maanantai 16. maaliskuuta 2009

Valkoinen kollaasi

Klikkaa kuvaa
Valkoista löytyi kuva-arkistoistani niin paljon, että kollaaseja olisi saanut useammankin.
Oli hieman vaikea valita valkoisesta runsaudesta.
Matkoilta on kaksi kuvaa.
Guggenheimin taidemuseo New York, otin tuloaulassa kuvan.
Suihkulähde Budapestin taidemuseon edessä, veteen "kaatunut" pylväikkö.
Muut kuvat ovat kotoa ja sen pihalta.

Lisää kollaaseja löytyy Inkivääriltä.

36 kommenttia:

  1. Neuvoit minulle kerran sen linkityksen, opin sen. Millä kuvankäsittelyohjelmalla teet näitä kollaaseja? Nää on hienoja, haluaisin kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kollaasi. Valkovuokot ovat niin ihania! En ole vuosiin nähnyt niitä "livenä" muuta kuin kasvitieteellisessä puutarhassa. Tänä keväänä täytyisikin tehdä matka etelämmäs ja näyttää tyttärellekin kuinka valkovuokot valtaavat metsänpohjan.

    VastaaPoista
  3. Kaunista valkoista - sitä sinulla onkin tosiaan paljon myös kotona ja puutarhassa:)

    VastaaPoista
  4. tuike,
    Minulla on netistä ladattu picasa3.
    Tykkään käyttää sitä helppouden takia, ei tarvitse vaivata päätään.

    Elina,
    Täällä valkovuokkoja kasvaa runsaasti. En poimi niitä, olivatkohan rauhoitettuja kai.
    Metsässä niitä on ihana ihailla.

    Tervetuloa tänne etelään.

    VastaaPoista
  5. Inkivääri, ajattelinkin pitäisikö laittaa toinen, mutta en taida jaksaa väsyttää muita samalla teemalla.

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis kollaasi! Valkoiset kukkakuvasi ovat raikkaan kauniita ja tuolla Guggenheimissa olen minäkin käynyt!

    VastaaPoista
  7. Arvasinkin, että sinulla tulee runsaudenpula valkoisten kukkien kanssa, ihania ovatkin.

    VastaaPoista
  8. Tuiken kautta tänne... kivaa, kun löysin blogisi!
    Kauniita kollaaseja. Minäkin haluaisin opetella tekemään näitä. Täytyypä kurkata tuo picasa3!
    Ja kiitti alimmaisesta arabia-vinkistä. Uusi sarja on hyvin viehättävä!

    VastaaPoista
  9. Kaunis kollaasi, tykkään vihreästä valkoisen kanssa :)

    VastaaPoista
  10. Pidän tuosta kynttiläkuvasta etenkin.

    VastaaPoista
  11. Kaunis ja rauhaisa kollaasi sinulla!

    VastaaPoista
  12. Kohta tulee valkovuokkoaika. Sitä ennen ihaillaan niitä valkoisessa kollaasissasi.
    Hieno kooste

    VastaaPoista
  13. Valtavan hieno kollaasi! Tykkäsin erityisesti tuosta kaatuneesta pylväiköstä! :)

    VastaaPoista
  14. Hienoja kuvia, tuo suihkulähde olikin kiva nähdä:) Kukkaset aina niin kukoistavia!

    VastaaPoista
  15. Hieno kokonaisuus, valkoista odotinkin sinulta löytyvän runsain mitoin. Silmäni nyt kuitekin juuttuivat noihin valkovuokkoihin.. sen kauniimpaa ei ole kuin metsä valkovuokkojen meressä.

    VastaaPoista
  16. Kivasti sommiteltu kollaasi. Katseeni jäi kiinni toiseen kuvaan alhaalta oikealta, mikähän se on?

    VastaaPoista
  17. Yaelian,
    Guggenheimin arkkitehtuuri on myös nähtävyys. Oikeastaan kokoonsa nähden aika vähän taidetta oli.
    Tietty hyvää ja ansiokasta.

    katriina,
    Minä katselin jo lakanpinoja ja kulhohyllyjä, onneksi pidättäydyin vain tähän yhteen kollaasiin.

    Annika- Vaahteramäen lapset,
    Kiitos että tulit käymään, tervetuloa uudelleen.
    Huhtikuussahan niitä Runoja voi ihastella livenä kaupoissa.

    Marjut,
    Kiitos. Vihreä on valkoisen seurana korostavan elinvoimainen.

    SusuPetal,
    Minäkin pidän siitä ja se on johtanut siihen, että kesät talvet pitää olla kynttilävarasto maljakossa.

