tiistai 9. heinäkuuta 2013

Mansikoita poimimassa


Eilen kävin poimimassa yhden viiden kilon laatikon mansikoita ja tänään toistin saman. Tosin poimittua tuli seitsemän kiloa. Eilisestä pakastin suurimman osan, ja keitin kolme pikkupurkillista hilloa.
Tulomatkalla huomasin maantievarren niityllä kurjet. Vähän kaukaa kuvasin toisen niistä. Ovat herkkiä lintuja lehahtivat lentoon pienestä rapsahduksesta.
Kesä on asfalttitöiden aikaa. Tälläkin maantiepätkällä juutuimme pitkään autojonoon. Siinä odottaessa näppäsin muutaman kuvan kukkivasta tienpientareesta. Koiranputket ovat jo kukkineet ja valmistelevat siemeniään. 
Kuten kaisloista huomaa, meri on aivan lähietäisyydellä. Metsä jää väliin eikä meri näy tielle asti.

8 kommenttia:

  1. Kurjet ovat kyllä komeita lintuja. Tuntuu että lapsena niitä näki enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, nytkin ihailin kaukaa niitä. Pienikin rapsahdus niin ne kavahtavat lentoon.

      Poista
  2. Kaunista liilaa kuvissa! Mökkimme lähellä olevalla pellolla olen nähnyt useamman kerran kurkipariskunnan tänä kesänä, mutta kuvaa en ole vielä niistä onnistunut saamaan.

    VastaaPoista
  3. Tietöistä on joskus hyötyä :)

    VastaaPoista
  4. Onneksi aamulla ei tarvinnut odottaa pitkään, ei myöhästytty töistä kuin ihan vähän;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on tämä asfalttikorjaajien valloittama tie työmatkareittinä.
      Huomasin, että korjataan kovin pätkittäin, paikkoja sinne ja tänne.

      Poista