Aamupäiväkirja

Eilen hyvin myöhään alkuyönä oli taivas harmaa, muutama sadepisara rapsahti ja tuuli kohtalaisen mukavasti. Ajattelin, että yöllä sataa ja maa saa vihdoinkin vettä. On ihana nousta viileään kasteiseen aamuun.

Kun heräsin aamulla, aloitin pihakierroksen. Vettä ei ollut tullut tippaakaan, maa oli kuivaa ja kukat janoisia. Minitertturuusujen oksat olivat painuneet maata kohti raskaiden kukkaterttujen painosta. Otin kukkakepit ja sidoin taipuneet oksat.













Tertturuusut ovat kukkineet kiitettävästi, aurinkoa ne ovat toden totta saaneet, mutta ei luonnonsadetta. Terälehtiä on pudonnut kuivaan ruohikkoon. Napsin kuivat kukat siinä toivossa, että kukinta jatkuisi lokakuulle saakka.

Terassilla päivänsinet rehottivat, mutta odottivat jo joka-aamuista vesiannostaan. Niitä pitää kastella aamuin illoin, eivät muutoin jaksaisi tässä helteessä.




















Katkoin pelargonioista kuivat kukat ja kastelin nekin.
Lobeliat olen siirtänyt pikkupöydälle, ne ovat hiukan kauempana paahteesta eivätkä tarvinneet vettä. Sen sijaan miljoonakellot ovat oikeita vesisyöppöjä, vai ovatko vain liian pienissä ruukuissa.

Valkoiset petuniat kaipasivat vain kuivien kukkien nyppimistä, nekin pitävät hiukan varjoisemmasta nurkkauksesta.

Nautin aamupuuron terassin varjossa. Lähetin toivomuksen yläilmoihin, kerätkää sadepilviä tähän pihamme kohdalle, pikkupihani tarvitsee virkistävää vettä.

Paimion parantola kuin taideteos

Heinäkuun viimeisenä ja aurinkoisen helteisenä päivänä oli miellyttävä ajella ilmastoidussa autossa. Päämääränä oli Salo. Matkalla ohi Paimion vehreiden peltomaisemien ja kukkaniittyjen välähti, ajamme katsomaan Paimion parantolaa. Valkokylkinen koivukujatie johdatteli loppumatkaamme. Olivatko koivut yhteensattumaa tulevaan. Saapuminen sairaala-alueelle oli mieleenpainuva, suomalainen mäntymetsä, vihreät nurmikentät ja hohtavan valkoiset modernit funkkisrakennukset olivat henkeäsalpaava näkymä. Kun astuin autosta, tuntui kuinka tämä seesteisyys, raikkaus ja selkeys virtasi minuun raikkaan tuulenvireen tavoin.
Hohtavan valkoinen rakennus reunusti sisääntuloa molemmin puolin.Valkoisuuden katkaisivat turkoosit ja oranssit parvekemarkiisit, joiden tarkoitus on suojata sisätiloja auringolta. Mutta myös markiisien väritys on tarkkaan mietitty kokonaisuuteen.

Sisääntulon ruusubegoniaistutukset noudattelevat samaa valittua väriskaalaa. Keltainen on kuin energinen aurinko, positiivisen elinvoimainen. Keltainen jatkuu sisätiloissa, jonne kuljemme myöhemmin. Oranssi ilostuttaa jo pelkästään katsomalla. Turkoosi, sekoitus taivaan sinistä ja ruohonvihreää, on puhdas ja raikas.

Sairaalarakennuksen itäinen fasaadi on puhdaslinjainen. Alvar Aalto suunnitteli tämän vv 1929-1933 rakennetun rakennuskokonaisuuden. Mäntymetsään on rakennettu sairaalarakennuksien lisäksi asuinrakennukset hoitohenkilökunnalle, vedenpumppuasema ja -puhdistamo. Kaikki rakennukset edustavat puhdasta funktionalismia. Rakennukset ovat edelleenkin siinä käytössä, johon ne ovat alunpitäen suunniteltu, nyt keuhko- ja sisätautien sairaalana.

Suihkulähde jatkaa turkoosia värimaailmaa ja vihreät nurmikentät rauhoittavat.

Mäntyrunkojen kaarnan oranssisävy jatkuu julkisivuilla, terassikaiteissa ja markiiseissa. Oranssit pihavalaisimet sulautuvat mäntyrunkoihin loistavasti.

Mäntypuiston takaa pilkottaa hohtavan valkoinen asuintalorivistö. Mäntyjen varjostamalla puistotiellä on kevyt kulkea ja kevyt hengittää.

Villiviini on valloittanut seinäpintaa, sekin tyyliin sopivana, kuten oranssit kukat ja parvekekaide.

