Vilkas silta ja hiljentynyt silta

Martinsilta yhdistää Port Arthurin ja Martin kaupunginosat toisiinsa. Silta on rakennettu 1940 eli yli sata vuotta myöhemmin kuin palon jälkeen asemakaavan laatinut Engel oli  suunnitellut.

Silta on palkkisilta. Näyttää myös silta-arkkuja olevan tarpeeksi, joten notkahduksia ei ole odotettavissa.  Tämä silta oli yksisuuntainen Myllysillan valmistumisesta lähtien eli vuodesta 1975. Kuten kaikki tiedätte Myllysilta on poistettu käytöstä tämän vuoden keväällä ja Martinsilta jatkaa nyt kaksisuuntaisena.
Horisontista kohoaa funkkistyylisen Martinkirkon torni.

Surullisen kuuluisa Myllysilta tänään. Siltaa puretaan jo kovaa vauhtia Aurajoessa seisovaan proomuun, vaikka sillasta ovat valitukset meneillään eikä lainvoimaista purkulupaa  ole vielä olemassa. Turussa tehdäänkin kaikki asiat hieman toisin, sen olen monin tavoin huomannut  tämän kymmenen asumisvuoteni aikana. Ihmettelin aikoinaan, että mikäs se Turuntauti  oikein on. Nyt en enää ihmettele, tiedän mitä se on.

Sillan takaa puistikosta kohoaa Valtion virastotalo ja taaempana horisontista näkyy vanha Tähtitorni. Edessä murtuu vähitellen Myllysilta.  Vielä on Aurajoen siltoja jäljellä kaksi, joista postaan jossain vaiheessa.

Päivänkakkaroiden 69 silmää

Päivänkakkarat ovat aukaisseet jo ensimmäiset kukkansa.

Kuva on otettu viime kesänä kesäkuun puolessa välissä.

Auenneita on pihapenkin vieressä ja nurmikolla nytkin jonkin verran.

Päivänkakkara yllättää joka vuosi. Se nimittäin vaihtelee paikkaa,

ei keväällä nouse samasta paikasta johon se syksyllä lakastui.

Kauas se ei muuta, sen verran hypähtää, että on aina kukkapenkin vieressä.

Annan sen olla ja kukkia siinä mihin se ilmestyy.

Leikkaan kukinnan jälkeen kasvuston pois.

Päättelen, että aloittaa siemenestä joka vuosi ja aina hieman paikkaa vaihtaen.

Tässä kokoonpanossa on 69 keltaista silmää.

Valkoisten ripsien keskellä ne paistavat kuin pienet auringot.

*******

YyKaaKooNee-Numerokuvat 26. haaste = "69eyes"

Possu, josta kasvoi sika

Se oli huhtikuun 13. päivä, kello oli  hieman yli puolen yön, tarkalleen sanottuna seitsemän minuuttia yli 12. Sillä hetkellä syntyi pullea tasasuhtainen possu, jolla oli saparo hyvin kippuralla. Emäntä auttoi possun maailmaan ja tarkasti, että kaikki sorkat olivat kunnossa, silmät auki, kärsänpää tasainen ja sieraimet puhtaat. Hengitys oli tasaista ja saparo kippuralla. Saparo kertoo heti possun henkisen kunnon, jos se sojottaa suorana possulla on vakava trauma eikä sen elämä tule olemaan onnellista.

Viikon kuluttua syntymästä possulla oli nimipäivät. Nimi oli valittu huolella, olihan possu kaunein koko kymmenpäisestä pesueesta. Possusta tuli Jade, viitaus jalokiveen ei ollut aiheeton. Jadella oli hyvä ruokahalu ja se sai riittävästi maitoa juodakseen äidiltään. Jadesta tuli hyvätapainen. Röhkäisemällä se tervehti kaikkia kotikarsinansa lähelle tulleita. Kun vatsa oli syöty täyteen se röhkäisi kiitokset. Jos ruoka maistui erinomaiselta, se röhkäisi kiitokset kesken ruokailunkin. Pesueen muut possut olivat Jadelle hieman kateellisia, mutta se ei Jadea huolettanut. Hän ystävystyi heti ensimmäisen elinkuukautensa aikana perheen lapsiin.