    Anu, kiitokset

    aimarii,
    valkovuokkometsässä on ihana samoilla. Taas mennään sinne vakiopaikkaan. Keväällä.

    Inkataika,
    Pylväikkö olikin erikoisempia suihkulänteitä joita olen nähnyt.

    Eija,
    Kesä on niiden kukkien aikaa.

    Sirokko,
    Valkovuokkojen kukkameri onkin ihanaa katsottavaa.

    Zilga,
    Se on Nudapestista taidemuseon edessä oleva suihkulähde.

    VastaaPoista
  18. kaunis, harmoninen kokonaisuus...
    kohta nuo valkovuokot taas ilahduttavat meitä kauneudellaan...

    VastaaPoista
  19. Kollaasisi ovat ihania! Joka kerta, kun näen, että olet sellaisen postannut, ajattelen, että pitäisi opetella itsekin... Tosin voi olla, ettei minulta löydy yhtä ihania kuvia. Ja tyylitajusi on kyllä pistämätön. Kiitos kotiäidin arkistakin arkisempien rönttöpäivien piristämisestä kuvillasi! :)

    VastaaPoista
  20. Ah, melkein haistan nuo sireenit, mun lempituoksu... kukka joka on koko edessä olevan kesän vertauskuva. Ja ne ovat mulle nimenomaan sireenejä, ei syreenejä :)
    Hieno kokonaisuus.

    VastaaPoista
  21. Tuo museokuva ja suihkulähde saa oikein kaipaamaan jonnekin matkustelemaan ja kokemaan uusia asioita...kiitos kun sain edes nähdä kuvat ;o)

    VastaaPoista
  22. Ihana kollaasi! Ei millään malttaisi odottaa kevään tuloa, kun näitä kuvia katselee.

    VastaaPoista
  23. hanne,
    Kevät on jo alkanut, vaikka ulkona on vähän utuisen räntäsateen merkkejä

    jl,
    Kiitos, että piristän päivääsi.
    Kollaasin tekoon tarvitset esimerkiksi Picasa3:n, saa ladattua netistä.

    Kutuharju,
    Minä myös pidän sireenin tuoksusta.
    Vieno mutta kesäinen tuoksu.

    Hane,
    Arvaa tuleeko minulle kaukokaipuu. Matkalle pitäisi päästä ja äkkiä.

    Klemmati,
    Nakottaja,
    Kiitoksia ja matkahaaveiluja.

    VastaaPoista
  24. Valkoinen ja vihreä ovat luodut toisilleen: (liki jokainen) kuva ja mielleyhtymä sen kertoo. Valkovuokkometsä ja sireenit...

    Kaunista, aina niin kaunista luot ihasteltavaksi.

    VastaaPoista
  25. Rakastan valkoisia kukkia! Ihana kollaasi valkoisine kukkineen; valkoisia syreenejäkin olet saanut kuvaan.
    Ihmettelin tuota kaatunutta pylväikköä, se on hieno. Sen viereen voisin mennä penkille istumaan ja ihmettelemään elämän menoa.

    VastaaPoista
  26. Kaunis ja rauhallinen kollaasi. Valkoiset kukat ovat kyllä ihania ja monenlaista aaltoakin löytyy.

    VastaaPoista
  27. Asettelultaan rauhallinen ja kuvat kauniita.

    VastaaPoista
  28. Upea kollaasi. Kauniita "valkoisia" tulvillaan!

    VastaaPoista
  29. Lastu,
    Kiitos sanoistasi. Valkoinen ja vihreä ne ovat juuri sopiva, raikas pari.

    Uuna,
    Valkoinen on niin puhdas väri kukissa.
    Tuo pylväikkösuihkulähde olikin hyvin erikoinen ja kaunis.

    savisuti,
    Liisa,
    Tari,
    Kiitoksia sanoistanne.

    VastaaPoista
  30. Raikas ja tyylikäs! Hitunen paratiisia.

    VastaaPoista
  31. Pioni, kiitoksia.

    Kaanon, kauniisti sanottu, kiitos.

    VastaaPoista
  32. Kollaasissasi oivallisesti esillä vuodenajat. Löytyy siis jokaisesta valkoista... Tasapainoinen.

    VastaaPoista
  33. Kaunista ja kohta noita saa ihailla livesti. Tuo mukkelis-makkelis mennyt pylväikkö on varsin vetävä yksityiskohta.

    VastaaPoista
  34. Pirliina,
    Kiitoksia kommentista.

    lepis,
    Todella arvostan sanojasi ja juuri sinun suustasi, koska olet kuvaajan niin loistava.

    VastaaPoista