keskiviikko 29. elokuuta 2007

Vastuttamattomat vihreät kukat

Kuva: Nukkumaijat, fiikuksia, lohikäärmepuita....
Etukäteen oli mietitty, mitä lähdetään ostamaan. Valkoista puuvillakangasta tarvittaisiin parin metrin verran kangaskaupasta ja puutavaraliikkeestä puutavaraa tulevaan projektiin yhteensä kymmenisen metriä. Ruokakaupassa käynti sitten tulomatkalla.

Kuinkas sitten kävikään. Koska Plantagen sijoittui kierroksessa oikein sopivasti reitin varrelle, päätin poiketa sinne. Syyskukkia en osta ihan vielä, mutta katsastan mitä on tarjolla juuri nyt.
Kuva: Anopinkielet, rahapuut......
Kukkakaupoissa kiertely on minulle rakasta puuhaa, mielelläni katselen myös hallien runsasta tarjontaa. Vaikka päättäisin, että en osta mitään, niin toisin käy. Hallissa viherkasvien juurella loistivat alekyltit - 50 %. Nopeasti perustelin itselleni, että lasitetulla terassilla on vielä monta kuukautta tarpeeksi lämmintä, joten sinne voi syyskukkien asemasta sijoittaa viherkasveja

Ainoa vaikeus oli enää valitseminen ylitsepursuavasta valikoimasta.
Anopinkielet vain 2,98 euroa ja kuolleilta daalioilta vapautuivat juuri ruukut, siis kaksi anopinkieltä.
Kuva: Mullinkorva kotona
Seuraavaksi mietin muutaman vaihtoehdon välillä vain hetken. Päädyin Mullinkorvaan pääosin kasvin kauneuden vuoksi, mutta lopulliseen valintaan vaikutti hauska nimi. En ole ennen kuullutkaan tämän nimisestä kasvista, hinta oli 3,98 euroa.
Kuva: Nukkumaijat
Nukkumaija-kukkien kohdalla muistin, että muutama vuosi sitten olin ostanut kirppikseltä Arabian vanhoja kukkaruukkuja, joihin Nukkumaijat sopisivat hyvin. Neljä kappaletta 1,98 euroa per kappale. Ostokseni tekivät yhteensä 17,86 euroa ja minulla on seitsemän kukkaa.
Kuva: Anopinkielet puulaatikolla
Kukat on istutettu ruukkuihin. Anopinkielet ovat terassin puulaatikon päällä, Nukkumaijat keittiön ikkunalla, ainakin vielä ja Mullinkorva olohuoneessa Yki Nummen pöytävalaisimen vieressä.
Kuva: Terassin syksyä
Terassilla jatkavat värinokkoset rehevinä ja elinvoimaisina, pinkit pelargoniat lopettelevat kukintaansa. Ne voivat kyllä intoutua uudelleen kukkimaan. Viime vuosina pelargonit ovat kukkineet terassilla marraskuun lopulle saakka, jolloin pakkasyöt ovat ne vihdoin hyydyttäneet.
Seuraavaksi on terassin syys- ja talvi-istutusten vuoro.

4 kommenttia:

  1. Kauniit ostokset! Puutarhat on vaarallisia paikkoja, en uskalla niihin mennä useinkaan kun tietää miten siinä käy...

    VastaaPoista
  2. Kirjoittelen täällä 500 km päässä kodistani, kukat on jätetty sunnuntaihin saakka yksin kotiin.
    Syksyisiä maisemia, elonkorjuu on vauhdissa, leikkuupuimurit jyllääv

    VastaaPoista
  3. Hyviä hankintoja. Meinasin tänään lipsahtaa myös Plantageniin, mutta onneksi lapsen hoitajalla oli aikataulu ja piti ajaa ohi.

    Laitathan kuvan myös siitä päytävalaisimesta joku päivä. Näyttäisi siltä, että voisit sinäkin esitellä sisäjuttuja talven aikana :) Puutarhasta kun ei oikein bloggaamista meinaa riittää ympäri vuoden.

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä sannin kanssa - pöytävalaisin kuviin. Ihana tuo pöytäliina olen tainnut ihastella sitä ennenkin ja anopinkielissä on särmää.

    VastaaPoista