keskiviikko 22. elokuuta 2007

Torin väriloiston tunnelmaa


Torin valikoima enteilee syksyä. Syyskukkina on koristekaalia, astereita, hopealankaa, auringonkukkia ja krysanteemeja. Havukasvit kuuluvat myös syksysesonkiin samoin kanervat. Ne tulevat torille muutaman viikon kuluttua.

Avomaankurkuista olen tehnyt valkosipuli-etikkakurkkuja tämän ohjeen mukaan. Lisää on tulossa lähiviikkoina, niin hyvää ja helppotekoista. Tuoreet herneet tulee riivittyä salaatteihin, pakasteherneitä ei kesäkautena tule käytettyä, niiden aika on talvella.

Keltaisten ja punaisten tomaattien pöytä oli herkullinen, myyjäkin oli sonnustautunut tomaatteihin sointuvaan täyteläisen keltaiseen paitaan.


Kun kiertelin notkuvia vihannes- ja juurespöytiä, tulvahti vesi kielelle pelkästä väriloistosta.
Yrttien tuoksu leijui ilmassa. Mikä väriyhdistelmä, lilaa ja valkoista kukkakaalta, vieressä kirkas keltainen romanescu ja viimeisenä täyteläisen vihreä parsakaali. Asetelmasta saisi valkokuvataulun keittiön seinälle. Ja ruokapöytään nautittavaksi höyrytettyjen kukkivien kaalien kimara lisukkeena tai salaattina.
Keltaiset kotimaiset kanttarellit loistivat auringon lailla. Niistä pitää tehdä sienipikkelsiä Kannuvalimon tapaan, jotta kanttarellisesongin päättyessä voi nautintoja pitkittää vielä muutamalla kuukaudella. Nyt ostin kanttarellit sienikeiton aineksiksi.

4 kommenttia:

  1. Hei! Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja nyt ajattelin jättää merkinnän käynnistäni. Blogissasi on paljon mielenkiintoisia juttuja ja kauniita kuvia. Ja ruokaohjeesi saavat veden herahtamaan kielelle. Tulen jatkossakin katsomaan päivityksiäsi :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista palautteestasi.

    VastaaPoista
  3. Herkullisen ja lämpimän näköiset kuvakavalkaadit olet saanut aikaiseksi! Syksyä on todellakin jo ilmassa. Olen syksy ja talvi ihminen,joten minulle odotettu vuoden aika lähestyy...
    Mukavaa sommittelua katsellessa minä edelleen ihmettelen miten kuvat saa ryhmiteltyä tekstiin noin. Itse en ole onnistunut lisäämään kuivia muutoin kuin yksittäin...

    VastaaPoista
  4. tupu hei !
    Kuvakollaasin teen picasa- ohjelmassa. Valitsen kuvat ensin kokoelmaan esim 12 kpl, painan kollasi-nappia ja valitsen yleensä kuvaruudukon. Ruudukkoon mahtuu 16 kpl. Normaaliin tapaan voit käsitellä ja leikata kolaasia.
    Toivottavasti lyhyt selostus auttoi.
    Tästä valokuvaamisestani saisin useammankin blogin aikaiseksi. Nimittäin olen tosi tumpelo kuvaaja, kuvaan ns intuutiopohjalta. Ja opettelen kaikki kantapään kautta.

    VastaaPoista