lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tapio Wirkkala juhlavuosi 1915-2015

 Juuri nyt vietetään taiteilija, muotoilija Tapio Wirkkalan juhlavuotta.
Kuvassa valkoinen Pollo-maljakko Rosenthalin tuotantoa sekä
 Sointu ja Avena maljakot Iittalan tuotantoa.

Tapio Wirkkala (1915-1985) suomalaisen muotoilun merkittävin hahmo ja Finnish Design-
käsitteen soihdunkantaja. Hänen juurensa olivat Kaustisella.
Virkkalan kylä on ollut merkittynä karttoihin jo vuonna 1549, ja suvun taitavat käsityöläiset
olivat olleet tunnettuja historiankirjoissa ja ihmisten muistissa.
Tapio Wirkkalan lahjoissa näkyivät myös Kuorikosken kuuluisan
kirkonrakentajasuvun perinteet.
Tapio Wirkkala oli saksalaisen Rosenthalin posliinitehtaan maineikkain muotoilija  aina
kuolemaansa saakka. Tuon tehtaan  posliiniesineet olivat maailmankuuluja.
Kaustinen on saanut kotipaikakseen Wirkkalan suunnitteleman yli 600 posliini-
esineen kokoelman 2015, ja se on pysyvästi esillä Kansantaiteenkeskuksessa.
Helsingin ollessa Maailman Muotoilun Pääkaupunki 2012 Rosenthalin
tehdas valmisti pienen erän ainutlaatuisia Wirkkalan Pollo-vaaseja ja Kuikka-lintuja.

Kaustisen Kansantaiteenkeskus

 Pollo maljakko
 Tapio Wirkkalasta ja näyttelystä voit lukea tarkemmin
Wirkkala.net-sivuilta tämän linkityksen takaa.
Tervetuloa Kaustiselle !

6 kommenttia:

  1. Tuo Pollo on kaunis - ja minulle ennestään tuntematon;)

    VastaaPoista
  2. Rosenthalin valmistamia Wirkkalan tuotteita ei Suomessa ole kovinkaan paljon myyty. Polloa on valmistettu uudelleen 2012, kun Helsinki oli designpääkaupunki. Nyt Kaustiselta voi ostaa polloa ja kuikkaa näyttelyssä käydessään.

    VastaaPoista
  3. Polloon minäkin ihastuin. Se on tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on Kaustisella myynnissä, jos matka kulkee täälläpäin.

      Poista
  4. Siihen samaan ihastuin minäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Kaustiselle, se on kiva kesäretkipaikkakunta festivaalien aikaan

      Poista