sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Laskosverhot

Keittiökuvauksissani verhot eivät ole päässeet mukaan kuviin. Leijonainen taisi ihmetellä keittiöni olevan verhoton, kun niitä ei näkynyt. Nyt esittelen verhot.
Keittiön ikkunassa on laskosverho. Ikkunarivistö jatkuu seinän taakse ruokailutilaan. Näihin kahteen isoon ikkunaan olen ripustanut samaa laskosverhoa. Ikkunoista toinen on osittain keittiötilassa, koska tilojen välillä ei ole ovea vain aukko.
Kangas on puuvillaa, pohjaväri vaalea harmaa, valkoisia kukkia ja lehtiä mustin ääriviivoin, muutama vihreä lehti joukossa. Kangas on puuvillaa ja Gaston y Danielan.

Päätin muuttaa verhojen ilmettä. Siihen on mahdollisuus aloittamalla vetonarujen kiinnittäminen yhtä alalenkkiä ylemmästä lenkistä. Eron huomaa kun vertaa näitä kuvissa näkyviä verhoja keskenään. Yläkuvassa verhot muutoksen jälkeen ja alakuvassa ennen muutosta.
Eipä tämä nyt kovin järisyttävä muutos ole, mutta vaihtelu virkistää. Vaihdan verhoja noin 5-6 vuoden välein, joten mukavahan se pienikin muutos on.
Kuvissa näkyy myös valaistuksen vaikutus. Alimman kuvan valo hieman kellastuttaa kuvaa. Hepposiahan nuo kuvat ovat, otin hieman liian hämärässä.

Pihalla kukoistavat vielä ruusut. Näyttää siltä että kukista saadaan nauttia lokakuulle saakka.

Vaahteroissa näkyvät ensimmäiset kellastuneet lehdet. Syksyn ruska alkaa tästä.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Pizzaa, haamuja ja Hi Cutia

Parasta pizzaa Sorrentossa syötiin pienessä pystyravintolassa. Houkutteleva pizzan tuoksu vietteli astumaan sisään. Siesta-ajasta huolimatta kiviuunissa paistuivat mehevät pizzat. Lämpimät palapizzat olivat tiskissä valmiina odottamassa syöjiä.

Kartellin Charles Ghost- jakkararivistö punaisena ja vihreänä odotti istujia. Nyt oli tyhjää, siesta-aikaan. Sisustus oli tyylikkään hauska, jakkaroiden vihreällä oli maalattu koko seinä. Italialaisaiheiset mustakehyksiset taulut tiiviinä sommitelmana toivat kotoisen tunnelman pikkuravintolaan.

Philippe Starck ei ole suunnitellut Ghosteja vain tuoleina ja jakkaroina. Häneltä on syntynyt myös haamupöytä, Edward Ghost. Pöydänjaloissa toistuu sama läpinäkyvä haamujen materiaali, kansi on laminaattia. Elokuussa tulivat markkinoille lasten Ghostit, Lou Lout. Kuvassa näkyvät kirkkaat ja mustat Optic-säilytyskuutiot sopivat pinottaviksi hyllyn tapaan.

Tämän vuoden uutta tuolimallistoa Kartellilta, suunnittelijana Philippe Strack, ovat Hi Cut Chairs tuolit, joissa väriä on vain selkänojan yläosassa. Läpinäkyvän lisäksi on myös läpikuultava mustaversio. Nämä helppohoitoiset ja kevyet tuolit sopivat esimerkiksi keittiön pöydän ympärille.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Hiljaisuus hälinän keskellä

Caprin saarella on lomailtu jo ennen ajanlaskumme alkua. Ensimmäisiä vieraita ovat olleet keisari Augustinus hoveineen vuonna 29 eaa. Tiberius taas hallitsi Rooman valtakuntaa Caprilta käsin. Jylhät jyrkkinä suoraan mereen laskevat rantakalliot voisivat kertoa lukuisia tarinoita saaren elämästä. Mutta ne ovat hiljaa sammaloituneina.

Caprin keskusaukiolla Piazettalla on Valkoinen kirkko. Tällä hetkellä sen sisämaalauksia restauroitiin, mutta puhtaanvalkoiset holvit koristeleikkauksineen olivat jo valmiit. Viileä rauhallinen hetki pylväikössä oli juhlallinen. Kirkkoon poikkeaminen hälinän keskeltä pysäytti.

