perjantai 16. lokakuuta 2009

Tunnustuksia



Sain palkintoja kolmelta eri taholta, Elämä on elämää-blogin Tarjuska, Razor-blogin Sissi ja
Elämän liekki-blogin Lettu antoivat minulle tämän haasteen. Kiitos teille kaikille tästä.
Sääntöjen mukaan kerron teille nyt seitsemän asiaa itsestäni. Näistä ette ole ennen kuulleet.

1. Kauneusleikkaus. Minulle on tehty se.
Kymmenisen vuotta sitten silmälääkäri ehdotti minulle. Haluanko, että vasemman silmän lievä karsastus leikataan. Kyseessä on vain kauneusleikkaus, näkökykyyn sillä ei ole merkitystä.
Niinpä tietenkin teetin paikallispuudutuksella leikkauksen. Olen ollut tyytyväinen eikä jälkikomplikaatioita ole ollut. Eivätkä lehdetkään ole päässeet tätä revittelemään.

2. Jalat. Olenkohan maininnut, että jalat ovat heikoin lenkkini. Kerran olen katkaissut molemmat sääriluuni eräänä uudenvuodenaattona. Liukastuin jäisellä tiellä eikä alkoholilla ollut osuutta tapahtumaan. Prosessi korvattiin kaupungin vakuutuksista. Hiekotusta ei oltu suoritettu. Matkoilla jalkojeni hiertymät vaativat aina hoitoa.

3. Itku ja nauru. Itken herkästi. Jopa vieraiden ihmisten kohtalot saavat minut itkemään. Osaan myös nauraa herkästi. Nauruni on persoonallinen. Kun työtoverit, tuttavat ja ystävät kuulevat sen vaikkeivat minua näkisikään, he tietävät kuka siellä nauraa. Joskus jossain joku jopa on tokaissut kuolemattoman lauseen, kun en ole ollut paikalla. Kaikki on muuten ihan hyvin vain yksi puuttuu ja se on Arleenan nauru.

4. Kukat. Elättelin aika pitkään haavetta, että ryhdyn kukkakauppiaaksi. Koulutusta minulla ei alalle ole, mutta rohkeutta sitäkin enemmän. Kun massiiviset kukkahallit vyöryivät Suomeen, hautasin haaveeni. Kukat ovat edelleen minulle ilo ja nautinto.

5. Sisustus. Se on rakas harrastus. Jopa niin, että vieraillessani kodeissa, kahviloissa ja toimistoissa aloitan mielessäni sisustamisen. Taulut, kalusteet, tekstiilit, värit, pienesineet, uusitaan, järjestetään tai poistetaan.Tietysti vain omassa mielessäni. Jos mielipidettäni kysytään kerron sen.

6. Juomat. Ruuan kanssa juon vettä, joskus puna- tai valkoviiniä. Pizza- ja makkararuokien juomaksi valitsen yleensä oluen. Lempidrinkkini on martini.

7. Tekniset laitteet. Olen äärimmäisen tumpelo kaikkien teknisten laitteiden käytössä ja hoidossa. Kotonani niitä ovat microaaltouuni, kamerat, kännykkä, tietokone, skanneri ja jopa kahvinkeitin. Siitä muistinkin, että pitää ostaa kahvinkeittimeen uusi pannu. Nykyisen lasipannun reuna on lohjennut. Pesukoneita osaan kyllä käyttää.

Olen huomannut, että hyvin moni on saanut jo tämän haasteen. Joten huhuu sinä siellä, haluan kuulla nyt juuri sinulta seitsemän asiaa. Jos et ole vielä kertonut niistä seitsemästä, tee se nyt. Kerro, että sait haasteen minulta.

Hyvää päivän jatkoa !

8 kommenttia:

  1. Hui kauhistus. Mahtaa olla hirmuista kun molemmat jalat ovat yhtaikaa traagisesti ihan katkipoikki! En voi kuin kuvitella sitä tuskan määrää... =(

    VastaaPoista
  2. Kivat vastaukset, ja kauheeta tollanen kaatuminen, on sulla varmaan ollut jalkasi tosi kipeenä!

    VastaaPoista
  3. Kiva oli vastauksiasi lukea:-) Kukista ja sisustukesta pidät,se onkin tullut selväksi täällä blogissasi.Minullekin on tehty karsastusleikkaus,mutta katsoin aika pahasti kieroon,joten minua se helpotti aika paljonkin.

    VastaaPoista
  4. Kohdat Kukat ja Juomat sopisivat vaikka minun vastauksikseni. Tosin kukkien tuoksut olisivat myös pysäyttäneet haaveeni, ei yksin suurmyymälät.

    Liukastumista pelkään nykyisin entistä enemmän. Jotenkin olen tullut kankeammaksi, eikä tasapainokaan ole sama kuin nuorena. Voi itku, miten sinun kävi, juuri tuota pelkään.

    Kiitos mielenkiintoisista vastauksista, mutta olen itsekin saanut tämän jo pari kertaa. Vastaukset vaan jäivän bloginvaihdon alle.

    VastaaPoista
  5. Kukkien kanssa on helppo kuvitella sinut touhuamaan, sen on voinut päätellä täällä. Kiva kuulla, että nauru ja itku ovat pinnassa, minä olin pitänyt sinua enemmän varautuneena näin blogin perusteella. Mutta ehdottomasti rohkeana!

    VastaaPoista
  6. Una,
    Pitää korjata, vain toisen jalan sääriluut murtuivat. Mutta olihan sekin rankkaa kipsissä oloa.
    Rautaa laitettiin tueksi ja paranivat ihan ok. Seuraavana vuonna leikattiin raudat pois ja nyt säihkysääressäni on valitettavasti leikkausarvet.

    Harakka,
    Itseasiassa se ei ollut kovinkaan kipeä ja leikattiin välittömästi.

    Yaelian,
    Minulle se oli kauneusleikkaus. Aika fiksu silmälääkäri, että arvosti ulkonäköäni ja poisti pienen vian.

    unii,
    Minulle on jäänyt liukastumisesta alitajuntaa jännite. Varon suuresti jäisiä pintoja.

    Katriina,
    Kun en ole kertonut yksityiselämästäni oikeastaan mitään, saattaa siitä saada varauksellisen vaikutelman.
    Olen suht hersyvä tunnepuoleltani.

    VastaaPoista
  7. Kurjaa tuo koipiongelma. Vanhat vaivat kolottavat aina jossain vaiheessa. Ei se kukkakauppiaan elämä niin hääppöistä ole, aina pyhät töissä kun muut juhlivat. Ja sormet karrella sitomisesta. Näin läheltä sivustaseuraanneena voin todeta.

    Esteetikon silmä sinulla kyllä on :)

    VastaaPoista
  8. lepis,
    Niin se varmaan olisi ollut aika sitovaa se kukkakauppiaan homma.

    Vielä ei ole koipea kolottanut - onneksi.

    VastaaPoista