maanantai 15. kesäkuuta 2009

Taidetta kaupunkimaisemassa

Wäinö Aaltosen museon WAM:in päädyssä vailla tarkoitusta ollut alue on saanut elämän.
Jo portaat kertovat, että noustaan Ekoluoto-taidepuistoon.

Ympäristötaideteoksen on suunnitellut taiteilija-puutarhuri Hannu Säilä apunaan asiantuntijana vaimonsa Elisa Laine. Istutukset on toteuttanut Perniön Taimisto ja teoksessa on käytetty Suomen oloissa menestyviä kasveja. Teos on ekologisia arvoja kunnioittava saareke keskellä kaupunkia. Se on taustana taideteoksille, mutta on itsenäinen ympäristöystävällinen taideteos.

Taidepuiston ensimmäinen teos on Markku Haanpään Aura-teos. Taivaankannella lentää vapaana ja valkoisena kurkiaura. Taitelija on vapauttanut valkoiset kauluspaidat arjen vaatimusten pakkopaidoista luonnon ja taiteen elämysmaailmaan. Tuulisena päivänä paidat todella nauttivat vapaudesta saaden katsojan mielen mukaansa pois arjen rutiineista.

Valkoisessa Aurassa puhdistuu mieli liitäen linnun lailla.

Ekoluodolla on taiteilija Tiina Valkeapään värikäs Muovimaa-teos. Innoittajana taiteilijalle oli huoli siitä, että muovia ei kierrätetä. Muovimaa on tehty turkulaisten ja paraislaisten pois heitetyistä muoviesineistä.

Turussa on avattu 14.6.2009 Turun Taitelijaseura ry:n fluxations- ympäristötaiteen tapahtuma. Se kestää 30.9.2009 saakka. Aurajoen suulta aina Koroisten niemelle saakka taitelijat ovat asettaneet osaksi luontoa ja kaupunkimaisemaa teoksiaan, yhteensä 21 teosta.
Palaan näihin teoksiin kesän aikana täällä blogissani. Turussa käydessänne kannattaa kulkea fluxations-reitti nauttien sekä taiteesta että kauniista Turusta.

Tähän blogiin en mahduttanut WAM:in Leonhard Lapin-näyttelyä, 12.6-13.9.2009. Siitä myöhemmin.

11 kommenttia:

  1. Hienosti paidat liehuu tuulen mukana.
    Pitääpä pistää mieleen, koska varmaan kesjavascript:void(0)än aikana Turussa käydään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, pitääkin katsastaa, kun käyn Turussa.

    VastaaPoista
  3. Hieno tuo kurkiaura! Tuo muovipallo toivottavasti herättää ihmisiä ajattelemaan...

    VastaaPoista
  4. Tuo paitateos on todella hauska! Noista portaista en ole niinkään varma, siis visuaalisesti. Näyttävät rikkaruohoilta noin aseteltuina ja saattavat saada sen mukaisen kohtelun. No, toivottavasti menestyvät.

    VastaaPoista
  5. Kivan näköiset rappuset. Mitenkähän hyvin kasvit säilyvät tallomatta..
    Hauska idea lepattavilla paidoilla. Pitää laittaa vinkki korvan taakse jos Turussa päin liikun kesällä.

    VastaaPoista
  6. kiitos vinkistä. olemme Pastiksen kanssa suuntaamassa Turkuun kesän aikana ihan kaksin (oooh!) ja tässähän olisi mukavaa ajanvietettä jo suunniteltujen lisäksi.

    VastaaPoista
  7. Harakka,
    Tervetuloa Turkuun. Eipä tiedä jos vastaan kävellään.

    SusuPetal,
    Tervetuloa Turkuun ja samat sanat kuin Harakalle. Yritän katsella mustaan pukeutunutta SusuPetalin näköistä katukuvasta.

    Satu,
    Minä myös pidin tuosta valkoisesta aurasta. Se oli niin puhtaan raikkaan kevyt, kertakaikkiaan hieno oivallus.
    Samoin Muovimaa, miten paljon sitä muovia jäkään jälkeemme maapallon kiusaksi.

    lepis,
    Totta, näyttivät rikkaruohoilta portaissa. Itse jo ojensin kättä tottumuksesta, kunnes huomasin, että kasvua aloittavat tutut kivikkokasvit. Tuleehan siitä vehreän vehmas kasvun myötä. Nyt ovat vasta aluillaan muutaman päivän ikäisinä.

    Sirokko,
    Nyt näytti siltä, että portaissa on osattu kiertää, ovat sen verran leveät portaat. Kulku onnistuu kuten kuvassa näkyy molemmin puolin.

    Hyppysellinen,
    Tervetuloa Turkuun.
    Kun kaksin tulette, niin mikäpä romanttisempaa kuin iltakävely Aurajoen rantaa aina piispanistuimelle Koroisten niemelle saakka. Jos on hieno ilma, tunnelma on lempeän romanttinenkin.

    VastaaPoista
  8. Kivoja kuvia, rappuset ihan englantilaista tyyliä..

    VastaaPoista
  9. Näin Haanpään Aura-teoksen telkkarissa ja ihastuin siihen. Mikä idea, on symboliikkaa ja kauneutta. Tosi hieno.
    Koskahan minä jaksaisin lähteä mukaan, enkä täällä vain kirjoittelisi...
    Kiitos sinulle, pääsee mukaan näinkin :-)

    VastaaPoista
  10. Hannele,
    Ne taiteilijat osaavat ideoida teoksia.

    isopeikko,
    Eikö ollutkin, niin puhtaan iloisia ja keveitä.

    Uuna,
    Kannattaa tulla katsomaan. Aitona edessä teos näyttää moninverroin hienommalta. Mietin vain, onko tuuli repinyt teosta, eilen illalla tuuli kovasti.

    VastaaPoista