Kerrotaan, että Italiassa ei tarvita psykologeja mielenterveysongelmia ratkomaan. Italialaiset elävät hyvin perhekeskeistä elämää. Nuoret asuvat kotona äidin hoivissa usein siihen saakka kunnes perustavat perheen. Naisista noin 39 %:a on työelämässä, suurin osa hoitaa kotia ja lapsia tai lasta. Syntyvyys tässä roomalaiskatolisessa maassa on alhainen 1,1 lasta perhettä kohti. Kun italialainen muuttaa kotoa, muutto ei johda kotikylää tai -kaupunkia pidemmälle. Useimiten jäädään asumaan lähelle vanhempia. Jos äidit haluavat työelämään, lasta tai lapsia hoitavat lähellä asuvat mummot. Lastenhoitojärjestelmä ei ole kehittynyt yhteiskunnan harteille siinä mittakaavassa kuin meillä Suomessa. Vastaavasti lapset pitävät huolta vanhemmistaan niiden vanhetessa.

Päädyin siihen, että näissä valinnoissa ja hoitorakenteissa piilee ihmisten mielen tasapainoisuus. Turvallinen lapsuus läheisten huomassa kasvattaa tasapainoisia aikuisia. Uskonto antaa myös lujan pohjan tasapainoiseen elämään. Roomalaiskatolisille rukous ja ripittäytyminen ovat luonnolliset asiat elämässä. Mieltäpainavat asiat voi keventää mielestään ripittäytymällä. Papille voi uskoutua kaikissa asioissa. Eikö tämä kuulosta loistavalta mielenhoitamiselta. Kaiken lisäksi se on yhteiskunnalle halpaa. Meillä kirkko instituutiona on vuosikymmenten saatossa etääntynyt kansasta ja palvelee hyvin pientä uskollista osaa. Suurin osa kirkkoon kuuluvista on tapakristittyjä. Ripittäytymistä ei harrasteta, lohtua haetaan hyvinkin maallisista ja pinnallisista asioista. Olisiko alkoholi yksi niistä. Mielenterveysongelmat ja masennus ovat meillä tätä päivää.

Saari on kaunis, meri kirkas sininen, rakennuksissa välimerellinen pastellien raikkaus. Tuntuu kuin kulkisi suuressa puutarhassa. Sinne pitää palata uudelleen.

torstai 11. syyskuuta 2008

Ajatus

Valokuvatorstai ja Runotorstai haastoivat ajatuksella.

Voipuva vihreys,
vaimeneva auringonlämpö
aloittivat syksyn
Kesäkukat vaihtuivat kynttilöihin
Ajatus
kulkee kaamosaikaan

Viileinä pimeinä iltoina
sytytettyjen kynttilöiden valo
tainnuttaa hetkeksi kaamosajatukset
Valon hehku lämmittää,
antaa voimaa pimeydessä

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Keittiön pienet puuhat

Pieni kotipuuhastelu keittiössä on rentouttavaa. Hiljaisessa kodissa putsaaminen ja järjestely antaa tilaa ajatuksien lentää. Tuntuu kuin kuulisi omat pohdiskelunsa. Järjestelin kaappien sisältöä ja tarkastelin miten kaikki toimii parhain päin. Edelleenkin olen tyytyväinen keittiövalintoihini. Terästasot ovat vain parantuneet käytössä, niihin on tullut sitä ajan rutiinia ja patinaa. Tasoilla on esillä jokapäiväisessä käytössä tarvittavaa tavaraa, ei mitään rekvisiittaa.
Kahvinkeitin, pannualunen, öljypullot, suola-pippurimyllyt, öljysumutin, sipuli- ja tomaattikulhot.

Kattilakaapin ovesa on paikka keittiöpyyhkeille heti lieden ja vesipisteen välissä. Vaikka pyyhkeet ovat kauniita katsella haluan pitää ne piilossa oven takana.

Tiskiharjalla on sopiva paikka kuivauskaapin valutuskaukalon päällä, sekin saa olla piilossa.







