keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Pallerolla on asiaa

Hei, minä täällä, Pallero. Olen kuusi senttiä pitkä, neljä leveä ja korkeutta on nelisen senttiä. Minulla on neljä silmää. Haluan nähdä kaiken mitä ympärilläni tapahtuu. Neljällä silmällä näkee enemmän. Nenäni on vähän vihertävä ja suuni suuri. Koska olen aika pieni, suuri suu on aivan ehdoton. Tulen paremmin kuulluksi.
Pienet sormet ovat pyöritelleet  ja muovanneet minut esiin savesta. Olen ylpeä värityksestäni, oranssin ja sinisen sävyt sopivat tyyliini. Onneksi sain myös ripauksen vihreää, sitä on enimmäkseen vatsan alla.  Selkääni koristavat neliöiden kuviot. Näetkö, minulla ei ole korvia, kuulen silti kaiken.
Katso, kallistan päätäni, että näet pienemmän takasilmän, toisella puolella on samanlainen takasilmä. Kiitos pikkusormille, että sain neljä silmää, niitä kaikkia tarvitsen. Joskus sanon oikein lujaa pyöreällä suullani.
Hiljaa ja kuunnelkaa, minulla on asiaa.

Nyt poseeraan. Putosin kerran, se ei ollut minun syyni.  Joku tönäisi ja menin poikki keskeltä. Silloin itkin lujaa. Ajattelin, nyt on kaikki lopussa. Minut heitetään roskiin. Itkuni kuultiin, hellät kädet hoitivat minua. Ripaus rakkautta ja liimaa ja olin taas ehjänä melkein ennallaan. Olenko sopusuhtainen ? Olenpa tietysti, arvostan itseäni juuri sellaisena kuin olen. Onnettomuuden olen jo unohtanut. Elämä jatkuu.
Ne pienet kädet ovat jo kasvaneet isoiksi. Ehkä ne eivät enää muista syntymääni ja minua ollenkaan. Kun näen ne kädet taas, huudan oikein kovaa. Hei, täällä Pallero, muistatko. Ja sitten me muistellaan.
Kiitos, että sain jutella kanssanne, oli mukava tavata. Heippa.

sisämakro Muoto

30 kommenttia:

  1. Pallerolla oli painavaa asiaa! Ripaus rakkautta ja liimaa korjaa monen asian;)

    VastaaPoista
  2. Ihan selvästi oli asiaa, ja paljon! Hauska pallero, kiva muisto myös.

    VastaaPoista
  3. Ihana pallero ja vielä kiva
    tarinakin siihen.

    VastaaPoista
  4. Joskus joku keilapallo saattaa mennä tuollaiseksi kun sitä vähän puristelee :)

    VastaaPoista
  5. Oijoi miten söpö pallero. Aarre takuulla omistajalleen.

    VastaaPoista
  6. Viehättävä pallero, oli kiva tutustua.

    VastaaPoista
  7. Päivää pallero, hauska tutustua :)

    VastaaPoista
  8. Raija,
    Maria,
    Tapsu,

    Mukava Pallero muistuttaa oikealla hetkellä, mikä on tärkeintä.


    Katriina,
    Tellu,
    sirpa,

    Asiaa kyllä ettei tärkein unohtuisi.

    isopeikko,
    kaanon,
    yaelian,

    En ole puristellut keilapalloa, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos sattuisi löytämään itsensä keilapalloa puristelemasta.

    Aarteena sitä pidän ja kuuntelen Palleroa.

    Unelma,
    Pappilan mummo,
    Ari,

    Kiitos samoin, oli mukava kun kävit.
    Pallerolla riittää juttua.
    Päivää tai iltahan jo on. Kiitos samoin.

    VastaaPoista
  9. Kovia kokenut, mutta hyvin selviytynyt, ah niin ihana pallero. Oli hauska tutustua!

    VastaaPoista
  10. Muistorikas pallero, mutta vähän pelottavan näköinen: tuollainen kun suuttuu ja ärähtää, niin siitä on leikki kaukana.

    VastaaPoista
  11. Olipas kaunis ja mukava kertomus ja kivoja kuvia pallerosta !!!!

    VastaaPoista
  12. Ihana palleron tarina. Pallerolla lienee paljon kerrottavaa.

    VastaaPoista
  13. Maketsu,
    Niin on.

    Malia,
    Kiitos.

    Sirokko ,
    Vuosien saatossa rähjääntyy, mutta edelleen on virtaa.

    Leenamarketta,
    Kiitos.

    Tuija,
    Ei mikään kaunotar, mutta mukava.

    Ina,
    Ei se kovasti ärähdä, haluaa vain tulla huomatuksi.

    Nukke,
    Pallerokin kiittää.

    trina,
    Kyllä sanottavaa on ihan kiitettäväst.

    VastaaPoista
  14. Kyllä olikin niin kiva pallero ja voi niitä muistoja!
    Kiva kun sain tuitustua sinuun Pallero!

    VastaaPoista
  15. Suloinen keskustelukumppani :). Kuuntelin häntä tarkkaan. Väreiltänsäkin on niin täytetäinen ja kun silmiä on neljä, Pallero näkee kaiken. Niin sitä pitää.

    Se mikä ei tapa, se vahvistaa. Onnettomuuden jälkeenkin voi elää täysillä hyvää elämää.

    VastaaPoista
  16. Lastu,
    Pallero on mukava muistuttaja taakse jääneistä mukavista hetkistä.

    VastaaPoista
  17. Ihastuttava ja viisas olento tämä pallero!

    VastaaPoista
  18. Kertomuksen myötä Pallero sai elämän ja historian. Siitä tuli paljon muutakin, kuin vain pikku pallero.

    VastaaPoista
  19. Maikki,
    Niin on, hieman kovia kokenut, erilaisissa tilanteissa ollut.

    TeeTee,
    Pallero ajattelee ja sanoo asioita, joita on pakko miettiä vähän pidempään

    VastaaPoista
  20. Suloinen pallero ja aivan ihana tarina! Varmasti on rakas esine.

    VastaaPoista