lauantai 30. huhtikuuta 2011

Huhtikuun viimeinen päivä

Tuomi, joka on kevätseurannassa, on edennyt hyvin. Tämä päivä oikkuili vähän, tuuli puistatteli puuta ja piti etsiä sopivaa hetkeä jolloin oksat olisivat rauhassa. Kuvaushetkellä paistoi aurinko.  Mustarastasta ei nyt näkynyt, sillä on tapana istua ja laulaa tuomen latvuksessa.
                                                                                                                                                                      
Tuomen kukkanuput näkyvät jo. Kun on aurinkoa ja lämmintä, tuomi kukkii parin viikon sisällä.    
 
Pikkupihlaja ei ole pekkaa pahempi. Se etenee tuomen kanssa samoissa askelissa. Lehdet ovat kauneimmillaan raikkaan vihreinä.
Vaahtera  availee kukkiaan ensimmäisenä aurinkoisella puolella pihaa. Heleä vihreys on kaunista.
Aamupäivällä satoi isoja rakeita ja tuuli lennätteli kuivia lehtiä ruohikolla. Rakeet näyttävät valkoisilta lumikelloilta, mutta pihan lumikellot ovat sinisiä. Taas ropisee sade ikkunaan, vettä ja rakeita, välillä on paistanut aurinko. Oikukasta vappusäätä.

Ostin vaaleanpunaisia neilikoita torilta. Ne ilostuttavat nyt olohuoneen vihreässä maljakossa. Neilikat ovat matkanneet tänne Kolumbiasta saakka. Kukkakauppiaan mukaan EU liittymisen jälkeen ei Suomessa ole enää kannattavaa kasvattaa neilikoita. Edullisia ne olivatkin, kimppu kuusi euroa.
Iloista vappua kaikille.

33 kommenttia:

  1. Virkistävää vihreää kuvista välittyy, kiitos! Kyllä tämä kevään värien ilmaantuminen tuntuu tosi hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Onpas teilläpäin jo isot silmut/lehdet puissa. Täällä saadaan odotella vielä tovi ennen vihertämistä.

    VastaaPoista
  3. Eikö olekin hurjaa menoa tämä kevään tuleminen! Jos joku säätieteilijä yrittää väittää, että kevät on normaalissa aikataulussa niin en lupaa uskoa.

    Nautinnollista silti!

    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  4. Onpas ihania hennon vihreitä puita ja tuomikin jo melkein kukassa..
    Täällä puut tuskin vihertävät.

    Tykkään kuvistasi!

    VastaaPoista
  5. Oi miten pitkällä siellä teillä jo ollaan. Isot isot vihreät alut jo puissa. Ensimmäinen vihreä on muutenkin ihanaa, sellaista herkkää vihreää.. Oikein mukavaa vappua ;)

    VastaaPoista
  6. TEILLÄ TÄMÄ KEVÄKAMPA MENEE ERITAHTIA MEIHIN NÄHDEN, MUTTA PERÄSSÄ TULLAAN VAKAASTI, KUIN JUNA RAITEILLA. HYVÄÄ VAPPUA SINULLE .-)

    VastaaPoista
  7. Kauniita keväänedistymiskuvia, aurinko kuultaa upeasti lehtivihreässä.

    Rakeita ei sentään täällä ole tullut (kai...nukuin pitkät päiväunet!), mutta vettä auringon seassa.

    Oikukasta todellakin.

    Mukavaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
  8. Oi, tuomen nuppuja! Kohta huumaava tuoksu valtaa tienoon ja tuo kaihoisan olon sydämeen. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  9. Te olette meitä tunnin ajomatkan päässä edempänä,
    niin kai se on myös kasvun ihmeessä...

    kauniita kuvia kasvun ihmeestä..
    ostin myös vapuksi itselleni neilikoita, vanhan roosan värisiä..
    ennen en tykännyt neilikoista, nyt pikkuhiljaa varoen...

    VastaaPoista
  10. Siellä näyttää vähän keväälle.

    VastaaPoista
  11. Rita,
    Se on jännä juttu, että kevään vihreä vaikuttaa myös mieleen ja saa nostalgiset tunteet pintaan.

    annekatariina,
    Nyt on ollut aurinkoista ja se on jouduttanut vihreää esiin.

    Lepis,
    Kohisten se on tullutkin.
    Kiitos, samoin.

    kaanon,
    Pikkusen ollaan edellä muuta Suomea.

    Elisa,
    Kevään vihreä on tosiaan heleää.
    Samaa sinulle.

    Zilga,
    Edetään vain kevään menossa.
    Samaa sinne.

    SusuPetal,
    Rakeet jo sulivat ja nyt täällä on ilo ylimmillään. Käytiin äasken pikaisesti kaupungilla.
    Mukavaa vappua myös sinne.

    tuulento,
    Tuomen kukkien tuoksu on ihanaa.
    Samaa sinne.

    hanne virtauksesta,
    Tunti edellä eli melkein samassa.
    Minä tykkään noista pienikukkaisista neilikoista en niinkään niistä isokukkaisista. Pinkki oli niin sopiva väri tänään.

    isopeikko,
    Kevättä rinnassa.

    VastaaPoista
  12. Kohta tuomi tuoksuu!
    Huh mitä möhkäleitä on taivaalta tippunut, onneksi ei sentään kukkia hakannut. Kuva on kyllä hauskan näköinen :)
    Mukavaa vappua sinne!

    VastaaPoista
  13. Mitä ihanaa vihreyttä! Oikein hyvää vappua Arleena!

    VastaaPoista
  14. Iloista vappua sinne rakeiden pieksemään syntymäkaupunkiini.
    Pian saadaan ihailla tuomen kukkia.

