keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Pelargoneja metsästämässä

Aurinko on lämmittänyt viime aikoina kiitettävästi. Jopa niin, että terassin lasiliukuovet ovat saaneet olla auki päivisin. Johtuneeko auringosta, että terassiorvokit ovat komistuneet kovaa vauhtia. Mutta valkoiset kukkalaatikot ovat ammottaneet tyhjinä jo parisen viikkoa.
Eilen sitten petti hermot, kun katsoin tyhjiä laatikoita, seurasi lähtö kukkakauppaan.

Ensin Plantageniin, mutta ei siellä ollut valkoisia pelargoneja. Muutenkin pelargonit olivat aika kärsineen näköisiä. Sitten vieressä olevaan HongKongiin. Kyllä kävi sääliksi kukkaparkoja. Kuinkahan kaukaa niitä oli rahdattu epäinhimmillisissä olosuhteissa. Olivat tosi surkean näköisiä.

Suuntasin Pirilän Kukkataloon. Miten olin unohtanut sen, vaikka monet kerrat olen ostanut sieltä rehevät kukat. Kesäkukkasalissa hetken jo hämmästyin. Kirkkaanpunaisia, pinkkejä, lohenpunaisia, kirjavia pelargoneja, mutta ei valkoisia missään. Kunnes kurkistin korkean kukkavaunun alimmalle hyllylle. Sieltä pilkistivät valkoiset kukat. Pelargoniat ovat tuuheita, lehdet täyteläisen vihreitä ja kukkanuppuja paljon. Lähellä kasvatettuina kukat eivät ole kärsineet rasittavista kuljetuksista. Oikeita lähikukkia siis.
Viimevuotiset pelargoniat kukkivat terassilla tammikuun alkupäiviin saakka, kunnes pakkanen vei ne mennessään. Vain noin neljä kuukautta olin ilman kukkivia pelargoneja.
Minulla on ollut pinkkejä pelargoneja ja edellisessä kodissa oli lohenpunaisia, mutta jo pitkään olen ostanut vain valkoisia. Valkoisina ne sopivat parhaiten meille.

Pinkkinä kukkivat terassilla Marketat. Istutin ne vapautuneisiin mustiin ruukkuihin. Toivottavasti saan ne kukkimaan syksyyn saakka.

Pihapenkissä aukaisevat tähtitulppaanit valkoiset kukkansa päivän ajaksi ja sulkevat ne yöksi.

21 kommenttia:

  1. Valkoinen pelargonia on myös minun suosikkini. Varsinkin loppukesän hämärtyvinä iltoina ne aivankuin loistavat vielä valoa. Meillä on kesäkukat osittain hankkimatta. Muutaman orvokin kävin jo ostamassa. Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
  2. Sinä vietät vappua jo kukkaistunnelmissa terassillasi.
    Verenpisaroita ja pelakuita minä pruukaan myös laittaa. Yleensä punaisia ja valkeat pelakuut sinisen globelian kanssa.
    Kesäkukkavalikoimat rupeavat olemaan niin mahtavat, että tulee valinnan vaikeus.
    Tuosta Honkkarista vielä: viime kesänä kävin kassalle sanomassa, että ulkona olevat kasvit kuolevat janoon, ovat niin kuivia. Minulle vastattiin rumasti.
    Kiwaa Wappua

    VastaaPoista
  3. Voi, sä olet jo alkanut laittaa parveketta. Mä en oikein koskaan tiedä, mihin aikaan voi ostaa kesäkukat. Usein jää niin myöhään, ettei enää mitään kivaa ole myynnissä.

    VastaaPoista
  4. Kivat nuo vähän erikoisemmat tulppaanit. Minulla on ollut vanhat pelargonit parvekkeella kohta viikon verran. Niistä tulee niin kesäfiilis.
    Ostan yleensä amppelipelargonin ja muutkin kesäkukat meidän torilta, kasvattavat ne itse ; )
    Iloista Wapunaikaa !

    VastaaPoista
  5. Tähtitulppaanit minuakin viehättävät, mutta myös valkoiset pelargonit. En ole niiden ystävä, kun sadekelillä ne menevät ulkona ihan hirveän näköiseksi, mutta jospa ensi kesänä ei sataisikaan.

    VastaaPoista
  6. Hyviä löytöjä teit! Minä harrastan myös pelargonioita ja laitan punasta ja valkosta ikkunankoreihin. Saa nähä miten tänä kesänä, kun yllätysmatka (isännälle) osuu juuri kesäkukkien kannalta kriittiseen aikaan. Kellarissa on pelargonioita myös viime ja toissa vuotisia. Täytyypä käydäkkin kastelemassa, jospa siitä elpyisivät.

    VastaaPoista
  7. Unelma,
    Valkoinen on suosikki myös ja meillä tosiaan kestävät, talvellakin kukkivat.
    Samoin sinne mukavaa vappua.

    aimarii,
    Valkoiset pelargoniat olivat jo aika vähissä, kertoivat, että monet ostavat niitä hyvissä ajoin. Kuulemma loppuvat aina kesken.

