sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Joulukortteja


Joulukorttien lähettäminen on meillä jo perinteenä. Sähköinen puhelinviesti ei tunnu kovinkaan tunnelmmalliselta tervehdykseltä. Tavarataloissa kymmeniä kertoja jo soineet joululaulut eivät enää säväytä tervehdyksessä joulutunnelmaan.

Tänä vuonna tein poikkeuksen ja päätin valmistaa itse joulukortit. Ajattelin samalla myös jatkumoa korteille eikä korttien uusi käyttötarkoituskaan ole pahitteeksi. Nyt ei tarvitse enää säilöä kortteja lipaston laatikkoon, vaan koristeen saa ottaa somistuskäyttöön. Showroomfinland on valmistuttanut suomalaisesta vaneriviilusta joulukortteihin sopivia tähtiä ja lumihiutaleita. Kuvioiden design on Petri Vainion. Lumihiutaleet ja tähdet on tarkoitettu kotien joulusomistuksiin joko kuuseen tai ikkunaan. Ne on pakattu 10 kappaleen pusseihin.


Valitsin kortteihin punaista, vihreää ja valkoista kartonkia, taitoin A5 koon korttikokoon.
Kortin saaja voi irroittaa korttikoristeen ja käyttää sen haluamallaan tavalla. Ensi vuonna seuraa jatkoa, samaa designia, mutta uusi aihe.

3 kommenttia:

  1. Pidän tuosta monikäyttöisyyden ajatuksesta - viime vuonna meidän joulukortit oli mahdollista käyttää myös kirjanmerkkeinä. Joskus kuitenkin innostumme joulukorttiaskarteluista niin, että lopputulos on aika kaukana klassisista jouluaihioista.

    VastaaPoista
  2. Tuo kirjanmerkki-ideahan on hyvä. Kirjaihmiselle sopiva. Täytyypä ensi vuonna muistaa vinkki.

    VastaaPoista
  3. Kivoja kortteja. Tein viime vuonna niin, että pujotin helmiä rautalankaan ja väänsin niistä sitten sydämiä ja tähtiä, jotka pujotin koukustaan korttiin tekemääni reikään. Sen sai sitten halutessaan irrottaa ja laittaa johonkin koristeeksi...

    VastaaPoista