keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Lohdutukseksi

Kuvassa Marokon maaseutua, etualalla ohrapeltoa.

Silvio Berlusconi, 1936 - , on yllättänyt taas kuolemattomilla mietelauseillaan Italiaa kohdanneen järkyttävän maanjäristyksen pelastustoimissa. Ulkomaista apua hän ei halua vastaanottaa, koska Italialla on varaa hoitaa tällaiset katastrofit. Tosin ruohonjuuritasolta kuuluu vastaväitteitä. Kansa on taas viisaampi ja tietää, että valtion kassa on tyhjä.

Pääministeri S. Berlusconi ihailee intiimiä telttaretkeilyä ja lohduttaa kansaansa telttarivistön keskellä kulkiessaan. Ajatelkaa telttaretkeilyä mukavana viikonloppuretkeilynä.
On vaatteita ja lämmintä ruokaa.

Muistan historian kirjoista tapauksen, joka ajoittuu 1700-luvun lopulle.
Maria Antoinette, 1755-1793, avioitui Ranskan kuningas Ludvig XV:n kanssa. Kuninkaan kuoltua Mariasta tuli Ranskan kuningatar. Kansa tiesi, että Maria Antoinette ei turhaan vaivannut päätään vaikeilla poliittisilla asioilla eikä pohdiskellut mitään asioita kovin syvällisesti. Eikä olisi ehkä ollut kykyjäkään tähän. Hän osasi juhlia tuhlaten kansan nähdessä nälkää. Hänelle huomautettiin rahan tuhlauksesta ja juhlimisesta. Kuningatar Maria Antoinette tokaisi. Jos heillä ei ole leipää syökööt leivoksia.

Olkaamme kiitollisia, sillä täällä Suomessa meillä on vain tekstiviesti-, uuniperuna- ja raskausjutut eikä kansan tarvitse nähdä nälkää.

12 kommenttia:

  1. Jep, oli kyllä käsittämätön lausunto, näin telkkarista. Uskomaton heppu.

    VastaaPoista
  2. Kuka ihme sen Berlusconin sinne aina valitsee pääministeriksi? Ei kansa ainakaan! Ja jos hän on jonkin aikaa pois niin aina hän jostain nousee esille, ja kansan hallitsijaksi.
    Tyhmältä vaikuttaa, aina.

    VastaaPoista
  3. SusuPetal,
    Samoin ajattelin ja piti sen takia tallentaa kirjallisesti kuulemani.
    Jää dokumentti jälkipolville.

    Sooloilija,
    Raha ratkaisee politiikassa, ainakin Italiassa.

    VastaaPoista
  4. Uskomatonta tosiaan. Niin helposti unohtuu toisten kärsimys kun itsellä menee hyvin. Luulen kyllä, että herralla on ollut alunperinkin joku persoonallisuuden häiriö...

    VastaaPoista
  5. Berlusconi värjättyine hiuksineen ja kasvonkohotuksineen on kyllä sellainen heppu, etten ole voinut ymmärtää miten tuli taas valituksi..vaikka eihän ihme oikein ole, kun omistaa kaiken median. Kummia sammakoita tulee sieltä heppulin suusta...

    VastaaPoista
  6. Niin, olisiko mitenkään mahdollista että Suomessa Berlusconi olisi päässyt valtaan? Vai lymyääkö meilläkin piiloberlusconeja poliitikan kabineteissa? En tiedä, tuli vain mieleeni.

    Sellainen johtaja kuin on kansa? Onko näin vai kohtalon oikkuko on koko mies.

    ***
    Vai että leivoksia? No jopas lohkaisi Maria Antoinette(kin).

    VastaaPoista
  7. On se vaan kaveri, telttaretkeilkää!

    VastaaPoista
  8. Sirokko,
    Rahanvalta on sokaissut tämän miehen täysin.

    Yaelian,
    Minusta tuntuu, että aivot ja suu eivät synkkaa. Joku katkos on jossain vaiheessa katkaissut yhteyden tällä herralla.

    Lastu,
    Toivon ainakin, että Suomen kansa on järkevää eivätkä laske berlusconeja vallankahvalle.

    Tuo Maria Antoinette tuli heti mieleeni vuosisatojen takaa, kun kuulin nuo uskomattomat sanat.

    Krisu,
    Säälittää kovasti kärsivät ihmiset.

    VastaaPoista
  9. Joo, on hyvää aina silloin tällöin suhteuttaa asioita/ongelmia. Onko niin,että kun ei ole todellisia ongelmia, onnettomuuksia tai huolia, on sitten käytettävä "itsekeksittyjä"? Tai ei ole riittävää uskallusta/kykyjä tarttua todellisiin ongelma-asioihin? Nolottaa joskus tämä kansan aliarvioiminen ja noiden roskajuttujuorujen tyrkyttäminen mediassa, yäk. Noh`olinpa nyt kriittinen... pienet iltapv.tirsat varmaan nyt tarpeen. :)

    VastaaPoista
  10. Kyllä, aiheellinen muistutus.
    Tuota Berlusconin suosiota olen ihmetellyt jo vuosia, tämä viimeisin lausunto oli kyllä pahimmasta päästä.

    Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Surkeaa tosiaan. Miten on mahdollista että tuollainen ukko valitaan maan johtoon ja vielä toistamiseen. Mutta Suomessakin nähdään jo nälkää, jossain, joka päivä...

    VastaaPoista
  12. Rita,
    Just näin, kun ongelmia ja järkytyksiä ei ole, niitä keksitään pikkujuttuina sieltä julkkispersoonien yksityiselämästä.

    Samat sanat, ihmettelen kuka niitä juoruja jaksaakan lukea.

    MK,
    Rahalla pääsee Italiassa vaikka pääministeriksi.
    Samoin sinulle hyvää pyhien jatkoa.

    Kutuharju,
    Maillä on sosiaaliturva, joka takaa leivän jokaiselle apua tarvitsevalle.
    Liekö sitten osaamattomuutta tai byrokratian syy, että se apu ei kohtaa tarvitsevaa.
    Pitäisikö joskus avunantajan mennä tarvitsijan luo eikä päinvastoin.

    VastaaPoista