillut..
    kuvat ovat hienoja..
    tarian opettavainen..
    Tavallaan tykkään lokkien kirkunnasta..se on kaihoisa kutsu , jotenkin surullinen..

    VastaaPoista
  8. Zilga,
    Lokit osaa tarinatkin

    Harakka,
    Olet oikeassa, pakinasta selviää syyt miksi lokeista on riesaa ja riesan aiheutamme me ihmiset ei lokit.

    Elisa,
    Ei vain toinen puoli, vaan koko tarina on totta.

    Demetrius,
    Sitä minäkin.

    hanne,
    Minua eivät naurulokin naurut eivätkä muutkaan lokin äänet haittaa päinvastoin, kuuntelen mielelläni.

    unelma,
    Kiitos.

    VastaaPoista
  9. Opettavainen tarina, tarkasti kuuntelit!

    VastaaPoista
  10. Lintuperspektiivi on tosiaan erilainen!
    Ehkä niitä tosiaan kannattaisi joskus kuunnella tarkalla korvalla.

    VastaaPoista
  11. Kaanon,
    Ihminen tekee ratkaisut vain omasta näkökulmastaan, kannattaisi miettiä syitä eikä vain seurauksia.

    Mk,
    Syiden miettiminen on kokonaan unohtunut ainakin lokkien kohdalla

    VastaaPoista
  12. Kannattaa kuunnella, viisaita ne taas juttelivat, meilläkin kurre jutteli mulle, ihmetteli mihin oli pähkinäpiilot hävinneet.

    VastaaPoista
  13. tia,
    Kuunnella kannattaa aina, eläimet ovat viisaampia kuin arvaammekaan.

    pioni,
    Totta.
    Harakkaa kuuntelen myös, silläkin on asiaa, keikkuu kaverinsa kanssa joka päivä pihapuussa.

    VastaaPoista
  14. Lokit ovat sopeutujia. Siinä sitä viisautta tarvitaan.

    VastaaPoista
  15. Osuitpa kuulemaan viisasta keskustelua!

    VastaaPoista
  16. isopeikko,
    Viisautta ihmisiltä tarvitaan.

    Rita,
    Lokit tietää, ihmisille se on hieman vaikeampaa.

    VastaaPoista
  17. Ihminen on niin kummallinen. Lintujen äänet häiritsevät, mutta samaan aikaan saa järvillä pöristellä ties millä härveleillä. Hienosti kuunneltu, lokkien kanta asioihin!

    VastaaPoista
  18. Hyvä kun annat lokeillekin puheenvuoron. Kääntää ajatuksia - terveellisesti.

    Lokit ovat mestareita siivoamaan - ja sotkemaan. Juu, ja ihmisten parhaaksi toimivat kun roskaruuan nokkaansa nappaavat. Hyvän hyvyyttään edistävät kansanterveyttä :).

    Mitenkähän minulle kesällä käy, kun männä suvena jouduin uimaan saaren rantavesissä pyöräilykypärä päässä. Lokkiemo ei tykännyt vesijuoksutreeneistäni kun sen puolisko hautoi tulevaa elämää ihan siinä lähellä.

    VastaaPoista
  19. Anskukka,
    Hyvä näkökulma myös sinullakin. Järvien päällää porskutetaan tosiaan jos jonkilaisella äänekkäällä suihkariveneellä.

    Lastu,
    Lokeilla on syynsä toimia niinkuin toimivat ja me ihmiset annamme sen aiheen tai syyn.
    Ymmärrän lokin huolenpidon ja hädän, jos kodissa on pesue kasvamassa niin pitäähän se turvallisuus säilyttää.
    Eipä niitä jätöksiä mielellään päähänsä ota.

    VastaaPoista
  20. Tässä olisi ihmisille mietittävää! Mitäs syömme liikaa ja kannamme ylimääräisiä vielä selkä vääränä kaatopaikoille. Tämä pitäisi julkaista jossain valistuskampanjassa tai liimata mainokseksi bussipysäkeille ja kauppojen seiniin ü

    Lokkien laulu on upeaa - täälläkin joenrannassa ja keskellä peltoja voi joskus kuvitella olevansa merellä. Olen aina pitänyt siitä merelisestä tunnelmasta jonka lokin laulu keväällä tuo.

    Enemmän katettuja terasseja / telttoja voisi tuoda apua ruokaansa syöville ihmisille.

    VastaaPoista
  21. Pankin talkkari,
    Kiitos painavista sanoistasi.
    Olen samaa mieltä, että ihmiset pitäisi saada huomaamaan, että syyt eivät tule luonnosta vaan meidän käyttäytymisestämme.

    Minäkin kuuntelen mielelläni naurulokkien "naurua" silloin tuntee, että on kevät ja kesä edessä.

    VastaaPoista