 Kun kesä koitti, Jade oli jo muuttanut kotikarsinastaan  omaan karsinaansa. Painokin oli noussut kiitettäävästi, Jadesta oli tullut pehmeänpyöreä.  Eräänä päivänä, kun ruoho oli jo pitkää ja maittavaa, Jade päästettiin ulos lasten kanssa leikkimään. Siitä Jade piti erikoisesti. Se röhki, vinkui ja juosta hyssytteli pitkin nurmikkoa. Tonki kärsällään juuria maasta ja naukkaili ruohoa suuhunsa. Päivänkakkaraniitty oli erityisen mukava.  Siellä Jade pyyhälsi kukkien keskellä saparo vipattaen. Hän löysi sieltä mansikkapaikan ja söi kaikki punaiset ja vihreätkin mansikat.
Mutta se annettiin Jadelle anteeksi, kun se oli niin mukava possu.
Jadella oli vaaleansiniset silmät, joita reunustivat valkoiset silmäripset.  Silmien katse oli viaton ja hellyttävä. Vaikka Jade tonki kukkapenkkejä ja sotki pihaa ei tuon katseen edessä voinut  olla vihainen.
 Koko kesän Jade eli onnellista possuelämää. Hän kävi jopa uimassa lasten kanssa hellepäivinä. Tosin Jade uskalsi polskia vain rantaveden mutakossa.

Tuli syksy, Jade siirtyi sisälle karsinaan. Usein iltaisin Jaden possunsilmästä tirahti kyynel, kun se muisteli ihanaa kesää ja vapautta. Jade söi ravitsevaa possun ruokaa hyvällä ruokahalulla. Hän pulskistui isäntäväen mielestä sopivasti ja lokakuussa Jade ei ollutkaan enää possu. Jadesta oli kasvanut sika. Vaikka Jade oli nyt sika, oli hän yhtä kohtelias ja seurallinen kuin ennenkin. Jade jopa ymmärsi puhetta.  Korvantaustan rapsuttamisesta Jade piti erikoisesti. Näinä rapsutushetkinä syntyivät hellyttävät keskusteluhetket. Jade keskittyi hyvin tarkasti kuuntelemaan. mitä hänelle kerrottiin. Hän vastaili röhkimällä joskus hyvinkin pitkään.

Oli jo marraskuun ensimmäinen päivä, kun Jadelle kerrottiin elämän päättymisestä. Jade sai kuulla, että paino oli saavuttanut nyt päätepisteensä ja Jaden on aika muuttaa täältä karsinastaan  sikojen taivaalliseen karsinaan. Jaden ei tarvitse pelätä lähtöä, kaikki on järjestetty parhainpäin.  Sinä lähtöpäivänä Jaden selkään lyötiin leima, jotta vieraat ihmiset tietävät mistä tämä sika tulee.

Jouluaattoiltana  eräässä talossa tuoksui sanomattoman herkulliselta. Uunista otettiin mehevä  kinkku. Se nostettiin keskelle pöytää. Talon rouva kertoi ruokailijoille, että kinkku on ostettu Kauppahallin lihatiskistä. Lihamestari oli kertonut, että kinkku on  Jade nimisen  onnellisen sian takajalan lantio.  Kinkku oli erittäin mehevää ja maistuvaa. Kaikki pitivät siitä.  Siitä Jade oli onnellinen taivaallisessa karsinassaan.

********

Pakinaperjantai 184. haaste - Sika

Jazz kajahtaa

Puusta puuhun kiirii kaikuen

luritus, liverrys

nakutus, sirkutus

räkätys, rummutus.

Elon ihanuudesta,

ilon riemusta,

soulia, bluesia

silkkaa musiikkia taivaan täydeltä.

******

Valokuvatorstai-Runotorstai 169. haaste - silkkaa jazzia

Pihalla tänään ja ostoksilla

Tänään kirjaan päivän tapahtumia postaukseksi kaikelle kansalle luettavaksi. Aamukahvin jälkeen ikuistin valkoiset viimeiset tulppaanit iirispenkin takana. Taaempana kukkapenkissä näyttää olevan tyhjää tilaa. Päätin ryhtyä tuumasta toimeen terassilaatikoiden orvokkien suhteen.

Siirsin kaikki orvokit kukkapenkkiin. Kukkineiden tulppaanien varret ja lehdet näyttävät vielä hyvin vihreiltä ja elinvoimaisilta. Kukkavarret olen katkonut jo pois. Odotan, että lehdet lakastuisivat pian. Nyt on orvokkien vuoro kukoistaa kukkivina.
Istutuksen jälkeen lähdin hakemaan valkoisia pelargoneja Raision Kukkatalosta. Viimeiset kahdeksan sieltä ostin. Heille tulee näitä lisää, nythän se pelargonien istutuskausi vasta alkoi. Tulomatkalla melkein "törmäsin" komeaan ratsupoliisiin. Mielelläni katselen komeaa poliisia ylvään hevosen selässä.  Kävin Ikeassa ja ostin pinkin maton vessan turkoosille lattialle. Siellä on nyt raikkaan iloinen tunnelma.  Tietysti söin lounaaksi siellä lihapullat ja ostin luomutuotteita kahvia, mustapippuria, hilloja ja pastaa.