    Ei HongKongissa oikein kasvikauppa ole hoidettua, jos ovat jo tullessaan huonoja, eivät parane kaupassakaan.
    Iloista vappua sinulle !

    VastaaPoista
  8. Bullukat,
    No täällä eteläisemmässä osassa Suomea kesäkukkia istutan terassille, yöksi saa ovet kiinni, joten mahd yöpakkanen ei haittaa. Sama koskee kai lasitettua parvekettakin. Mutta avomaalle ei ehkä vielä, paitsi orvokkeja.

    Parhaat kesäkukat viedään aikaisessa vaiheessa.

    sariw,
    Nuo tulppaanit ovat jo olleet inakin viisi kesää ja aina ne nousevat jakukkivat runsaasti. Pidän niistä. Ne ovat aikaisia.
    Lasitetulla parvekkeella kestävät kesäkukat jo.
    Iloista Vappua.

    VastaaPoista
  9. katriina,
    Sade voi tosiaan riepottaa avomaalla pelargoneja, ellei nosta ruukkuja suojaan tai peitä. Vaivahan siinä on.

    Sipulikukat taas nauttivat sopivasta sateesta.

    Rita,
    Kesäkukkia voi istutella pitkin kesää. Jos on pitkään matkalla, kastelu voi jäädä vähäiseksi ja kukat kärsii.
    Eipä kannata laittaa ennenkuin matkan jälkeen ellei ole hoitajaa.

    VastaaPoista
  10. Kevään kukkasi hienoja.
    Hyvää vappua.

    VastaaPoista
  11. Tuntuu kaksin verroin onnekkaammalta, kun vihdoin löytää juuri haluamansa väriset kukat terassilleen. Nauti, nauti kukistasi! :)

    VastaaPoista
  12. Hannele,
    Kiitos. Hyvää Vappua sinulle myös.

    Krisu,
    Jos en olisi saanut valkoisia pelargoneja, olisin vaihtanut kukkalajia.
    Se on jännä, kun on jokin väri johonkin määrättyyn paikkaan iskostuu niin ettei muuta voi ajatella.

    VastaaPoista
  13. Voi, jossain jo noin kesäistä. Minulla on ystävän purkittamia pelargonioita, mutta pieniä ovat vielä, eikä kukkia. Ulkona vasta lumikelloja ja muutama krookus. Usein ne on kaikkein parhaita, kevään ensimmäiset.

    VastaaPoista
  14. Voi ihastus! Kaunista ja tyylikästä!

    Se Pirilän kukkatalo on kyllä todella hyvä paikka. Sieltä löytyy yleensä mielenkiintoisia harvinaisuuksiaki. Olen siis käynyt teidän kukkatalossa... ;)

    Saas nädhä saanko omalle parvekkeelle mitään rehuja tänä kesänä... Ostamani erikoiset krassien siemenetkin vein vahingossa muorilla.

    VastaaPoista
  15. Uskaltauduit jo kukkaistutuksiin. =)
    Valkoiset pelakuut ovat kyllä kauniita eivätkä varmasti kerää ötököitäkään ympärilleen kovin hirveästi?
    Meinaan avoparvekkeella...

    Tosin mie en laita mitään partsille, silä se on aivan liian paahteinen ja ahdas...

    Siellä kukoistaa,
    yllätys-yllätys,
    Mamani hiljattain antama silkkinen valkoinen pelargonia. =D

    Ei se henklökunta marketeissa osaa laittaa vettä kukille.
    Sen olen miekin huomannut monesti...
    Onneksi löysit ihanat kukat muualta. =)

    VastaaPoista
  16. Kiitos!

    Nyt olen valinnut tämän kesän parvekukkani värin. Se on täällä :)

    VastaaPoista
  17. Peragonia onkin kaunis kukka, kelpaisi minulle kaikissa vätreissä.

    Myös tuo Marketta hurmasi minut hempeydellään. Arkinen nimi niin kauniille kukkaselle.

    VastaaPoista
  18. tuike,
    Vielä on aikaa kesään kesäkukkien laittoon. Avomaalla eivät kestä kesäkukat vielä.

    VastaaPoista
  19. lepis,
    Siis samoissa kukkasaleissa on pyöritty.

    Parveke on kuin pilvinen päivä ilman kesäkukkia, kyllä niitä pitää sinunkin laittaa

    VastaaPoista
  20. Una Reinman,
    Valkoisesta pidän kovasti ja varsinkin pelargonioissa. Meillää saatta eksyä ampiaisia terassille, mutta ne saa kyllä hätistettyä pois.

    Ahtaan parvekkeen pelastus ovat usein amppelit ja korkea kukkatorni.
    Sinne parvekkeen takaseinustalle.

    VastaaPoista
  21. Lastu,
    Valkoiset pelargoniat loistavat sielläkin.

    Elegia,
    Marketta on arkisempi nimitys tai olisiko peräti suomennos Margaritalle.

    Marketta, nimi kyllä sopii kukan luonteeseen.

    VastaaPoista