keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Saaristoreittiä Iniöön

Turun saaristoreitillä en ollut vielä kulkenut, joten varasimme tälle kesälle aikaa pienelle saaristomatkalle. Tänään se toteutui. Ajoimme Kustavin Heponiemen lauttarantaan ja nousimme Iniöön lähtevälle lautalle.

Matka kesti 25 minuuttia. Meri kimalsi, päivä oli tyyni ja aurinkoinen.

Iniön Kannvikin lauttarannasta ajoimme saaren uumeniin. Kokemattomina matkailijoina luulimme, että olimme jo määränpäässä. Käännyimme soratielle. Odotimme koska kirkko ilmaantuu eteemme. Päättelimme olevamme kirkkopihalla saaren ytimessä. Kirkothan on aina rakennettu keskelle kylää. Toisin kävi. Nyt tiedämme, että jopa pikkusaarella voi eksyä. Pysäytin tiellä kahta lastaan taluttavan äidin. Olin jo kysymässä ruotsiksi opastusta, kun kuulin äidin puhuvan suomea. Auliisti hän opasti meidät oikealle reitille lossirantaan.

Pieni matka lossilla ja muutama kilometri ajoa.

Edessämme oli Iniön kaunis kivestä rakennettu saaristolaiskirkko. Yksinkertainen ja karu. Olimme Iniön keskustassa.

Risteilimme koko saaren läpi. Näimme lehmät niityllä, postin, kaupan, Nordea-pankin, metsätiet ja venevajat merenrannalla. Kävimme syömässä kalakeittoa ja salaattia hirsimajaravintolassa venesatamassa. Meri ja saaren karun kaunis luonto tekivät päivästä leppoisan lomapäivän.

Rentouttavan uinuvan kesäpäivän muistot ovat tallentuneet sekä kameralla että mieliimme.
Palasimme kaunista saaristoreittiä takaisin mantereelle. Poikkesimme vielä Laura Peterzenin venesatamassa ja Kustavin Savipajassa. Niistä käynneistä kerron myöhemmin.

16 kommenttia:

  1. Kiitos, olipa mielenkiintoinen ja ihanan aurinkoinen päiväretki upeassa saaristossa! Tuo kirkko oli sykähdyttävän kaunis, millainen sisältä? Kaunis kesäsää merimaisemassa parasta rentoutusta.

    VastaaPoista
  2. Rita,
    Jossain vaiheessa bloggailen sisäkuvia kirkosta.
    Pidin tästä retkestä, rentoutti.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kauniista kesäretkestä. Olisipa ollut mukava kulkea mukana.

    VastaaPoista
  4. Oi, saaristossa on niin ihanaa. Tuli ihan ikävä merta ja saaristoa.

    VastaaPoista
  5. UNelma,
    Tänään oli kaunis päivä. Olisin mielelläni ottanut sinut matkaseuraksi.

    Pellon pientareella,
    Jos haluaa rentoutua ilman mitään tavarapaljoutta ja hälinää ympärillä, silloin kannattaa todella mennä vaikkapa Iniön kauniille saarelle.

    VastaaPoista
  6. Talvella siellä taitaa olla eri näköistä. Ilmiöiden ääripäät korostuvat aina samassa paikassa, kumma juttu.

    VastaaPoista
  7. Tuo on ihan oma maailmansa... kirjaimellisesti :) Kaunista ja rauhallista!

    VastaaPoista
  8. Saaristo on kaunista ja mielenkiintoista. Olen ollut kerran yhdellä Iniön saarella, Jumossa, maalausleirillä. Upea muisto.
    Hieno retki teilläkin ja paljon nähtävää.

    VastaaPoista
  9. heippa!!
    olen myös ollut iniön saaressa yhden viikonlopun ns. "taiteilijatreffeillä".. Kyllä saaristossa, meren äärellä on niin ihanaa...itse en ole saanut lähdettyä liikkeelle sinne, vaiks ne ovat ihan tossa lähellä..

    VastaaPoista
  10. Tarvitsen tätä "lääkettä" tänään, kun olen kuivalla maalla. Kiitos merestä, vedestä, kaikesta kauniista mitä jo sana saari mielikuviini nostattaa. Ja sain mitä hain.

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia! Olen muutamasta muustakin blogista lukenut Turun saaristosta ja ihaillut kuvia. Vaikka minulla olisi periaatteessa lyhyt matka, en ole vielä saaristoa kokenut. Ehkä ensi kesänä sitten, kun kuopuskin on vähän isompi.

    VastaaPoista
  12. Ihanasti aistii saariston tunnelman noista kuvistasi ja tekstistäsi. Tuli niin kesäisen kevyt lomafiilis : )

    VastaaPoista
  13. isopeikko,
    Talvella on jäätä, mutta lunta vähemmän. Hiihtomahdollisuuksia kyselin, mutta lunta on liian vähän. Viekö sen tuuli ?

    satu,
    Totta, rauhallista ja helppoa karusta luonnosta huolimatta.

    Uuna,
    Nähtävää on, mutta ei liikaa johtuen tavarapaljouden puuttumisesta, mikä on hyvä asia.

    hanne,
    Siellä voi rauhoittus ja viettää ystävien kesken "laatuaikaa"

    Lastu,
    Tiedätkin, onhan sinulla oma ihana saari, mitä "koskematon" rauha merkitsee. Kiihkeä elämä vain askeleen päässä.

    Katilein,
    Matkaan tarvitaan vain aurinkoa, ja tyyntä, takaisin tullessa saa kantaa mieltä tyyn tä ja muistot merestä.

    sariw,
    Kiitos.

    VastaaPoista
  14. Merimaisemassa viihtyy. Hieno matkakertomus, jään odottelemaan sisäkuvia kirkosta.

    VastaaPoista
  15. Kaanon, jonain juhlavan hetkenä julkaisen kirkkokuvat.

    VastaaPoista
  16. Teillä onnistui sitten paremmin saaristoreitti, kuin meillä.
    Ensin myöhästyttiin lossilta, eli oltais jouduttu oottaan melkein kaksi tuntia, tai ylikin, lähti varmaan sitten eri paikasta, koska matka lossilla olisi kestänyt kauemmin.
    Mutta sitten alkoikin sataa, ja lähdettiin sitten reittiä toisin perin, ei alettu oottaan autolauttaa.
    Mutta muuten kiva reissu meilläkin, kauniita maisemia oli paljon.

    VastaaPoista