Elokuun 30. päivä alkoi aurinkoisena. Aamulähtö oli aikainen, lentokone kohti Napolia lähti 7.15. Lentomatkamme kapteeni oli nainen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lensin naiskapteenin johdolla. Muu henkilökunta oli myös naisia, vain perämies oli mies. Lento kesti noin kolmisen tuntia. Apenniinien kalkkikivivuoret siintyivät lentokoneesta jylhän kauniina, kun lähestyimme Napolia. Laskeuduimme miljoonakaupungin keskelle, konkreettisesti. Esikaupunkeineen Napolissa on lähes neljä miljoonaa asukasta.Jatkoimme bussilla n 50 km kaunista Napolinlahden reunustamaa kiemuraista ja kapeaa vuoristotietä kohti vuorten välisessä laaksossa lepäävää Sorrentoa. Lämpömittari osoitti + 31-astetta. Viileästä bussista oli mukava katsella etelä-italialaista kaunista maisemaa ja sinistä merta.
Sorrenton kaupunki on sekoitus uutta ja vanhaa, välimerellisistä tyyliä. Rapatut, kalkkikivitalot ovat valkoisia, kermanvärisiä tai terrakotanpunaisia. Katot useimiten punaista savitiiltä. Hotellimme kattoterassilta aukeni koko Sorrento eteemme. Sinisenä kimmeltävän Napolinlahden takaa siintää historiallinen näky. Vesuviuksen tulivuori ja sen juurella Pompeiji, laavasta esiinkaivettu muinainen kaupunki. Näiden värikkäät historiat ovat tuttuja kouluajan historiatunneilta. Sorrentossa on kaunis vanha kaupunginosa, jossa voi aistia historianhavinaa. Sinne on keskittynyt kaikki turisteille tarkoitettu matkamuistomyynti.
Vanhojen rakennusten joukkoon uusi rakennuskanta niveltyy saumattomasti. Hotellin uima-altaalla aurinkotuolista napatussa kuvassa on uudehko asuinkerrostalo, valkoinen ja mustat takorautakaiteet.Seuraavassa kuvassa, kermanvärinen, linnamainen rakennus aivan rantakallion reunalla, on tyypillinen vanha ja iso varakkaamman perheen kotitalo.
Rosanvärinen valkoisin seinämaalauksin koristeltu asuinkerrostalo keskellä kaupunkia. Huoneistoihin kuuluvat kauniit ranskalaiset parvekkeet.
Keskellä kaupunkia on kellotapuli, jonka kellojen kumautukset kehottavat asukkaita saapumaan kirkkoon, messuun tai muistuttavat muuten vain ajankulumisesta. Italialaisista 85 % on roomalaiskatolisia, joten kirkossakäynti ja ripittäytyminen kuuluvat tiiviisti jokapäiväiseen elämään. Kirkon ovet ovat auki joka päivä ja siellä pistäytyessä näkee aina rukoilevia, kynttilöitä sytyttäviä ihmisiä alttarien äärellä.
Kalliorannat ovat korkeat ja pystyt, hiekkarantapoukamia on vähän koko rannikolla. Sorrenton uimarannalle Marina Palaceen laskeudutaan portaita noin sata askelmaa. Kapeita solakatuja voi kulkea sinne myös bussilla tai taksilla. Kuvassa solanpohjalla kulkeva kapea katu.Hiekkaranta on vain kapea kaistale. Laitureista on saatu lisätilaa auringonpalvojille.Meriveteen voi kätevästi pulahtaa vilvoittelemaan aurinkovarjojen alta.
Vihreät varjoisat puistot ovat kauniita levähdyspaikkoja. Niitä on keskustassa muutama. Palmu- ja kaktuskasvipuisto on oikeastaan puutarha. Isot pylväskaktukset eivät juuri nyt kukkineet.Tasson aukiolla oli pieni patsaspuisto, jossa on runoilija Torquato Tasson patsas. Hän eli 1500-luvun loppupuolella.
Pinjamäntypuistossa oli viehättävä ravintola, rauhallinen paikka kaupungin vanhojen muurien ja ulkoilmanäyttämön kupeessa.
Hotellin viereiselle vuorelle on porrastaen rakennettu hotelleja. Pinjamännyt menestyvät karulla maaperällä. Vuorenrinnettä lamovat erilaiset kyönnös- ja mehikasvit.
Sorrentosta retkeilimme Amalfin rannikolle ja Caprille, mutta niistä kerron myöhemmin, samoinkuin muista retkisattumuksista.
