Paimion sairaalakokonaisuus on ehdolla Unescon Maailmanperintöluetteloon. Sinne se kuuluu ainutlaatuisena kokonaisuutena ja yhtenä arkkitehti Alvar Aallon luoman arkkitehtuurin nerokkaana ja ajattomana monumenttina.

Pilviä sinitaivaalla

Ympäristössämme tapahtuu muutoksia jatkuvasti ja yleensä huonompaan suuntaan. Muutamia poimintoja ympäristöämme koskettavista asioista.

Törmäpääskyt vähentyneet Suomessa. Torjunta-aineet ja kosteikkojen kuivaus on vähentänyt hyönteisten määrää. Törmäpääskyille ei löydy enää riittävästi ruokaa.

Sinilevät muodostavat avomerellä, Itämeri ja Suomenlahti, suuria lauttoja. Levähavaintoja on jopa sisävesijärvissäkin.

Olympialaisten ilmanlaatu on kyseenalainen. Liikennerajoitukset ovat kuitenkin vähentäneet saasteita. Samoin kymmenien jopa satojen tehtaiden sulkemisella aiotaan ilmanlaatua parantaa, mutta vainko kisojen ajaksi.

Muovikasseille 0,25 euron rangaistusvero. Päivittäin suosimme kertakäyttökulttuuria ostamalla muovikasseja tavaroiden kantamiseen. Suomessa kuluu vuosittain 300 miljoonaa muovikassia. Loppusijoituspaikka näille kasseille on kaatopaikka, jonne ne päätyvät roskapusseina. Pitäisikö kaikilta tuotteilta, joiden elinkaari on lyhyt, periä kertakäyttövero.

Vihreää vain

Huomasin, että terassin nurkassa hiukan piilossa kyyhötti mehikasviruukku. Se näytti hyvin terhakkaan vihreältä ja elinvoimaiselta. Keijunmekko taas terassipöydällä oli pienten tuholaisten kiusaama ja kärsineen näköinen. Päätin tehdä kukkavaihtoja. Siirrän keijunmekon ulos ruusupensaan juurelle, jospa se siellä tervehtyisi ja jopa talvehtisi, kokeillaan.

Terassipöydälle siirsin mehikasvit. Muistaakseni en puhunut ääneen, mutta mielessäni totesin, että näyttävätpä niiden lehdet pullean vihreiltä ja kauniin ruusukkeisilta.

Aikoinaan väärään paikkaan eksynyt päivänsinen siemen on saanut rauhassa mellastaa ruukun päässä. Ja kyllä se onkin kasvanut oikein sydämmen kyllyydestä. Nyt pääsin levittämään sen lonkerot pöydän liinalle. Näyttää siltä, että liinan kuviot jatkavat vihreää kiemurtelua siitä mihin päivänsini päättyy. Nyt odotetaan vain kukkia. Yöllä ne puhkeavat ja aamulla niitä ihaillaan.

Näiden kukkien nimet ovat painuneet unholaan, nimitän niitä vain mehikukiksi. Ne varmaan talvehtivat sisällä. Pitää leikata syksyllä päivänsini ja jättää ruukkuun, saa nähdä nouseeko se keväällä kasvamaan.

Naantali aurinkoinen vaiko ei

Tuli tuossa edellisessä blogissa todettua, että Naantaliin oli matkan määränpää. Odotin pääsyä suloisille kujille ja kimaltavan veden äärelle. Jo bussiaseman kohdalla alkoi näyttää hyvin epäilyttävältä. Kaikki paikotusalueet täynnä, katujen varret samoin. Vain kauppatori oli autio ja tyhjä, mutta sinne ei saanut pysäköidä.

Aavistukseni osoittautuivat todeksi. Naantalissa on juhlittu Unikekoa ja juhlinta jatkui markkinatunnelmissa edelleen. Oi miksi satuinkaan juuri tänään sinne. Pitkää pääkatua reunustivat markkinakojut. Halpiskenkiä, -laukkuja, intialaisia vaatteita, jäännösvaatetavaraa aivan silmänkantamattomiin. Monenlaista kojua ja tarpeetonta tavaraa, joskin jotain tarpeellistakin joukossa. Onko suomalaisilla kesäretkeilijöillä erityinen makeanhimo, kun markkinakadulla oli karkkikojuja toinen toisensa jälkeen, kaikilla tietysti ainakin metrilakuja. Laskin, että makeiskojuja oli tusinan verran.

Rannassa yritin ottaa kuvaa venesatamasta, mutta vedenrajaankin ylsivät markkinat.
Miksi tänne ihanan kesäkaupungin kaduille piti pystyttää markkinat. Olisiko ne voinut sijoittaa kauppatorille, joka oli aivan tyhjillään. Kuvan kissataulussa on teksti: Älä minusta välitä - varo emäntää.