Keittiöluutuille on oma paikkansa tiskiallaskaapissa. Pystypintojen, ovet, laatikot ja välilasit, ja vaakapintojen, tasot ja pöydät, pyyhkimiseen omat luutut ripustettuna muutaman euron koukkuihin oven taakse. Minuun eivät ole tehonneet mitkään design-luututelineet tiskialtaassa, peruskoukut sopivat oikein hyvin.


Monenlaista leipälaatikkoa olen kokeillut. Nyt on käytössä Alessin leipälaatikko. Se vaikuttaa oikein hyvältä "paperipussileipien" säilyttämiseen.

Sämpylät ja ruiskiekot säilytän Steltonin kankaisessa leipäpussissa. Se on aina valmis avattavaksi pöytään istuttaessa.

Induktiolieteen olen ollut tyytyväinen. Tunnen jopa viihtyväni kokkailun parissa. On tullut ideoitua ruokia täysin omien ajatuksien mukaan. Johtuukohan se tästä uudesta keittiöstä.

Sain matkani aikana Pionilta Anun Puutarhasta tämän iloisen tunnustuksen. Samaa voin sanoa Anulle ja teille kaikille, jotka käytte täällä blogissani. Tervetuloa edelleenkin. Annan tämän tunnustuksen juuri Sinulle. Lähetä se eteenpäin.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Positano - Amalfi - Ravello

Amalfin rannikko on jyrkkää vuoristoa. Pikkukaupungit ja -kylät ovat asettuneet vuorien rinteille ja laaksoihin. Portaita on paljon kiivettävänä laakson pohjalta ylös vuorten rinteille, joilta huikeat näkymät siintävät kauas meren ulapalle. Postitano on yksi Italian kauneimmista pikkukaupungeista. Se on suojeltu kohde Unescon Maailman perintölistalla.
Maailmankuulut filmitähdet, poliitikot ja taiteilijat ovat löytäneet täältä meren ääreltä rentouttavia lomanviettopaikkoja. Ylellisiä huviloita ja hotelleja kätketyy tänne Postitanoon ja Amalfiin. Hotellilomaa ovat olleet viettämässä rakastavaiset Brad Pitt ja Angelina Jolie. Poliitikoista Silvio Berlusconi ja Gerdhar Schröder ovat levänneet kallionkielekkeellä huippuluokan hotellissa. Roger Mooren upea terrakotan värinen huvila sijaitsee aivan rannan tuntumassa, sen eteen on helppo ankkuroida jahtialus.
Näissä vanhoissa pikkukaupungeissa tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt.

Amalfi on kaupunki, joka on kuuluisa paperistaan. Lumpuista on tehty paperia lähes ajanlaskumme alusta lähtien. Sama perinne jatkuu edelleen La Scuderia del Duca-tehdas valmistaa edelleen paperia lumpuista vanhojen menetelmien mukaan. Paperikaupassa kannatti käydä. Sieltä löytyi vanhojen valokuvien mukaan painettuja kortteja, käsintehtyä lumppupaperia, kirjoja ja monenlaisia paperituotteita. Niitä valikoin kotiinvietäväksi.

Ennen Amalfin keskustaa pysähdyttiin perinteikkääseen keramiikkatehtaseen. Siellä on värikästä italiaista keramiikkaa. Ostin sitruunoilla koristellun vadin Ceramiche Piccadillysta. Kuvassa näette ostokseni.

Ravellon kylän keskusta on näin pieni ja rauhallinen. Muutaman rakennuksen ympäröimä tori, jota varjostavat pinjamännyt. Aurinkovarjojen alla on rentouttavaa siemailla kylmää valkoviiniä tai muhevaa cappucinoa.

Ruokaravintolamme ulkoseinää koristivat vrikkäät laatat, joiden tekstien merkitys jäi minulle hämäräksi. Olisiko merkittäville kävijöille lätkäisty omat laatat seinään.

Teollisuutta ei täällä Napolinlahden eteläisellä rannikolla sanottavasti ole. Matkailu ja turismi ovat suuria työllistäjiä. Maaseudulla kasvatetaan oliiveja ja sitruunaa. Oliivit olivat kypsymisvaiheessa. Puiden alle viritetyt verkot vain levitetään auki ja kypsyneet oliivit ravistellaan verkkoihin. Sitruunalehtoja oli kaikkialla. Osa sadosta on jo korjattu. Sitruunoista tehdään likööriä, marmeladeja, saippuaa. Kotiin toin Limonello- ja Crema di Limoni-likööriä.

