keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Kaupunki Kaskisten saarella

Kaskinen on Suomen pienin kaupunki, se sijaitsee Kaskisten saarella. Äkkiseltään ei tule mieleen toista kaupunkia, jota meri ympäröisi joka suunnasta. Saarikaupungissa on asukkaita 1473.
Kuningas Kustaa III perusti kaupungin 1785. Tästä lienee muistutuksena leveä puistokatu Kuningas Kustaan aukio. Kuninkaallisia nimiä vilahtelee muitakin on Prinssi Erikin katu ja Aleksanterin katu. Aleksanteri lienee muistus tsaarista. Kaskinen on puutalokaupunki. Muutaman viikon takainen ensimmäinen käyntini kaupungissa ei jättänyt muistiini yhtään kerrostaloa. Liekö siellä niitä ollenkaan.

Idyllinen ja kaunis kaupunki, jossa elämä on aurinkoista ja kotoisen kodikasta. Puutalot ovat toinen toistaan kauniimpia ja pihat lumoavia vehreine istutuksineen. Onneksi täällä on säilytetty vanha rakennuskanta huolta pitäen eikä repien. Jos saisin olla kaupunkimarkkinoija, markkinoisin kaupunkia ympärivuotiseen lomailukäyttöön. Kalastus, purjehdus ja lomailu kaupunkiluonnossa kesäisin. Talvella hiihto, luistelu ja kelkkailu merenjäällä. Vanhanajan täysihoitoloissa lomailijoista pidettäisiin hyvää huolta. Täältä pikkukupungin rauhasta ensimmäiset ehtiväiset ostaisivat ympärivuotisia vapaa-ajanasuntoja, puutaloja meren saaresta.

Kuvassa vasemmalla alhaalla on Kuningas Kustaan aukio, leveä puistokatu. Puutaloissa on kauniit koristeelliset ikkunapuiteleikkaukset, kuisteja ja erkkereitä. Olipa punaisessa talossa tornikin, jonka näitte aikaisemmin pakinani kuvassa. Vain kirkko on moderni 1965 rakennettu. En kuvannut sitä, koska se rikkoo mielestäni puutalokaupungin idyllin.

Sisäänajotien molemmin puolin aukeaa meri, jossa on paljon pieniä saaria. Kivikot nousevat merestä antaen linnuille lepopaikkoja. Pikkusaarilla on hienoja retkeilypaikkoja tai voisi olla.
Kaskinen nukkuu vielä Ruususen unta eikä ole huomannut mahdollisuuksiaan.

Kaskinen on äkillisen rakennemuutoksen alue vuosina 2009-2010, kerrotaan kaupungin sivuilla. Kaupungin suurin työnantaja Oy Metsä-Botnia Ab lopettaa ja nyt markkinoidaan vapautuvia kiinteistöjä.
Onnea ja menestystä Kaskisten kaupungille.

15 kommenttia:

  1. Näyttää tämäkin viehättävältä kaupungilta, ainakin kesäaikaan.

    VastaaPoista
  2. Kaskisiin onkin pitänyt jo monena kesänä lähteä käymään. Nuo kuvasi eivät kyllä ainakaan vähentäneet innostustani lähteä sinne. Jospas jo tänä kesänä... :-)

    VastaaPoista
  3. Näyttää idylliseltä kesäkaupungilta. Kauniita koristeellisia taloja, hyviä kuvia.

    VastaaPoista
  4. En olekaan koskaan Kaskisella ollut.Kiitos tästä esittelystä!

    VastaaPoista
  5. Eipä ole tullut koskaan käytyä tuollakaan. Ihanaa puutaloidylliä!

    VastaaPoista
  6. SusuPetal,
    Ihmettelin, kuinka meillä ei tod hyödynnetä tallaisten pikkukaupunkien vetovaimaa.
    Talvella voin kuvitella huurteiset puut, kimmeltävän hangen meren jäällä. Kaunista.

    Mannukka,
    Kannattaa retkeillä sinne, mutta ohjelman laatiminen on itsestä kiinni.

    Unelma,
    Sitä se on.

    Yaelian,
    Tallaista suomalaista puutalokaupunkia ei tosiaan löydä muualta kuin täältä.

    Sooloilija,
    Se oli todella kaunista, eikä kaupunkia rikkoneet elementtikerrostalot. En ainakaan muista, jos oli olivat tosi huomaamattomia.

