perjantai 20. toukokuuta 2011

Vain vihreää

Terassin kevät on edennyt hitaasti. Yrteistä olen istuttanut ja kylvänyt melkein kaikki, muutama ruukku odottaa vielä inspiraatiota. Reilu viikko sitten istutuin mehikasvit niille varatulle paikalle eli sivureunasta avattavan ruukkupenkin päälle. Penkin sisällä säilytän kesällä lyhtyjä ja ruukkuja ja talvella vain ruukkuja.

Tänään pyörin kaupungilla, oli monenlaista puuhaa. Kävimme lounaalla Ravintola Tintossa. Vieläkin puhkun, mutta en puhise, oli niin runsas ja maistuva lounas. Valitsin pienen salaatin ja sienikeiton. Salaattipöytä oli hyvä ja runsas. Ensi kerralla valitsen vain ison salaattiannoksen. Suosittelen Tintoa lounaspaikaksi kun tulette Turkuun. Ravintola on espanjalaistyylinen, näytti olevan hyvä viinivalikoima,  tosin joimme nyt vain vettä. Kotona-blogissani suosittelin jokin aika sitten pizzaravintolaksi Paninia. Tinto sijaitsee Auransillan kupeessa. Pöytiä on jo nostettu ulos Aurajoen rantatörmälle. Olisimme istuneet syömään ulos, mutta kaikki pöydät olivat täynnä, sisällä oli tilaa.
Huomenna vien kirpparille tavaraa. Arvaatte, että komerot ovat tyhjentyneet. Kokeilen myy se itse- kirpparia. Minulla ei ole kovin paljon tavaraa, kolme vanhaa radiota, kello, puhelinkone,  työkaluja  ja sisustustyynypusseja. Sovin kahvilaa pitävän kanssa, että hän huolehtii myynnistä. Maksan mielelläni hänelle provikat, kun ei itse tarvitse siellä seisoa. Vaatetavarat olen vienyt jo Pelastusarmeijalle.
Vihreää on nyt joka puolella. Se on keväisin elinvoimaisen kaunista. Siitäkö johtuu, että levitin keittiön pöydälle uuden vihreäruutuisen liinan. Nyt tuntuu kuin koko keittiö olisi vaaleanvihreä. Värillä on voimaa ja väliä.
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua teille kaikille.

13 kommenttia:

  1. Sinullahan krassi kukkii kohta.;)

    VastaaPoista
  2. Nuo tavarat menevät kirpparilla varmaan hetkessä. Kirpputorimyynti vaatii niin paljon aikaa ja vaivannäköä, että olen viime vuosina vienyt kaiken suosiolla SPR:lle.

    Vihreys on nyt parasta. Terassisi näyttää varmasti jo hyvin lupaavalta:)

    VastaaPoista
  3. Hienon vihreää sulla keittiössäsi.
    Kyllä se vaan liinakin tekee niin paljon jo kokonaisuuteen.
    Ja ihan hienosti sun tavarat varmastikkin menee kirpparilla, nykyään on muotioa kierrättää tavarat. Ja se on kurjaa, jos ihmiset heittävät hyvää tavaraa roskiin.

    VastaaPoista
  4. Vihreä onkin ihana väri...yksi lempiväreistäni : )
    Nuo mehitähdet ovat kyllä aina niin viehättäviä...

    VastaaPoista
  5. Kesäiseltä näyttää! Cittarissa oli uudet perunat enää 4€/kg

    VastaaPoista
  6. Ihanat nuo mehikasviruukut. Olet aikamoinen viherpeukalokin.

    VastaaPoista
  7. Raija,
    Aika hyvin se on kasvanut.

    Katriina,
    Halusin päästä vähällä ja sain myyntiin ilman omaa vaivaa. Tai vaivaa on siinä kun purkaa komeroita ja lajittelee. Onneksi vaatteet ja pikku silppu menee niin kätevästi Pelastusarmeijan kirpparille, se on meillä tässä aika lähellä.
    Olen jo napsinut rucolaa, basilikaa ja timjamia.

    Harakka,
    Liina piristää.
    Ehjää ja käyttökelpoista tavaraa ei kannata heittää roskiin, jos ei halua myydä, on vaivattomampaa viedä se hyväntekeväisyyttä harjoittaville järjestöille.

    Unelma,
    Se on totta.

    sariw,
    Minä pidän mehitähdistä. Syksyllä siirrän ne kukkapenkkiin, saa nyt nähdä talvehtivatko

    Ari,
    Pitääköhän käydä hakemassa niitä uusia perunoita. Kävin tänään torilla, mutta kello oli jo niin paljon, että maalaiset olivat jo lähteneet. Niillä olisi voinut myös olla uusia perunoita.
    Mutta ei paha hinta tuo 4 €, olivatko skoonelaisia.

    VastaaPoista
  8. Oikein vihreää viikonloppua! Ja aurinkoista. Viljelykset näyttävät olevan hyvällä mallillaan.

    VastaaPoista
  9. Raikkaan näköistä vihreää!

    VastaaPoista
  10. Raikasta vihreää ja niin hyvän näköisiä taimia tai jo isojahan nämä ovat. Värillä on voimaa... kaunista ja värikästä viikonlopun viettoa..

    VastaaPoista
  11. lepis,
    Ovat kasvussa mukavasti. Samoin sinne.

    Ina,
    Vihreä väri on nyt meillä suosittua.

    Eija,
    Hyvin ovat kasvussa. Samoin.

    Hannele,
    Vihreä on kasvun alkua.

    VastaaPoista