Pihalla kukkivat täydessä kukoistuksessa valkoiset syreenit. Kävin nuuhkaisemassa niiden tuoksua  muutaman kerran. Pelargoniat istututin samantien laatikoihin.

Nämä kuvat eivät ole tämän päivän tapahtumia. Varhain eräänä aamuna muutama päivä sitten huomasin   olohuoneen ikkunasta, että sorsaemo tepasteli pihamaan reunaa poikastensa kanssa. Sehän on vanha tuttuni, jonka tapasin poikakaverinsa kanssa jo kaksi vuotta sitten. Eikä siitä ole kuin muutama viikko, kun pariskunta kävi kylässä pihallamme. Tulivat terassin ovelle saakka tervehtimään. Ja nyt emo tuli esittelemään tätä perhelisäystään. Ylpeästi emo ohjaili poikasiaan pihan poikki välillä pysähtyen. Kuulosti ihan siltä, että kertoi meistä jotain poikasilleen, koska poikaset olisivat olleet kylässä pitempäänkin.  Aika suloisia vauvoja, kuten vauvat aina ovat. Pullukoita ja pehmeitä.

Seitsemän kukkulan kaupunki

Rooma on kuuluisin seitsemän kukkulan kaupunki. Siellä olen käynyt, mutta en sen jokaisella seitsemällä kukkulalla. Asun tällä hetkellä seitsemän kukkulan kaupungissa Turussa. Olen kulkenut sen jokaisella kukkulalla. Ensi vuonna 2011 kulttuuripääkaupunki. Turkua voisi markkinoida kuin Roomaa kukkuloiden kaupunkina.  Tuskinpa sitä kukaan tekee eikä edes tiedosta tätä asiaa.   
Kävin tänään yhdellä näistä kukkuloista. Kukkulalla, joka ennen toista maailmansotaa oli Ryssänmäki. Vesilinnan valmistuttua Vesilinnanmäki. Kun Turun Yliopisto muutti alueelle ja Vesilatos Halisiin, kukkula sai uuden nimen Yliopistonmäki.

Vesilinna, joka antoi mäelle nimen, valmistui 1941. Sen ovat suunnitelleet  1930-luvulla arkkitehdit Erik Bryggmann  ja Albert Richardtson.  Rakennustyyli on funtionalismia, julkisivumateriaali kalkkihiekkakiveä ja pilasterit muuratut. Monumentaalinen rakennus ei ole enää sen alkuperäisessä käytössä.  Rakennus on nyt  Kiipeilypalatsi, jossa harrastetaan seinäkiipeilyä.  Vesilinna on suojelukohde.

Vesilinnan ympäristö on luonnonmukainen kallioinen puustoa kasvava luonnonpuisto. Raunistula-postauksessani on kuva, joka on otettu suoraan tänne Yliopistonmäelle. Vesilinna näyttää kuvassa Eduskuntatalolta, mutta lähempää katsottuna ero on jo ilmeinen, tosin monumentaalinen muotokieli on sama.

Vastavuoroisesti otin tältä  kukkulalta kuvan Raunistulaan päin. Pihlajat kukkivat kukkulalla parhaillaan.

Korkealta näkee kauas yli vihreän runsauden, jonka siimeksessä sykkii  kaupungin elämä. Puiden välissä on vilkas Helsingintie ja Turku-Helsinki rautatie. Kukkulan metsikössä laulavat linnut.

Ja syreenit kukkivat tuoksuen.

Matka jatkuu tältä kukkulalta alas ja seuraavalle kukkulalle. Tavataan kukkuloilla taas jossain vaiheessa ja siltojakin on vielä näkemättä. Niitäkin on seitsemän.

Peilipallon kuva

Peilipallot kuuluvat Turun katukuvaan oleellisesti. Niihin ei voi olla törmäämättä aika yllättävissäkin paikoissa. Tänään kuljin taas niiden ohi ja hetken mielijohteesta kuvasin pallon peilikuvan.  Käänsin kuvan mustavalkoiseksi ja lopputuloksen näette tässä.

********

Mustaa ja valkoista 25. haaste = peili