    VastaaPoista
  7. Ihme tosiaan ettei ole hyödynnetty matkailuun tuon enempää (jos ollenkaan), onkohan olevinaan jotenkin liian kaukana tai syrjässä. Kaunista puutaloidylliä joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  8. Kaskinen on ihana kaupunki. Joskus olen ajatellut, että tuollaiseen pieneen idylliseen kaupunkiin olisi ihana piiloutua loppuelämksi. Toinen samanlainen paikka on Kristiinankaupunki, sielläkin olen joskus ajatellut voivani viettää loppuelämän. Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, lapsuudenkodistani on Kristiinankaupunkiin vain 40 km.

    En tiedä, kuinka paljon länsi-rannikon kaupungeissa on matkailua kesäisin, ainakaan itä-suomalaisista harvat ovat käyneet länsi-suomessa ja merenrantakaupungeissa vielä harvemmat.Nuo kuvailemasi matkailutoiminnot sopisivat just noihin kaupunkeihin, toivottavasti jotain tuollaista kehitetään. Kaskinen on ainakin suurissa vaikeuksissa, kun koko kaupunki hengitti Metsä-Botnian kautta. Muistelen, että kaupunki jopa lämpisi tehtaan hukkalämmöllä.

    VastaaPoista
  9. Vautsi, ihana pikkukaupunki, ja ajattele että en ollut koskaan siitä kuullut, saati sitten nähnyt kuvia. Det var lönt att komma hit! Kannatti tulla blogiisi :) Ihana postaus.

    VastaaPoista
  10. Sirokko,
    Se minullekin tuli heti mieleen, kun tuonne kaupunkiin upposin.

    Syrjässä se ei ole esim Lappiin verrattuna. Mikä on ihanampaa kuin talvisin hiihdellä meren jäällä. Mehän olemme perimmiltään hiihtäjä kansaa. Laskettelu on tuotu tänne alppimaista.

    tuike,
    Luulen, että Kasinen ei ole tehtaansa takia oivaltanut hyödyntää matkailua ollenkaan.
    Nyt olisi sopiva sauma, kun tehdas ammottaa tyhjänä.
    Kuten Sirokolle totesin, Suomi on hiihtomaa ja meri ja sen rannat sopivat murtomaahiihtoon erittäin hyvin ym. talviurheiluun, joihin ei tarvitse keinorakennelmia keinomäestä puhumattakaan.
    Luonnonmukainen ja yksinkertainen on parasta kiireisille ihmisille.

    Hiljakseen hiihdellen ja happea nautiskellen mieli lepää, ruumis rentoutuu ja stressi kaikkoaa. Mitä sitä muuta tarvitsee. Sama kesällä sulassa vedessä. Uiden, purjehtien tai meriristeillen.

    VastaaPoista
  11. Rita,
    Kiitos kauniista sanoistasi.
    Tervetuloa uudelleen, vuoroin vieraissa.

    VastaaPoista
  12. Kiva että teit postauksen Kaskisista! Kaupunki on todellakin viehättävä pikkukaupunki, olen siellä useasti kesäisin piipahtanut meritunnelmissa, itse kun asun siellä suunnalla ;) Kovasti minuakin huolettaa Kaskisten tulevaisuus kun lähes kaikki asukkaat ovat olleet tehtaalla töissä. Roppakaupalla vaan onnea pikkukaupungin sykkeen säilyttämiselle! Kauniita kuvia ja tunelmia!

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana paikka!
    En ole ennen tällasesta paikasta kuullutkaan mitään.
    Mutta kaunis oli vanhoine taloineen,
    Idyllinen pieni paikka.

    VastaaPoista
  14. Kati,
    Minäkin toivon, että kaunis Kaskinen säilyy elinvoimaisena, mutta vanhan puutalomiljöön säilyttäen.

    Harakka,
    Kaunista siellä on.

    VastaaPoista
  15. Että voivatkin vanhat puutalot olla kauniita!
    Kiitos tietoiskusta! Hyvä että olen Kaskisen nimen kuullut aikaisemmin, puhumattakaan, että se sijaitsee saaressa. Eipä silti, koko Länsi-Suomi on minulle hyvin vieras, minkä täten vähän nolona tunnustan.
    Onneksi siellä suunnalla on kuitenkin paljon hyviä bloggaajia, jotka täyttävät monin tavoin aukkoja tiedoissa.

    VastaaPoista