tiistai 7. huhtikuuta 2009

Parisuhdekysely

Kuvassa Atlas-vuoristoa Marokossa

Zilga haastoi minut paljastamaan parisuhteen kiemuroita seuraaviin kysymyksiin vastaamalla.
Allaolevan luettuanne tiedätte minusta melkein kaikki.

Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun?

Emme tunteneet ennestään. Tutustuimme seurustelun edetessä.

Kuka pyysi ketä ulos?
Tapasimme tanssipaviljongilla ensinmmäistä kertaa. Tuleva mieheni haki tanssiin ja kertoi, että olemme saman työnantajan palveluksessa. Hän oli nähnyt minut jo siellä, mutta minä en ollut tavannut häntä. Olin ollut kaksi viikkoa vasta töissä. Hänhän oli siis näköjään katsellut minut jo valmiiksi ja nappasi vain tanssiin, joka jatkuu edelleen.

Kuinka vanhoja olette?
Voi me olemme edelleen nuoria. Vanhoja vain jos katsomme lapsiamme.

Onko teillä yhteisiä lapsia?
Kaksi tyttöä ja yksi poika.

Entä lemmikkejä?
Nyt ei ole, kun Miuku-kissa muutti kissojen taivaaseen.

Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana?

Eipä suurempia vaikeuksia ole ollut.

Kävittekö samaa koulua?
Ei, olemme eri paikkakunnilta

Oletteko kotoisin samasta kylästä?
Minä maalta, hän kaupungista.

Kumpi on älykkäämpi?

Miten sen nyt mittaa, sekä että.

Kumman sisaruksia näette enemmän?
Yhtä paljon molempien - tai vähän.

Kumpi on herkempi?
Minä. Ainakin itken herkemmin tunteisiin vetoavissa tilanteissa.

Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona?

Lounaalla arkisin silloin tällöin - a la cartella joskus. Olen herkkusuu ja valitsen paikat, joissa saa rahalle vastinetta.

Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet?

New York.

Kummalla on hullummat eksät?
Ei ole exiä, olemme ainoat toisillemme.

Kummalla on pahempi temperamentti?

Miehelläni, hän on tasainen luonteeltaan yleensä. Kun suuttuu, olen opetellut olemaan hiljaa.

Kumpi laittaa ruoan?

Minä kokkaan. Joskus myös hän, silloin laitan ohjeen tiskipöydälle ja yleensä syntyy hyvää ruokaa.

Kumpi on sosiaalisempi?
Minä, se johtuu töistäni.

Kumpi on siisteysintoilija?
Emme ole siivousintoilijoita. Mies imuroi, minä pesen kylppärit ja keittiön sekä pyyhin pölyt.

Kumpi on itsepäisempi?
Minä olen ensin itsepäinen, mutta lopulta annan periksi. Joten mieheni.

Kumpi vie suuremman osan sängystä?
Yhtä suuren molemmat

Kumpi herää aikaisemmin?

Mieheni. Usein hän tuo aamiaisen jopa sänkyyn saakka.

Missä ensimmäiset treffinne olivat?

Autoajelulla

Kummalla on suurempi perhe?
Meitä on yhdeksän sisarusta, heitä neljä.

Saatko usein kukkia?

Harvemmin. Hän tietää, että rakastan kukkia. Kukkakaupassa sanookin, ota mitä haluat ja maksaa.

Kumpi on mustasukkaisempi?
Hän, mutta vähitellen mustasukkaisuus on vähentynyt - jostain syystä.

Kuinka kauan kesti, ennen kuin suhteesta tuli vakava?
Puolisen vuotta.

Kumpi syö enemmän?

Mies on tarkempi kaloreitten suhteen. Minä sorrun joskus ja se harmittaa jälkeenpäin.

Kumpi pesee pyykit?
Minä pesen. Hän ripustaa pyykit kuivumaan, jos olen unohtanut komennan siihen.

Kumpi on parempi tietokoneiden kanssa?

