keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Tututuksi tullut reitti

Tänään kuljin muutama viikko sitten tutuksi tullutta reittiä. Satoi tihuuttamalla ja ilma on kostean happirikasta hengittää. Ahmin tätä raikasta happea ja nautin syksyisestä sateenraikkaasta maisemasta. Ilmassa leijui puulämmitteisen saunan ja takan tuoksu. Tuoksu on niin tuttu, että ajatukset kulkivat kauas taaksepäin. Lapsuuden savusauna tuoksui juuri tältä. Tuoksu sopisi pullotettavaksi hajuvedeksi. Uskoisin, että kysyntää olisi. Nuuhkaisemalla voisi palauttaa ajatukset kultaisiin aikoihin. Sanotaanhan, että tuoksut tallentavat muistot ja herättävät muistot.

Puut ovat lehdettömiä. Niiden silhuetit piirtyvät taivasta vasten. Puut näyttävät paljaina melkein kauniimmilta kuin lehtiverhossaan. Toinen toistaan kauniimpia puita on näköpiirissä. Ne näyttivät kuin kilpailevan huomiosta ja kyllä ihailuni saivatkin. Jouduin vaikean valinnan eteen, kenen kuvat tähän julkaisen.

Ohitin kolmionmuotoisen viherkaistaleen, joka muutama viikko sitten oli surullinen ja hoitamaton. Silloin ihmettelin, miksi alue on jäänyt kesannolle. Otin jopa kuvan. Nyt on kaikki toisin, alueen työt ovat loppusuoralla. Kaivuut ja pintatyöt on tehty. Puutarhaosasto voisi nyt tulla tulppaanisipulipussien kanssa ja upottaa maahan muutaman sata sipulia.

Turussa on jotain, mitä ei löydy muualta. En ole ainakaan tavannut muualla teräksisiä lumiukkoja. Postasin jokin aika sitten tämän lumiukon tarinan. Ihmetykseni on tavaton. Huomasin, että lumiukot osaavat todella lentää. Lumiukko on liidellyt hyvän matkaa ilmassa. Nyt se on pysähtynyt ison rakennuksen harjalle ja tutkiskelee sieltä maailman menoa.
Ihmeiden aika ei ole vielä ohi.

12 kommenttia:

  1. Heh, tiedän mikä on lentävä kalakukko, mutta että lentävä lumiukko. Nyt menen hiljaiseksi minäkin :D

    VastaaPoista
  2. Oh hoh lumiukkoa?! Eikä tätä voi oikein vielä panna joulutaian tiliinkään...

    VastaaPoista
  3. Vai, että lumiukko. Kaikkea ihmettä siellä Turussa.

    VastaaPoista
  4. Lumiukoissa on taikaa. Kannattaa lukea vaikka satuja niin huomaa, vaikka huomasihan sen täältäkin :)

    VastaaPoista
  5. Erikoinen lumiukko, vieläpä kovin kimaltava :)

    Kirjoitat kauniisti luonnosta ja tuoksuista. Minäkin rakastan savusaunan tuoksua ja jotkin tietyt tuoksut tuovat tuulahduksen muistoja mukanaan - jos se tekee kipeää, kun tulee haikea olo.

    VastaaPoista
  6. Millähän sen lumiukon saisi houkuteltua lentämään tänne päin?

    VastaaPoista
  7. Onko tuo lumiukko oikeasti lentänyt tuonne, vai oletko alkanut kuvia käsitellä? Olet päässyt hyvään alkuun Marraskuun selätyksessä ja nyt vedät meitä jo nenästä :-D

    VastaaPoista
  8. Lastu,
    Turussa on lentävä lumiukko,
    Kuopiossa lentävä kalakukko.

    Silmänruokaa ja vatsantäytettä.

    Rita,
    Ei tämä on aivan totta. Sitten meillä on vielä ne pallopäät. Pitääkin esitellä niitä jossain vaiheessa.
    Runon niistä tuossa taannoin tein.

    Unelma,
    Turussa osataan monenlaista, ulkoturkulaiset taitavat olla ihmeissään, kun täällä lumiukotkin lentävät.

    isopeikko,
    Taikaapa hyvin, mutta tässä on totta. Tuota lentämistä en nähnyt, se on varmaan tapahtunut yöllä.

    Elegia,
    Juuri tuo savun tuoksu on niitä lempituoksujani. Siinä on jotain kotoista ja turvallista.

    Famu falsetissa,
    Yritän käydä vinkkaamassa, jospa se lennähtäisi sinne.

    Uuna,
    Sinähän tiedät valokuvaienkäsittelytaitoni. En millään voisi käsitellä kuvia, että saisin lumiukon noin sievästi Yliopiston katolle.

    Totta se on katolla se myöskin on. Tarkistaa voi Turun Yliopiston pihalta.
    En sitten tiedä onko lumiukolla jotain osuutta opiskeluissa. Toivottavasti on ja kaikki menestyen läpäisevät jokaisen tenttinsä.

    Marraskuun selätyksessä kuljen vain muiden mukana, osittain hieman eksyneenä.

    VastaaPoista
  9. Pysähdy nauttimaan käski kolmas kuva ja miehän tottelin, tosin en mallasjuomasta vaan jättilaakerikuulalumiukoista. Nautin kyllä kovasti myös selätysteoksesi täydentämisestä, ne pikkuotukset näyttivät niin säikähtäneiltä...

    VastaaPoista
  10. Onpas teillä Turus erikoisia lumiukkoja kun lentääkin osaavat:D

    VastaaPoista
  11. Turkulaisten pitää aina panna paremmaksi..lentävä lumiukkokin.
    Voi, minäkin heti ostaisin nostalgisia tuoksupulloja ja nuuhkisin, tekisin matkoja menneeseen, pullantuoksua, nuotiosavua, saunavihtaa.. ei mitään ällöjä tekotuoksuja kuitenkaan.

    VastaaPoista
  12. Demetrius,
    Selätyksessä näyttää, että kirsikanhuumasta tulee punainen meri, jossa leikkivät meduusta, meritähdet ja korallit. Mitä vielä sinee tuleekaan, vaikkapa kalaparvi

    Minustakin nuo jättilaakerikuulat ovat mukava piristys vapaasti luonnossa tai maisemassa.

    Yaelian. Turku maailmankartalle, jos ei kulttuuripääkaupunkina niin ainakin kuulalaakereilla.

    Sirokko,
    Noita tuoksuja voisi tosiaan olla paljonkin, millonkahan saa ostaa parfyymia, joka tuoksuu vastaleivotulle pullalle.

    VastaaPoista