keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Yrttitarhan alku

Nyt se alkoi yrttitarhan rakentaminen terassiruukkuihin. Tämä pieni alku on suuntaa antava ja yrttitarha kasvaa vähitellen. Toivottavasti kasvu lähtee käyntiin. Ensin vaihdoin kuihtuneiden narsissien tilalle uudet kukat pöydällä olevaan ruukkuun. Koska halusin valkoisia, päädyin tulilatvaan.
Ostin  neljä luomuyrttiä, villirucolaa, suklaaminttua, persiljaa ja parvekebasilikaa. Siemenistä kylvin  erittäin hyvänmakuista sidesalaattia, kuten pussin kyljessä luki.
Katselin living etc:n sivuilta yrtti-istutuksia. Tässä on työnnetty yrtit peltipurkkeihin ja kiinnitetty ne ritilään. Hyvä idea tuokin. Rosmariinia ja timjamia on minulla myös hankintalistalla.
Tässä oma vaatimaton alkuni persiljaa, parvekebasilikaa ja suklaaminttua. Tähän hyllyyn mahtuu vielä pari yrttiruukkua.
Villirucola on isommassa ruukussa, jossa on tilaa  vielä toiselle rucolallekin.
Samaisen living etc:n sivuilla oli herkullinen salaattiviljelmä. Rehevän ja hyvän näköistä. Salaatti kasvaa nopeasti syöntikuntoon.
Minun salaattini uinuu vielä mullan alla. Toivottavasti kasvaa reheväksi. Jos niin käy saan kylvää pari uutta kylvöstä kesän mittaan.
Tämä mehikasvien ryhmä näyttää kauniilta. Harkitsen sitä ruukkutarhaksi terassin toiseen päätyyn. Etsin päivänsinen siemeniä, niitä en vielä löytänyt. Päivänsini sopisi köynnöskasvina kiipeilemään seinälle. Sitähän minulla oli pari vuotta sitten ja se kukki monivärisenä runsaasti.

21 kommenttia:

  1. Kivoja ideoita olet löytänyt ja hyvin olet jo toteuttanutkin yrttitarhaasi. Minullakin on jotain itämässä, mutta ainoastaan tuoksuherneet ovat ehtineet jo pienelle taimelle.
    Tuoksuherne kerää mukavasti perhosia kuistille ja mukava niitä on itsekin nuuhkia.

    VastaaPoista
  2. Ihanat suunnitelmat sinulla.
    Aion itsekin joitakin yrttejä
    laittaa. Niitä on kiva sitten
    pihalta käydä napsimassa.
    Kaunis tuo tulilatva valkoisena.

    VastaaPoista
  3. Kivoja yrttejä. Suklaaminttu on ihan uusi tuttavuus ja yritän saada sitä omaan tarhaani. Suklaan ystävä kun olen.

    VastaaPoista
  4. Luomuyrtit kuulostavat hyviltä. Varmasti maistuvatkin. Kylvit innostuksen siemenen: jospa minäkin... ;)

    VastaaPoista
  5. Oma yrttitarha olisi ihana! Minulla kasvaa sisällä,olohuoneen lasipaneelien vieressä,muutamia yrttejä.Helsingissä oli taas iso katettu parveke länsiauringolla,jossa yrtit ja muutkin kasvit viihtyivät mainiosti.Kivoja yrttejä sinulla!

    VastaaPoista
  6. Kylläpä hauska yhteensattuma, sillä lopetin juuri minuutti sitten esityksen tekemisen Ruukkuviljelystä, yrteillä ; )
    Nuo yrtit ovat kyllä herkullisia, kauniita ja ihanasti tuoksuvia !

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen jo hieman aloitellut, mutta ihan noin pitkällä en vielä ole. Suklaamintusta yrttinä en ole kuullutkaan.. on varmaan herkullista ;)

    VastaaPoista
  8. Villirucola on yksi minunkin lemppariyrteistä. Ja oikein somassa saviruukussa kasvaa sinun rucolasi. Ne on ihan parhaita, elämää nähneet saviruukut.

    VastaaPoista
  9. Noista kuvista heräsin huomaamaan. En ole saanut vielä hankituksi edes salaatin,persiljan tai tillinsiemeniä. Huomenna heti niitä noutamaan! Hyvä olla niiden kanssa omavarainen. Ruukkutomaattia myös yritän.