    VastaaPoista
  15. Sirokko,
    Rakeet olivat kevyitä, pomppivat mukavasti maahan.

    Yaelian,
    Vihreää ilmestyy lisää päivä päivältä.

    Unelma,
    Kiitos.

    VastaaPoista
  16. Onpa tuomi jo pitkällä : )
    Meilläkin ihanasti eilen sateli hieman vettä, pitkästä aikaa... sade viherryttää pihaa niin nopeasti.
    Hyvää vappua sinullekin !

    VastaaPoista
  17. Sinäkin bongasit rakeet! Kuulitko ukkosen?
    Tuomen vihreää en olekaan vielä ehtinyt löytämään. Meidän mökillä kasvoi vanha tuomi, mutta oli jo niin vanha, että lahosi joitakin vuosia sitten pois. Nyt kun siellä ollaan taas enemmän ja tehdään remonttia, niin ehkä sen juurelta lähtisi uusi taimi alkuun, jos vähän siistisi maapohjaa.
    Onneksi tänään näyttää ainakin aamu aurinkoiselta. Se tarkoittaa ulkoilukeikkaa kameran kanssa... :)

    VastaaPoista
  18. sariw,
    Sade teki tosiaan hyvää, olisi voinut sataa enemmänkin.

    TeeTee,
    En kuullut ukkosen jyrinää, raekuurot olivat kauniita ja rakeet pomppivia.
    Tuomi on kaunis puu kukkiessaan ja tuoksu on ihana. Luulisi, että lähtee juurakosta hyvin uuteen kasvuun.
    Aurinko tosiaan paistaa hienosti nyt.

    VastaaPoista
  19. Kyllä on ihanaa seurata lehtien puhkeamista! Teillä ne ovat tosin isompia kuin täällä.

    Valtavia rakeita kuvassa, toivottavasti jää ainoaksi kerraksi.

    Hyvää vappua!

    VastaaPoista
  20. Mitä IHMETTÄ! taas on vaikea uskoa, että kuvat on tältä keväältä: täällä kun on vihreä vielä aika vähissä. Suomi on sittenkin iso maa ja pohjoisessa.

    No, tuleehan se kevät tännekin. Ja kesä.

    Oikein kivaa vappua.

    PS. Pisti miettimään noita kukkia. Kolumbiasta asti. Mikähän on noidentuotujen kukkien hiilijalanjälki. Aina mietin, kun ostan (liian) halpoja reilun kaupan ruusuja.

    VastaaPoista
  21. Katriina,
    Aurinkoa on ilmeisesti ollut täällä enemmän, kun on kevät ehtinyt tuohon mittaansa nyt.
    Tänään tulee nyt vain vettä ei rakeita.

    Tuike,
    Edellä ollaan, mutta kyllä muut saavuttavat.
    En tiedä miksi neilikat Kolumbiasta tuotettuna ovat niin halpoja ettei kannata niitä täällä kasvattaa. Täytyyhän kauppiaallekin jäädä kukista joku osuus tänne pyörimään.
    Lentämisen hiilijalanjälki on iso lensipä sitten ihmiset ja kukat siinä siivellä.

    marjamatilda,
    Kiitos.

    VastaaPoista
  22. Tällä viikolla kevät onkin edistynyt ihan silmissä.
    Oikeastaan saisi jo vähän toppuutella tuloaan, mustikka ja marjapensaat kukkivat muutoin liian aikaisin.
    Muutoin vihreyttä ihmettelee samoin kuin joka kevät - noinko ihanaa se olikin!

    VastaaPoista
  23. Sielä näyttää jo kesälle, kun noin vihreää lehdistöä ja kukannuppuja esiintyy kuvissa.

    VastaaPoista
  24. Mk,
    Kevät yllättää aina vihreydellään, se on kaunista.

    Selma,
    Kyllä sieltäpäin perässä kohisten tullaan.

    VastaaPoista
  25. Kevät vihertää, kukittaa, odotuttaa puhkeamistaan. Toukokuu on jo sanana kaunis - saati mitä se sisällään pitää ja kauneuden näyttää kun aika on eli pian.

    PS
    Ajelimme tänään 60 kilometrin päähän kuvaamaan Korkeakoskea - huomataksemme että kamera jäi eteisen penkille. No, nautimme tällä kertaa ilman kameraa.

    VastaaPoista
  26. Lastu,
    Nyt edetään vihreää kohti.

    Voi kuinka tuttua. Olemme monesti kääntyneet takaisin hakemaan sitä mikä unohtui ja monesti on jouduttu olemaan ilman.
    Sellaista se on kun päässä on muistilevy välillä jumissa, ei millään muista kaikkea mitä pitäisi

    VastaaPoista
  27. Onpa kevät siellä jo pitkällä. Meillä vasta sisällä noin pitkällä. Ulkona vielä saamme jonkin aikaa odottaa.
    Kaunista kevättä!

    VastaaPoista
  28. Tapsu,
    Jos lämmintä on niin kohta kukkii.

    Pappilan mummo,
    Lämmintä vaan niin sielläkin etenee.

    VastaaPoista
  29. Teillä on paljon isommat silmut puissa kuin täällä.
    Ja rakeita muuten täälläkin tuli eilen ja nytkin on niin kylmä hrrhrr!
    Neilikat on kauniita kukkia ja niin kauniin vaaleanpunaisia, niitä onkin ilo katsella, ja kuvitella, että olisi jo kesä ja lämmin!

    VastaaPoista
  30. Harakka,
    Nyt täälläkin on ollut kylmempää, mutta kuitenkin aurinkoista

    VastaaPoista
  31. Hui rakeita! Lempeän vihreää ja pisara vaaleanpunaista - kauniin keväisiä kuvia

    VastaaPoista