Matkalla

Kuvan virtaava puro halkoo kohisten kukkarinteitä. Samoin automme kiisi läpi Suomea, ohi kukkivien ruusunpunaisten ja vaaleankeltaisten perunapeltojen, läpi huojuvien viljapeltojen. Ohraa, kauraa, ruista ja vehnää keltaisena loistaen. Viljapellot ovat leipämme lähde, kotoisia ja turvallisia. Toivoa pitää, että omavaraisuutemme ruuan suhteen säilyisi tulevaisuudessakin.

Asuntomessut on tänään kierretty. Tosin kohteista nähtiin vain osa, ne kohteet, joita olin etukäteen merkannut katsottavikseni. Sisustuksia laidasta laitaan, hyvää ja huonoa. Maisemat olivat kauniita, sinisiä merimaisemia. Puutarha- ja pihaterassikokonaisuuksista ja toteutuksista pidin. Nyt en voi purkaa kuvia, kamerajohto unohtui kotiin. Mutta näytän kuvakollaasin myöhemmin.

Otsikon kuva ei ole omani, se oli photoshopin julkisessa kuva-albunissa ja lainattavissa täältä kannettavani tiedostosta. En ole vielä ehtinyt perehtyä tämän koneen photo-ohjelmaan. Sekin olisi pitänyt selvittää ja ottaa käyttöön. Hiukan monimutkaiselta näyttää. Vai mitä mieltä olette te, joilla on photoshop.

Sininen - Blue

Siniset suomalaiset parvekkeet
The blue finnish balconies


Torstaihaaste - Thursday challenge

Keltaista - Aaltoa

Näenkö nyt vain keltaista ympärilläni Paimion kosketuksen jälkeen. Sattumaa, mutta syyskukat pihallani ovat funkkiksen keltaiset. Myrskyävänä pilvisenä päivänä tuntuu, että syyskukkien pitää olla aurinkoisia ja keltainenhan on kuin aurinko. Itseasiassa tämä keltainen valloitus oli sattumaa, kukat ovat hallitsemattomasti levinneet nurkan takaa tähän kukkapenkkiin, joka aloittaa keväisin pikkutulppaaneilla ja jatkaa lamotuijilla, edelleen karpaattienkelloilla ja vaaleankeltaisilla akileijoilla. Niin ja välissä on vielä valkoista sammalleimua. Miten yhden pikkupenkin tarjonta voikin olla näin runsasta.

Alvar Aalto on edelleen mielessäni Paimiosta lähtien. Nyt esittelen teille, en autiotaloa Elegian tapaan, vaan yhden unohtuneen näköisen Aallon talon. Onneksi talon kyljessä oleva signeeraus kertoo mistä on kysymys.

Nimikointikyltti ilmaisee minkälainen glamour tässä talossa piilee. Nyt rakennus on täysin laiminlyöty, rappiotilassa, ainakin julkisivusta päätellen. Vuosikymmenien saatossa talo on nähnyt parempiakin päiviä. Tänä vuonna on vietetty hiljaisuudessa rakennuksen 80-vuotisjuhlaa. Unohduksissa ja rappiotilassa. Standardivuokratalo on rakennettu vv 1927-28 ja se näyttää edelleen olevan vuokratalo. Oletan, että Turun kaupunki omistaa talon. Sisätiloihin en ole päässyt - vielä. Haluaisin nähdä ainakin porrashuoneet.
Terveiset Turun kaupungin rakennusosastolle, vuoden 2011 Maailman kulttuuripääkaupunkina on jo kiire saattaa tämä kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus alkuperäistä vastaavaan kuntoon, ainakin julkisivujen osalta.

Rakennuksen ulko-ovet näyttävät alkuperäisiltä, säilyttämisen arvoiset. Kaunis takorautaportti johtaa sisäpihalle ja sieltä edelleen ylös Turun vehreälle Puolalanmäelle.

