perjantai 17. huhtikuuta 2009

Perheenlisäystä

Kuvassa hehkuu syyshortensia viime syksynä

Valkoiseen taloon on tullut perheenlisäystä. Sain siitä henkilökohtaisesti tietää ja tottakai ilostuin kovasti. Onpas mukavaa, että tytöt ovat saaneet pikkuveljen, ajattelin. Tunsin perheen tavoin iloa ja onnea tästä tapahtumasta. Olin ylpeä, että juuri minulle kerrottiin tämä tieto ensimmäisten joukossa. Tämä pitää kertoa heti lähipiirilleni.

Katselin kuvaa uudesta perheenjäsenestä. Hän näytti portugalilaiselta. Suklaanruskea kihara tuuhea pörrö peitti pään, mutta jätti ruskeat silmät näkyviin. Kauniit kasvot hänellä on, ajattelin. Oikein söpö. Hätkähdin, kuvassa on koira eikä poika.

Heräsin.

Median toistuvasti kertomat sanomat kulkevat jo uniin saakka. Näin unta Obaman perheen koirasta. Oliko alitajuntani muuttanut haaveni unessa todeksi. Presidentillä pitää olla myös poika. Terveisiä Obama, nyt olisi Michellellä aikaa hoitaa vauvaa. Biologinen kello tikittää, mutta vielä ehditte. Mikä mailmanlaajuinen riemu se olisikaan.

Valkoisessa talossa on nyt portugalilainen vesikoira, joka on saanut ruotsalaisen nimen Bo. Me suomalaiset olemme kateudesta vihreitä. Miksei hän voinut olla Matti.
Bo on suloinen, kauniit kasvot, musta pörröturkki ja ihanat tassut. Etutassuissa valkoiset sukat.


Media on nyt parin päivän ajan ja muutaman tunnin välein kertonut tästä iloisesta tapahtumasta. Metsää on kaadettu jokunen hehtaari, jotta kaikkien maiden lehtiin on saatu painettua kuvat ja sanat tästä koirasta. Onnea, maailman tunnetuimmalle koiralle ja hänen perheelleen.

EDIT. Portugalilaisen vesikoiran elämään voitte käydä tutustumassa Tiiun Iken blogissa.

27 kommenttia:

  1. Silläkin on merkitystä millainen lemmikki Maailman Presidentillä on. Tästä rodustahan tuli nyt kertaheitolla tunnettu ja ihmiset varmasti hankkivat koirikseen paljon samanlaisia!

    Oliko Bushilla koiraa? Taisi olla, mutten muista rotua.

    Clintoneilla oli kissa, on jäänyt mieleen, että sen nimi oli Socks, sellainen musta kissa, jolla oli kai 'sukat'..

    Ja Tarja Halosella on kaksi kissaa. Miska ja... en muista toisen nimeä.

    VastaaPoista
  2. Maailman valtiaiden koirat ovat tärkeitä ja heistä kerrotaan mediassa kuin prinsseistä ja prinsessoista ikään. Tiedämme, että ainakin Francois Mitterrandilla, Bill Clintonilla, Valery Giscard d'Estaignilla ja Vladimir Putinilla kaikilla oli/on labradorinnoutaja. Putinin koiran nimi on Condi; nähtävästi Condoleeza Ricen kunniaksi?

    Minusta on sympaattista, että koirille annetaan tilaa myös mediassa - onhan se pieni osoitus inhimillisyydestä. Ei aina tarvitse olla niin tiukkapipoinen. Koirat ovat viisaita ja hurmaavia - eivätkä teeskentele.

    VastaaPoista
  3. Hauskasti kirjoitit tuosta Obamien uudesta "perhetapahtumasta" Ihan kivaa että koira saa paljon julkisuutta sekin, mutta Obamahan ensin oli luvannut hankkia sekarotuisen löytökoiran eikä kallista portugalilaista. Vaikka Bo onkin hurjan suloinen, löytökoiran hankkiminen olisi tuonut myös tervetullutta julkisuutta kotia etsiville kodittomille koirille ja ehkä ihmiset olisivat miettineet sellaisen hankkimista eikä vain rotukoiran hankkimista.

    VastaaPoista
  4. Sooloilija,
    Oikein muistettu. Presidenteillä on lemmikit, toiset pääsevät julkisuuteen ja toiset saavat olla kotioloissa.

    Tarjalla Miska ja Rontti - muistaakseni.

    VastaaPoista
  5. Ina,
    Lemmikitkin muokkaavat omistajansa julkisuusimagoa eikä ollenkaan huonompaan suuntaan päinvastoin.

    Mukavahan on lukea näistä pehmeistä asioista, henkilöt tulevat ikäänkuin tutummiksi.

    Media vaikuttaa todella, näinhän koirasta jo untakin.

    VastaaPoista
  6. Yaelian,

    Tämän, nyt mailman kuuluisimman portugalilaisen vesikoira Bo:n, lahjoitti Obamalle Edward Kennedy.

    Ilmeisesti sitä sekarotuista ei ehdityy löytää :) (oma huomio)

    VastaaPoista
  7. Eräs ystäväni näki aikoinaan toistuvasti unia Martti Ahtisaaresta.
    Sinun unesi kyllä vaikutti hauvoineen ja vauvoineen kivemmalta ;D
    Upea syyshortensia! Tämän kesän hankintalistalla numero 1.