Minä.

Kuka ajaa autoa, kun olette yhdessä?
Hän.

Nyt tiedätte lähes kaiken minusta. Haastan kaikki blogini lukijat paljastamaan parisuhteestanne kaiken (kysymyksiin perustuen), kuten tein minäkin.

Ritalta sain tämän mukavan tunnustuksen [keltainen+blogitunnustus.jpg] , kiitos siitä. Liitän sen tähän ja samalla nimeän Ritalle ylläolevan parisuhdehaasteen. Voit vastata sitten kun/jos aikaa ilmaantuu.

15 kommenttia:

  1. ....siis oli..koira änkeää syliin kirjoittaessa niin tulee virheitä...

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea tällaista enemmän henkilökohtaista sinusta! Teilläkin on jo pitkä parisuhde, onnittelut. Ja kissan poismenosta valittelut, sitä on varmaan ikävä.

    VastaaPoista
  3. Yaelian,
    Kiitos. Ja minä, joka kirjoitan mielenlaatuni vuoksi nopeasti etteivät sormet aina ennätä oikeille näppäimille ja unohdan oikoluvun, en välitä kirjoitusvirheistä. Osaan lukea jo sanan oikein vaikka kirjaimet olisi väärin.

    Kiitos kuitenkin, että korjasit, ei minun takiani olisi tarvinnut.

    katriina,
    Paljastusta tulikin taas kerrakseen ja vielä kaikkein intiimimmältä alueelta.

    Kestetty on jo jonkin aikaa toisiamme.
    Kisaa muistan lähes joka päivä, oli se niin suloinen perheenjäsen.

    VastaaPoista
  4. Tasapainoiselta kuulostaa suhteenne. Onnittelut!

    VastaaPoista
  5. Pelottava testi. Siinähän on vaikea narrata :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta, vastattu on, huh huh! :)

    VastaaPoista
  7. tuike,
    Joo pieniä kumpuja ei ehkä otsikkokuvan vuoristoa.

    Isopeikko,
    Enää ei pelota, kun vastattu on. Menkööt kaikki salat maailman tuuliin. (Jospa tätä ei muut luekkaan kuin vain me täällä kommenttilootassa)

    VastaaPoista
  8. Rita,
    Kiitos vastauksistasi. Pitkä oli, mutta nyt ovat salat tulleet julki. Vai mitä, vain meidän kesken. :)

    VastaaPoista
  9. Tama on mukava kysely, kiva lukea teidan suhteesta. Varmaan nappaan taman blogiini jossain vaiheessa :)

    Jannaa, etta olette molemmat toistenne ainoat. Se on harvinaista. Varmaan ihanaa :)

    VastaaPoista
  10. Onnea elämästä eletystä, onnea elämästä tulevasta :)

    VastaaPoista
  11. Mitähän sitten tapahtuisi jos suomesta tanssipaviljongit suljettaisiin, aika moni kun on sieltä toisensa löytänyt.
    Tuo on aina kiva tietää missä pariskunnat ovat tavanneet, mikähän siinäkin on...
    Paljastushaaste odottaa minuakin, hui hirveää, vaikka toisaalta eihän tästä nyt kuitenkaan niin tosi intiimiä irti saa.

    VastaaPoista
  12. Vastasin haasteeseesi. Meilläkin muuten ensitreffit autoajelulla.

    VastaaPoista
  13. Susa,
    Tarkoitan ainoiailla, että me molemmat olemme olleet vain tämän kerran naimisissa.
    Vaikka onko sen nyt väliä.

    Lastu,
    Kiitos

    Sirokko,
    Olisiko suomaliset tanssivaa kansaa, kaikesta päätellen kyllä.

    Moninainen,
    Nyt kipaisenkin lukemaan sinne, miten teillä on mennyt.

    VastaaPoista
  14. Ai, ok, no sitten mekin ollaan toistemme ainoat :)

    VastaaPoista