perjantai 9. marraskuuta 2012

Marraskuun aurinko

 Eilen paistoi aurinko aamusta iltahämärään. Keskipäivällä lähdin junalippuja ostamaan. Pysähdyin asemalaiturille, Kova ratatekniikka näytti auringossa hyvin pehmeältä ja kauniilta. Lankarivistöt kylpivät suorina auringossa. Kaapelien kourupylväät  olivat kuin taideteoksia.                                                         

Marraskuun aurinko hehkui langoilla. Ikuistin tämän häikäisevän valoilmiön, joka sai pilvien reunatkin punastumaan. 
Kun kävelin muutaman askeleen, huomasin, että aurinko oli hypähtänyt kuusen oksalle. Se näytti isolta joulupallolta. Vai seurasiko se minua.
Kotona aurinko pyrki sisälle ikkunasta. Aikansa se oleili ikkunaseinällä ja jatkoi matkaansa.

Illansuussa se hehkutti pilvien takaa. Päivän työt oli tehty, Suomi ja koko maailma kierretty.
Tänään aurinko näyttäytyi vain pienen hetken keskipäivällä.  Maailmanmatkaaja oli hieman väsähtänyt. Kukapa sitä joka päivä jaksaa hehkua.   

Tämä on vastaukseni Lepiksen haasteeseen How to Survive November 2012.
Toivottavasti marraskuulla aurinko paistaa jatkossakin ja saadaan lisää aurinkopostauksia.
Aamulla aikaisin starttaan junalla Helsinkiin, tapaan lapsenlapsiani, käyn Osmo Rauhalan näyttelyssä ja muuta mukavaa on tiedossa. Moikatkaa, jos kohdataan.


12 kommenttia:

  1. Ihanasti onkin aurinko sua siellä hellinyt eilisen päivän.
    Meitä se helli tämän päivän.
    Kauniita aurinkokuvia olitkin ottanut,,iohania!
    Osmo Rauhala on minunkin makuuni.

    VastaaPoista
  2. Upeasti sommiteltuja kuvia!
    Sinulla on silmää.

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia, varsinkin alimmainen on upea!

    VastaaPoista
  4. Todistit kuvillasi että kyllä se aurinkokin paistoi tänä syksynä. Niin se paistoi meilläkin pari päivää, ihanaa.
    Kuvasi on upeita ja pidän erityisesti tuosta "sisäkuvasta". Minulla vastaava valoilmiö vaan näytti kaikki siivottavat kohdat.. :)
    Hauskaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  5. Kukapa sitä? Ja silti, mikä voima ja kauneus kulkee sen kanssa/ jäljillä?

    VastaaPoista
  6. Upeaa loistetta ja kauniita aurinkoa kunnioittavia kuvia!

    VastaaPoista
  7. Upeat kuvat! En millään muista aurinkoisia päiviä marraskuussa,taitaa olla aika harvinaista.

    VastaaPoista
  8. Peikko tykkää auringosta oikein paljon. Se melkein paistoi sensilmiin nytten. :)

    VastaaPoista
  9. Hyvin näyttää marraskuukin osaavan esittää aurinkoisemman puolensa. Löysit aurinko kuvattavaksi sieltä ja täältä.
    Onko Osmo Rauhala hän, joka maalasi Tyrvään kirkkoon maalauksen sen paljon jälkeen? vai olenko väärässä taiteilijassa?

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia kaikki! Ylhäällä oleville sähkölangoille voisi säveltää vaikka "sonaatin syysauringolle", kun on nuottirivistökin valmis:).

    VastaaPoista
  11. Ihania valoisia kuvia! Ihan kuin keväällä kuvattuja! :)

    VastaaPoista
  12. Olinkin poissa ja kommenttini jäivät.
    Kiitos teille kaikille kommenteista.

    VastaaPoista