    VastaaPoista
  8. Oli kiva kuulla USA:stakin lempeitä, kauniita, rakastettavia, hellyyttäviä jne uutisia, eikä aina ja vaan negatiivista ja pahaa.
    Jospa maailma on muuttumassa? Jospa Obama pikkuhiljaa saa aikaan ihmeitä?
    Bo on söpöläinen. Ylitti koko maailman mediakynnyksen. Ei aivan pieni juttu.

    VastaaPoista
  9. Minulle kävi juuri kuin Helinälle. Kuvasi syyshortensiasta saivat ajatukset liikkeelle taimikauppaan. Äitini antoi pihakukilleen niiden ihmisten nimet, joilta hän ne sai. Entäpä jos meidän mökillä syksyllä kasvaisikin Arleena..

    VastaaPoista
  10. Tuo koirahan on jo aika iso eli ei enää pentu. Muistaakseni sillä oli joku "rescue"-tarina takana, eikö? Nyt ei vaan jaksa/ehdi googlettaa tarkemmin.

    VastaaPoista
  11. Helinä,
    Minäkin olen samaa mieltä, että Obaman iloinen perhetapahtuma on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin Mara Ahtisaari (vaikka nobelisti onkin)

    Onnea syyshortensian johdosta.

    VastaaPoista
  12. aimatii,
    Minäkin olin iloinen vaihteeksi tallaisesta perhetapahtum asta. Presidentitkin laskeutuvat hetkeksi meidän kuolevaisten tasolle.

    Söpö koira ja valkoiset etutassut olivat ihanat, vilkkuivat niin nätisti koiran juostessa.

    VastaaPoista
  13. mm,
    Onnea tulevalle syyshortensialle.
    Lainaan mielihyvin sille nimeni.
    Olisikin hauskaa, jos sitten syksyllä ja myöhemmin vuonna 2010 kesällä kertoisit miten syyshortensia Arleena jakselee.

    VastaaPoista
  14. Pellon pientareella,

    Anteeksi koirakuvasta. En ollut Washingtonissa paikan päällä ottamassa kuvaa, kun Bo ulkoili.

    Lainasin kennelin kuvaa ja se koira ei todellakaan ole yhtä kaunis ja söpö kuin Bo ja on lisäksi aikuinen jo. Niin ja valkoiset sukat puuttuvat.

    Jos tätä blogia lukee joku portugalilaisen vesikoiran omistaja, olisin erittäin kiitollinen, jos voisit lähettää blogisi välityksellä kuvan koirasta.

    VastaaPoista
  15. Arleena Turkoosissa talossa on portugeesi Ike ikää 10 vk varattu ja hankittu ennen valkoista taloa. Talossa on linkki ikenlokiin siellä on kuvia vauvahauvasta

    VastaaPoista
  16. tiiu,
    Kiitos kipaisenpa katsomassa.

    VastaaPoista
  17. Mieletöntä, olen täysin onnistunut välttämään tämän uutisen -luin siitä vasta nyt. Hmm, pitäisiköhän minun seurata vähän uutisiakin.

    Onneksi on blogit ja nyt tiedän Bo'n...:)

    VastaaPoista
  18. jl,
    Olikin, aamulla herättyäni päätin, että tallenan sen blogiin

    SusuPetal,
    On ihme, että et ole sattunut kuulemaan tai näkemään uutista.
    Siitä toitotettiin tosiaan tiistaista torstaihin.

    Hyvä että olet nyt ajantasalla, pitäähän USA:n pressan koirakin tuntea. :)

    VastaaPoista
  19. Hei, eikös se ollutkin, että joku äänestäjä tai jotain, halusi lahjoittaa tämän löytölapsi koiranpennun Obaman perheelle?

    Miten Obaman itsensä kannalta, jos hänellä itsellään olisi poika - korjautuisi omia hylätyksikokemuksiaan?

    VastaaPoista
  20. Rita,
    Saattaa olla, että innokas kannattaja olisi voinut lahjoittaa koiran. Mutta Edward Kennedy ehti ensin. Hän on Obaman ystävä.

    Voi olla, että poika olisi paikallaan. Obaman lapsuus ei ollut mikään tavallinen. Omalle pojalle voisi nyt tarjota sitä mistä hän koki itse jääneensä paitsi.

    VastaaPoista
  21. Öh... vaikka onkin presidentillinen koira, niin eikös suomen kielessä kuitenkin käytetä eläimestä yksikön kolmannessa persoonassa sanaa se eikä hän? :)

    VastaaPoista
  22. Krisu,
    Tiedän kyllä, mutta niinkuin Lammio Tuntemattomassa Sotilaassa pyysi kutsumaan koiransa Hän muodossa, päätin, että unessani esiintullut poika saa jatkaa koirana oikeassa elämässä, jolloin tietysti oli paikallaan poiketa kieliopista ja käyttää Bo;sta hän muotoa.

    Jos olisin kertonut naapurin koirasta olisin käyttänyt se-muotoa.

    VastaaPoista
  23. Hauskoja unia katselet, ja kyllä Obamalle soisi oikean poikavauvankin, miksikäs ei.
    Välillä kyllä huvittaa tuo, miten jonkun kuuluisuuden lemmikistä tehdään koko maailman lemmikki.

    VastaaPoista
  24. Sirokko,
    Kuuluisan perheenpään koko elämä pikkurisahduksineen on yhtä mediapyöritystä. Ovatko ihmiset sitten uteliaita, ei media siihen on syypää. Eikä se haittaa, mielellään sitä tirkistelee muiden elämää kotisohvalla.

    VastaaPoista
  25. Kylla, luultavasti niin se on

    VastaaPoista