Näkymiä Salosta

Silloin paistoi vielä aurinko, kun ajelimme Saloon. Veturitallissa eli Salon Taidemuseossa oli meneillään Kuutti Lavosen retrospektiivinen näyttely, taiteilijan koko aikaisemmasta tuotannosta koottu takautuva näyttely. Häränveren punaiset ovet ja syvää turkoosia olevat ovipielet muodostivat mehevän kokonaisuuden. Jostain syystä pysähdyn aina oven eteen ja siinä muotoutuu kohteen tunnelma, ensivaikutelma. Näiden ovien voimakas värirytmiikka oli onnistunut. Vedin painavat ovet auki ja astuin sisään.

Kuutti Lavosen lukuisat ihmishahmot ja kasvokuvat eivät kiehdo minua. Tumma jopa synkkä toteuttamistapa on liian massiivinen kiehtoakseen. Katselin laajan näyttelyn ja poimin sieltä kaksi teosta. Ensimmäinen on Oulun Taidemuseoon hankittu, vuonna 1995 syntynyt, Lis/Lilja - mustaliitu/pastelli paperille. Toinen Heure Asienne/Aasialainen hetki vuodelta 2000.
Liljankukat ja punainen väri jättivät mieleeni nämä taulut.

Salon kaupunkikuva on sekava. Uuden rakennuskannan joukkoon, hiukan puristuksiin, ovat jääneet vanhat kauniit puutalot. Muistumana entisestä vauraasta maalaispitäjästä.
Rumistuksena keskellä kaupunkia on parkkitalo. Miksi, ympärillähän riittää tilaa, kävelymatkat eivät ole pitkiä pikkukaupungissa.
Tätä rakennusta ihmettelen aina ohi ajaessani. Taloa kiertävistä "suojaverkoista" syntyy vaikutelma, että kyseessä on vankila. Mutta sehän ei voi olla keskellä kaupunkia. Tarkempi tutkailu paljastaa opastuksen - Salon Terveysasema. Suojaverkko suojaa ehkä paahteelta ja auringolta vai estääkö se potilaita putoilemasta parvekekäytäviltä. Tarkoitus jäi arvoitukseksi. Komistus tuo kaupunkikuvaa hallitseva rakennus ei ole.

Tällaisia ovia enää harvemmin avataan. Tehokkuuden aikakautena, kun kaikki pitää olla mahdollisimman edullista, ei enää kaiverreta ja veistetä oven kuvioita koristepuusepän käsillä.
Nämä ovet löytyivät Salosta tuosta ruusunpunaisesta talosta.

Värejä ja taivutusta

Astuin sisään Paimiossa sairaalan odotusaulaan. Harvoin katse osuu aulojen lattiaan ensimmäiseksi. Katse harhailee ja kiertää, lattia jalkojen alla jää huomaamatta. Ei tämä lattia jää huomiota vaille, miten linoleumlaatat voivatkaan näyttää kuin taideteokselta. Harkittu värialue sen tekee. Keltainen jatkuu kaarevan infopisteen kyljessä. Kaarevat muodot ja kutsuva valoisa väri houkuttelevat astumaan tiskin ääreen.

Kutsuvat portaat, väreillä betoni, kivi ja metalli muuttuvat kauniiksi. Portaat, joita vain kuljetaan kerroksesta toiseen, ovatkin muuttuneet ihailtaviksi tilateoksiksi. Nuo värit, kirkas keltainen, voimakas turkoosi ja musta sopivat funkkistyyliin. Ajattelin lukuisia 1960-luvun funkkiselementtitaloja, miksei niiden sisätiloissa käytetä värejä. Porrashuoneet näyttävät aina ahtailta, nuhruisilta ja pimeiltä kuiluilta, joiden läpi pitää kulkea hyvin hiljaa ja nopeasti. Vähän kuin salaa. Nyt rohkeasti värejä seuraavassa porrashuonesaneerauksessa.

Tästä alkoi suomalaisen koivun taivutus maailmankuuluiksi klassikoiksi. Muodot ovat hiukan pyöristyneet seuraavina vuosikymmeninä 1930-luvulta. Vai onko suunniteltu kuin eilen tai tänään. Odotusaulan kaareva tuolirivistö, edelläkävijä.

