perjantai 19. heinäkuuta 2013

Saarenmaalla

Muhun saarelta matkasimme Saarenmaalle autolla, saarten väliin on rakennettu tieyhteys. Kuvasta näkyy, että kaapelit on vedetty ilmateitse.  Saaremaa on Viron suurin saari, asukkaita noin 40000, joista reilu 15200 saaren pääkaupungissa Kuresaaressa. Tällä kertaa tutustuimme vain Kuresaareen. Ehkä seuraavalla kerralla kierrämme saarta enemmän.
 
 
 
Virossa arvostetaan vanhaa rakennuskantaa. Suurin osa omakotitaloista on kunnostettu vanhoja perinteitä kunnioittaen. Osa odottaa vielä korjaamista. Luulen, että aiheetta ei hajoteta vanhoja rakennuksia maan tasalle, vaan pyrkimyksenä on kunnostaa talot yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Ihastelin kauniita puutarhoja ja runsaita kukkaistutuksia, omena- ja marjapensaita oli lähes jokaisen talon puutarhassa. Kasvimaatkin rehottivat hyvin monen talon pihapiirissä.
 
 Upeita isoja pitsihuvilatyyliä edustavia rakennuksia oli entisöity hyvään kuntoon. Niistä voi aistia Viron entisaikojen vaurauden ennen itsenäisyyden menettämistä. Nyt näkee taas itsenäisen ja menestyvän Viron  etenevän kohisten. Näyttää siltä, että Virossa ollaan kiritty Suomen rinnalle, jollain alueella jo ohi.
Löysin yhden uuden ja modernin talon, jonka katto oli peitetty kivikkokasvimatolla.
Jatkoin matkaan Piispanlinnan puistoon komeaa puiden reunustamaa kujaa pitkin. Puistosta kirjoitan seuraavalla kerralla.

7 kommenttia:

  1. Onpa hauska päästä matkustelemaan ja näkemään Viroa Arleenan blogin kautta :) Ihania tunnelmallisia rakennuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kuvia on mukava tallentaa blogipostauksiin.

      Poista
  2. Kiitos ihanasta kuvamatkasta.

    Miltei tunsin käveleväni puukujaa pitkin ja pitsihuviloita ihastellen.

    VastaaPoista
  3. Kertasin noita näkymiä - ovat aina yhtä tunnelmallisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuresaari on kaunis pikkukaupunki, sitä on ehostettu vanhaa kunnioittaen. Tosin kauppakeskuksia ja muita uusiakin rakennuksia löytyy, mutta keskusta-alue on vanhaa

      Poista