Naantalin kannattaisi ottaa mallia Turun tapahtumista, joulu- ja keskiajanmarkkinat on toteutettu hienosti teeman mukaan. Naantalin Unikeko-tapahtumakin voisi toteutua vaikkapa lähiympäristön taiteilijayhdistysten ja käsityöläisten voimin. Vatsaan menevät herkut valittaisiin lähitienoolta. Kävijät saisivat tuntuman sekä sielun että ruumiin nautinnoista lounaissuomalaiseen tapaan.

Muutama galleria löytyi, mutta ei niissä mainittavaa antia ollut. Kuvien portit symbolisoikoon niiden takaa avautuvia uusia mahdollisuuksia Naantalin kesään.

Mahtipontisia kaupunkinäkymiä

Olimme menossa Naantaliin, väistämättä sinne on ajettava Raision kautta. Toki muualtakin sinne pääsee, mutta jostain syystä Raision keskustan läpiajo kiehtoo.
Nyt piti ottaa oikein kuva ja kirjoittaa oma blogi tästä mahtipontisen näköisestä keskustamaisemasta.
Tämä kerrostalojen, siltojen ja katuvalojen viidakko muistuttaa selvästi entisen DDR:n betonikolossityyliä. Koskaan en ole tosin käynyt Itä-Saksassa, mutta mielikuvissani yhdistän sen tähän Raisio-näkymään.
Pääväylän eli keskusta-avenuen oikealla puolella vanhempien elementtikolosseumien edessä seisovat kolme uutuuttaan kiiltävää kerrostaloa, syntyneet 2000-luvun alussa. Parvekefasaadien lasipinnat kiiltävät komeasti, mutta niin armottomasti. Hohkaavat kylmää, kalseaa tunnelmaa.

Ohi ajaessamme katseeni kulki kuin sotaväen kenraalilla lasirivistön suunnassa. Tahtomattani rekisteröin parvekkeiden sisällön. Muovikukkia, viherkasviblagioina, kukkivina pelargonioina, erilaisia peittoviritelmiä alkaen bambukaihtimista ja säleverhoista markiiseihin.
Puhumattakaan parvekkeiden sisällöstä muovikalusteita, puuta, metallia, kaikenlaista tavaraa taivaan ja maan väliltä.
Kysymys kuuluu, onko julkisivusuunnittelulle asetettu mitään kriteeriä ? Pitääkö todella pääkadun varrella jokaisen asukkaan paljastaa kotinsa ulokkeen eli parvekkeen sisältö vain sen takia, että arkkitehti on halunnut loihtia lasivitriinejä maisemaan, keskelle kaupungin vilkasta pääväylää. Näiltä lasiparvekkeilta aukeaa näkymä pääväylän yli Raision kauppatorille ja edelleen virasto- ja liikerakennusten beteonielementtirivistöön.

Arvatkaa mitä kadun yllä roikkuu. Ne ovat asuinkerrostalojen eteen viritetyt katulamppuverkot. Tämä toteutus on ollut minulle todella mysteeri, miksi tämän sadan metrin matkalle kadun yläpuolelle on pitänyt asentaa tämä valoverkko. Yhtä kamala kuin aikaisemmin tällä samaisella paikalla olleet jalankulun ylikulkusillat, jotka on nyt purettu. Onhan niitä siltoja vielä jäljellä.
Tästä kuvasta hiukan sivummassa risteilee vielä yksi onneton, pitkä ja ruma ylikulkusilta.
Olisiko tämä Suomen rumin kaupunkinäkymä. Jos löydät vielä epäonnistuneemman kaupunkisuunnittelun tuloksen, kerro siitä.

Valkoisella uusi ilme

Innostuin muuttamaan vierashuoneen ilmeen Marimekko-kuosista valkoiseen. Graafiset kuviot ja voimakkaat värit hallitsivat huonetta jämäkällä otteella, mutta mitä teki valkoinen.
Koko huone muuttui aurinkoisen valoisaksi ja raikkaaksi.

Tunnelma on kevyt ja kepeä. Keltainen väri tuo auringon huoneeseen.

Vanhaan 1940-luvun maljakkoon keräsin pihalta kukkakimpun, jossa säihkyy tuo sama keltainen väri, punaista palavaa rakkautta ja laventelien lilaa sinistä on sopivasti joukossa. Luonnonkukista keltaista syysmaitikkaa ja valkoista siankärsämöä.

Tauluhylly on hyvä ratkaisu. Siihen on helppo vaihdella tauluja, ei tarvitse porailla eikä naputella reikiä seiniin.

Nyt valtasi muutosinto mielen, siirtyisinkö makuuhuoneeseen. No siellä muutos toteutuu helpommin vaihtamatta tekstiilejä vain kääntäminen riittää.