maanantai 7. heinäkuuta 2014

Vanhan Vaasan pihalla ja Kunstilla

Vanha Vaasa-museon pihapiiri on kaunis. Pihapiirin rakennukset ovat pohjalaista talonpoikaistyyliä.  Näitä rakennuksia löytyi jokaisen pohjalaisen talon pihapiiristä. Ja löytyy edelleenkin, jos vain talot ovat edelleen pystyssä. Vähiin ovat käyneet kylien 1800-luvun ja 1900-luvun alun pohjalaistalot. Niitä on hajotettu siinä uskossa, että rakentamalla uutta saa parempaa ja halvemmalla kuin korjaamalla vanhaa. Harmi, paljon on lopullisesti menetetty.
Hyvä ja perinteinen rakennuskulttuuri on häviämässä. Esimerkiksi Ranskassa vaalitaan kylien satoja vuosia vanhoja rakennuksia. Olen muutamalla matkallani saanut kiertää ja yöpyä noissa vanhoissa kylissä ja pikkukaupungeissa.
 Punamullalla käsitelty aitta on tyypillinen pohjalaismalli. Lapsuudenkotini pihapiirissä oli aitta, mutta se oli  ajan saatossa maalaamattomana  patinoitunut kauniin harmaaksi. Harmaat aitat olivat yleisiä ainakin Keski-Pohjanmaalla.
Kaksikerroksinen tallirakennus. Meidän pihassamme oli myös juuri tuollainen kaksikerroksinen tallirakennus. Alakerrassa olivat hevoset ja toisessa päässä lampaat. Yläkerrassa oli jauhomylly, mutta minun aikanani sitä ei enää käytetty. Yläkerta oli varastotilana.   
 Pihaa  rajaava aita on myös punamullattu.
 Pensasaidan takan on matala hirsinen asuintalo. Olisiko talon renkitupa ?
Kaunis kaivo, joka ei enää ole toiminnassa. Tämä lienee ruotsalaisalueen tyyliä. Meillä kaivot olivat
vinttikaivoja.

Kävimme Kunstin modernin taiteenmuseossa, jossa ovat juuri nyt,  10.5 - 28.9 .2014, esillä Esko Tirronen  Ikuisesti muistoissa-näyttely ja Lars Swanljungin nykytaiteen kokoelmasta osa.
Esko Tirrosen näyttelystä voit lukea ja katsoa kuvia Umamin-blogista.
Molemmat näyttelyt ovat mielenkiintoisia. Ne kannattaa käydä katsomassa.

1 kommentti:

  1. Hyvä, että jotain vanhaa sentään vielä löytyy melkein joka kunnasta. Suomalaiset puurakennukset eivät vaan kestä historian kulussa yhtä hyvin kuin etelän kivirakennukset, mutta ajoissa hyvään hoitoon päässeitä hirsirakennuksia sentään vielä on aika vanhojakin. Suomi-lomillani tykkään näissä käydä.

    VastaaPoista