Kolhiintuneet ja kuluneet kolmijalkajakkarat kaipaavat kovasti huoltoa. Katson niitä nyt uusin silmin ja mielessä väikkyvät Paimion värit. Nyt huomaan, mistä se Artekin kalusteiden turkoosi on saanut alkunsa. Kolmijalat saavat uuden elämän meillä.

Sadeyön jälkeen

Yöllä on satanut, kuulin johonkin aikaan ropinaa. Aamulla asia todentui, ruoho näytti elinvoimaisen vihreältä ja kivet olivat puhtaita sateesta, vielä märkiä. Sade oli kaivattu ja toivottu, se on viilentänyt ilman. Taivas on edelleen harmaa, on alkanut kesän viimeinen kuukausi.
Nyt en kulkenut pihalle, katseeni kiersivät olohuoneen viherkasveissa kriittisesti. Kesken aamukahvijuonnin aloitin sisustamisen kasveilla. Tämä pienimuotoinen uudistaminen pyöräytti koko viherkasvirivistön uuteen kuosiin.

Kaikki alkoi Käpypalmusta. Olin tuskaillut jo pitkään sen leveälle haroittavista lehdistä. Ylöspäin ne eivät nousseet, kasvoivat pituuttaan vaaka-asennossa. Ensin siirsin Modern Art pöytävalaisimen entiselle paikalleen tarjoiluvaunulle, josta nostin Käpypalmun kukkapenkille. Kentianpalmuja siirsin valaisimen ja Muulinkorvan vapauttamalle tilalle.

Nostin Käpypalmun uuteen paikkaansa. Se haroitti edelleen. Ajattelin taltuttaa sen kasvutapaa ylöspäin. Otin rautalankaa ja kiedoin sitä kevyehkösti palmun ympärille ja asettelin kankean lehtiruusukkeen ojennukseen. Sidonnan jälkeen oli tilaa, nostin Muulinkorvan sen viereen.

Käpypalmu on vanhimpia maapallolla kasvavista kasveista, ikää lähes 300 miljoonaa vuotta.
Ihailin käpypalmuja nettisivulla, sieltä löytyi kuvin havainnollistettuna käpypalmujen kasvu siemenestä aikuiseksi. Odottelen mihin suuntaan tämä viisi vuotta vanha palmuni kasvunsa suuntaa.

Aamupäiväkirja

Eilen hyvin myöhään alkuyönä oli taivas harmaa, muutama sadepisara rapsahti ja tuuli kohtalaisen mukavasti. Ajattelin, että yöllä sataa ja maa saa vihdoinkin vettä. On ihana nousta viileään kasteiseen aamuun.

Kun heräsin aamulla, aloitin pihakierroksen. Vettä ei ollut tullut tippaakaan, maa oli kuivaa ja kukat janoisia. Minitertturuusujen oksat olivat painuneet maata kohti raskaiden kukkaterttujen painosta. Otin kukkakepit ja sidoin taipuneet oksat.













Tertturuusut ovat kukkineet kiitettävästi, aurinkoa ne ovat toden totta saaneet, mutta ei luonnonsadetta. Terälehtiä on pudonnut kuivaan ruohikkoon. Napsin kuivat kukat siinä toivossa, että kukinta jatkuisi lokakuulle saakka.

Terassilla päivänsinet rehottivat, mutta odottivat jo joka-aamuista vesiannostaan. Niitä pitää kastella aamuin illoin, eivät muutoin jaksaisi tässä helteessä.




















Katkoin pelargonioista kuivat kukat ja kastelin nekin.
Lobeliat olen siirtänyt pikkupöydälle, ne ovat hiukan kauempana paahteesta eivätkä tarvinneet vettä. Sen sijaan miljoonakellot ovat oikeita vesisyöppöjä, vai ovatko vain liian pienissä ruukuissa.

Valkoiset petuniat kaipasivat vain kuivien kukkien nyppimistä, nekin pitävät hiukan varjoisemmasta nurkkauksesta.

Nautin aamupuuron terassin varjossa. Lähetin toivomuksen yläilmoihin, kerätkää sadepilviä tähän pihamme kohdalle, pikkupihani tarvitsee virkistävää vettä.