    VastaaPoista
  10. Unelma,
    Kylvin laatikkoon sokerihernettä, löysin vanhan pussin saa nähdä itääkö.

    sirpa,
    Pitää vielä hankkia lisää . Ruukkuja on vielä tyhjillään.

    Neili,
    Suklaaminttua ei minulla ole ennen ollut. Käyttäisin sitä jälkiruuissa. esim mansikan kansa

    Lastu,
    Ei muuta kuin taimikauppaan ja odottelemaan satoa.

    Yaelian,
    Minulla on aurinkoinen terassi, joten luulisi olevan aurinkoa riittävästi.

    sariw,
    Yrteillä saa paljon makua ruokiin Toivottavasti saan ne kasvamaan rehevinä.

    Elisa,
    Vielä ehtii. Basilika edellyttää suht lämmintä. toivottavasti kestää yön jo terassilla.
    Suklaaminttua en ole maistanut, päätin nyt kokeilla.

    pioni,
    Minulla on noita saviruukkuja, vanhimmat ainakin 10-vuotiaita. Ne jotenkin sopivat yrteille.

    Rita,
    Vielä ehtii. Minä ostin yrttien taimet valmiina, saan nopeasti tulosta.

    Maketsu,
    Kiitos, sitä tarvitaan.

    VastaaPoista
  11. Persiljaa ja basilikaa kasvaa omissa ruukuissani.
    Lipstikka ja oregano talvehtivat, rakuunakin näyttää vielä nousevan mansikkapenkin laidalla.
    Yrttiruukut ovat mukava lisä ja vihreä kukkapurkkien joukossa.

    VastaaPoista
  12. Hyvällä alulla on "vihreäsi" Monta maustetta kesäherkkuun.

    VastaaPoista
  13. Minullakin on tapana laittaa kaupasta ostettuja yrttejä ruukkuun kasvamaan. Basilika viihtyy jopa talvella valoisalla ikkunalla. Persilja kylväytyy minulla ulkona itsestään, siitä on jo monta vuotta, kun laitoin sitä siemenistä.

    VastaaPoista
  14. Mehevä kuva valkoisesta tulilatvasta, en ollut heti tunteakaan.
    Rucolaa saisi olla meilläkin monta purkillista kasvamassa, kestää sen verran aikaa saada lehtiä isommaksi.

    VastaaPoista
  15. Kivan näköisiä terassi-ideoita, salaatit käy ihan parvekekukista, ja tuo mehikasviryhmä on nätti.
    Minulla ei tänä vuonna kasvakaan mitään yrttejä, unohdin jopa laittaa persiljan siemenet multaan. Nyt on myöhäistä kun en täällä kesää kuitenkaan ole.

    VastaaPoista
  16. Mk,
    Sinulla onkin sopivasti yrttejä avomaalla talvehtineita.
    Ruukuissa viihtyvät myös.

    elvi,
    Pitää jatkaa vielä, ruukkuja kyllä riittää.

    Famu falsetissa,
    Pitäisikö minunkin kokeilla persiljaa kukkapenkin laitaan, josko se nousisi joka vuosi sieltä.

    Katriina,
    Olivat hyvin reheviä tulilatvoja ja siksi ostinkin.
    Ostan villirucolaa vielä lisää, sitä käytän salaatin joukoonn, antaa mukavaa makua.

    Sirokko,
    Pitää laittaa noita mehikasveja, tykkään myös niistä.

    VastaaPoista
  17. Kuin näyttääkin niin hyvältä:) ja varmaan maistuukin kans. Minulla on vielä alut sisällä ikkunalla ja eilen just katselin että kohta voisi rucolan alkuja jo vähän napsia.
    Sitten huomasinkin että joku onkin käynyt ne napsimassa ja se oli tää meitin hassuvanhus Lilli.

    VastaaPoista
  18. Houkuttelevat kokeilemaan sinun suunnitelmasi...

    VastaaPoista
  19. Eija,
    Koirasi näyttää pitävän rucolasta, jossa on makua.
    Nyt on luvattu lämmintä, joten ehkä jo ulos voi jotakin viedä.

    kaanon,
    Yrtit ovat niin hyviä, kun niitä saa käydä napsimassa omasta ruukusta.

    VastaaPoista
  20. Sulla on siellä hienoja ideoita ja olet jo niin hienosti monta toteuttanutkin, kaunista!

    VastaaPoista