Tulomatkalla ohitimme Pompeijin rauniokaupungin ja taakse jäi myös Vesuvius. Ennen Sorrentoa piti ikuistaa korkealta vuoristotieltä vielä näkymä tähän lomakaupunkiimme.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Kukkia siellä ja täällä

Klikkaa kuvat isommiksi
Syksy näkyy myös Italian Sorrentossa ainakin kukkien määrässä. Suurin osa kukkijoista lopettelevat jo kukintaansa asettuakseen talvilevolle. Tuolla korkeudella kasvien ja puiden talviasut ovat kyllä enimmäkseen vihreitä, eivät paljaita kuten meillä.
Hiukan samettiruusua muistuttavat keltaiset kukat olivat sopivasti keltakuviollisissa keramiikkaruukuissa. Ruukut ovat tyypillistä keramiikkaa juuri täällä Napolinlahden rannikolla.
Kiviseinien kovuutta pehmentävät valkoiset ja keltaiset kukkapilvet.
Oleanterit lopettelivat kukintaansa, vielä niitä näkyi sekä pinkkeinä että valkoisina. Vihreät myrkylliset marjat olivat kuitenkin jo kypsymässä ikivihreissä oleantereissa.
Jukkapalmua muistuttavat matalat palmupuut kukkivat. Nämä valkoiset kukkatertut olivat mukava yllätys. Aikaisemmin en ole osunutkaan kukinta-aikana paikalle.
Samoin tämän viuhkamaisen palmun oranssit kukat esittäytyivät minulle ensimmäistä kertaa.
Kuivan ja kivisen maaperän mänty kehitteli pyöreitä käpyjä. Olivat kuin pieniä palloja. Niitä otin salaa kotiin, taitoin pienen oksan. Niinhän ei saa tehdä.

Amalfin retkeltä poimin myös syyskuun kukkaloistoa. Bougainvillea loisti parvekeruukuissa kauniisti helteestä huolimatta ja pelargoniat ylemmällä parvekkeella.
Amalfin rantakatua reunustivat keltaiset kukat. Sitruunapuun edessä kasvoi pieni runkopuu, jonka pinkki kukinta on loppuvaiheessa. Muurattuja kiviaitoja kiersivät poikkeuksetta köynnöskasvit, villiviiniä, kelloköynnöstä, bougainvillea ja monta muuta tuntematonta.
Ylhäällä rinteen päällä sijaitsevien talojen kukkapuutarhat levittäytyivä alas valtatien reunaan saakka. Näyttivät viihtyvän tottuneina paahteeseen.

Tänään täällä kotona leikkasin toisen päivänsinen lähes kuihtuneena jo kokonaan alas ja keräsin siitä siemeniä ensi kesää varten. Kaksi muuta olivat säilyneet kuivuudesta osittain vihreänä ja kukkivana. Napsin kuivat lehdet pois ja jätin ne vielä terassille kukkimaan viimeiset kukkansa.
Matalat syysasterit olivat päässeet pihalla täyteen kukkaansa ja ilostuttivat väriloistollaan.
Ruusut näyttivät oikein nauttivan kesän kuivuuden jälkeen syyssateista. Samoin punahatut. Huomasin, että punahatuissa on kukkia viimevuotista vähemmän, mutta kukat ovat isompia, terälehdet kapeampia. Kaikkea se muisti tallentaakin.
Poimin saksankurjenmiekkojen kukkavanoja siemenkotineen maljakkoon. Lisäsin joukkoon vielä kukkineita syyshohdekukkia. Niiden ruskeat siemenkotapallot jäävät muistoksi talven ajaksi.
Kun aikaa on ideoin näistä tyhjiin ruukkuihin asetelmia.
Meillä on vielä vihreä syksy. Kun yöpakkaset pääsevät vauhtiin, alkaa syksyinen väri-iloittelu. Se kuljettaa kukat, pensaat ja puut talvilepoon. Nautitaan syksystä.